Näin Jari Sillanpää ja 12-vuotias poika kertoivat oikeudessa tapahtumien kulusta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Näin Jari Sillanpää ja 12-vuotias poika kertoivat oikeudessa tapahtumien kulusta

Poika ei kertomansa mukaan puhunut mitään Jari Sillanpään kanssa.

Jari Sillanpää ja hänen asianajajansa Riitta Leppiniemi Helsingin käräjäoikeudessa helmikuussa.­

23.3. 20:02

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi laulaja Jari Sillanpäätä vastaan nostetun syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut riittävää näyttöä siitä, että Sillanpää olisi tahallaan altistanut 12-vuotiaan pojan näkemään ja kuvaamaan aikuisten välistä seksiä.

Sillanpää tuomittiin kuitenkin 45 päiväsakkoon sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

IS kävi läpi pojan ja Sillanpään kertomukset oikeudessa. Maanantaina annettu tuomio on julkinen pojan ja hänen huoltajansa nimiä lukuun ottamatta. 

Poika kertoi, että hän oli tullut Virosta Suomeen hierojamiehen kanssa, koska hierojan piti viedä hänet takaisin Viroon.

Pojan mukaan hän jäi katselemaan televisiota Sillanpään asunnolla, kun miehet menivät toiseen huoneeseen. Jonkin ajan päästä miehet tulivat alasti käymään keittiössä. Pojan mukaan hieroja sanoi, että tämän pitäisi kohta tulla toiseen huoneeseen ja ottaa heistä muutama kuva.

Sillanpään kanssa poika ei kertomansa mukaan puhunut mitään.

Pojan mukaan hieroja kertoi, että Sillanpää oli kuuluisa henkilö Suomessa. Hän kielsi poikaa kuvaamasta omalla puhelimellaan ja sanoi, että video olisi kallis.

Kun miehet harrastivat seksiä, poika otti kuvia Sillanpään puhelimella. Hän muisteli siinä olleen aukaisukoodin, jonka Sillanpää itse olisi laittanut.

Poika istui pöydän ääressä. Hänen mukaansa ei varmasti ollut mahdollista, ettei jompikumpi miehistä olisi tiennyt hänen olevan huoneessa.

Poika kertoi, että tilanne asunnolla oli hänelle kamala kokemus.

Sillanpään oikeudessa kertoma poikkesi monilta olennaisilta osin pojan versiosta.

Tullessaan hieroja kertoi, että hänellä oli kaverin poika mukanaan, koska oli luvannut viedä tämä Viroon. Sillanpää hämmästyi mutta päätti, että poika voi tulla sisälle.

Sillanpää kertoi sanoneensa, että poika on sitten olohuoneessa tai keittiössä. Hän ja hieroja menivät toimistoon.

Sillanpään mukaan miehet polttivat vähän metamfetamiinia ja juttelivat. Hieronta alkoi ja johti jossain vaiheessa seksiin. Jossain vaiheessa hieroja kysyi, voiko poika tulla toimistoon polttamaan tupakkaa.

Poika kävi Sillanpään mukaan toimistossa moneen otteeseen, mutta silloin seksiä ei harrastettu ja hän peitti itsensä.

Poika oli paljon puhelimella ja Sillanpää pelkäsi tämän ottavan kuvia. Sillanpää ei kertomansa mukaan kuullut pojan tulevan huoneeseen tai räpsivän kuvia.

Sillanpään mukaan hänen puhelimessaan ei ollut avauskoodia. Hän tarjoutui viemään hierojan ja pojan Viroon, koska mies kertoi autonsa olleen huonossa kunnossa. 

Käräjäoikeuden mukaan pojan kertomus oli johdonmukainen ja uskottava. Lisäksi riidatonta oikeudessa oli se, että poika oli Sillanpään asunnossa, näki seksiä ja otti seitsemän valokuvaa.

Pojan kertomus ei kuitenkaan riittävällä varmuudella sulkenut pois vaihtoehtoa, että Sillanpään menettely oli tahatonta. Kuvista ei voinut päätellä, että Sillanpää olisi tiennyt niiden ottamisesta.

Asiassa jäi käräjäoikeuden mukaan varteenotettava mahdollisuus, ettei Sillanpää tiennyt pojan läsnäolosta samassa huoneessa ja valokuvien ottamisesta.

Sakkotuomion Sillanpää sai sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Hän sai 45 päiväsakkoa, joista tuli 15 480 euron sakot.

Sillanpäältä toukokuussa 2018 huumetutkinnassa takavarikoidulta puhelimelta pystyttiin palauttamaan sieltä poistetut video ja kahdeksan valokuvaa, joilla aikuinen kohdisti seksuaaliväkivaltaa hyvin pieneen lapseen.

Ne oli otettu puhelimella tietokoneen ruudulta. Kuvat oli otettu 24. syyskuuta 2017 kello 22.12–22.48. Vain minuuttia aiemmin kyseisellä tietokoneella oli muokattu Sillanpään Valokeilassa-kiertueen soittolistaa.

Sillanpää arveli, että ehkä hänen miesystävänsä oli muokannut listaa. Asunnossa oli tuolloin ollut myös vieraita, joista kuka tahansa oli saattanut kuvata videon ja kuvat.

Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei kuitenkaan jäänyt järkevää epäilystä, etteikö Sillanpää olisi laittomien tallenteiden valmistaja.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Myös hierojaa epäiltiin esitutkinnassa hyväksikäytöstä, mutta hän kuoli tapaturmaisesti ennen kuin syyttäjä ehti tehdä hänen osaltaan päätöksen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?