Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin hankkivat 850 hehtaarin tilan – nyt siellä kehitetään maataloutta, joka kuormittaisi Itämerta mahdollisimman vähän - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin hankkivat 850 hehtaarin tilan – nyt siellä kehitetään maataloutta, joka kuormittaisi Itämerta mahdollisimman vähän

–Luonto on meitä suomalaisia lähellä, sanoo Ilta-Sanomien kolumnistina aloittava Saara Kankaanrinta.

Julkaistu: 1.3. 9:15

Ilta-Sanomien uuden kolumnistin Saara Kankaanrinnan ja hänen miehensä Ilkka Herlinin maatilalla Paraisilla kehitetään ympäristöystävällistä maataloutta.

Tässä on meidän hiilensitojia! Saara Kankaanrinta esittelee innoissaan maatilansa lehmiä. Tarmokas 41-vuotias nainen kertoo, että viimeksi tilalle on saatu Itä-Suomen karjaa.

– Toinen lehmistä oli vähän kevytkenkäisempi tapaus, sillä se oli yllättäen tiineenä tänne saapuessaan. Se oli tainnut pikkuisen innostua kesälaitumella, Kankaanrinta naurahtaa.

Lehmillä, lampailla ja hevosilla on täällä Paraisten Qvidjan esimerkkimaatilalla erityinen tehtävä. Laiduntaessaan rotaatiolaitumilla ne hoitavat samalla maaperää ja pitävät näin osaltaan huolta sen hiilitasapainosta.

Kankaanrinta ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistaja Ilkka Herlin, hankkivat tämän 850 hehtaarin tilan kuusi vuotta sitten. Heillä oli tavoitteena löytää tarpeeksi suuri maa-alue, jossa pyörittää maatilaa, jonka kaikkia uudenlaisia toimia voitaisiin myös tieteellisesti tutkia.

Tilalla harjoitetaan maatalousyrittäjyyttä menetelmillä, jotka kuormittavat Itämerta mahdollisimman vähän. Esimerkkimaatilalla on yhteistyössä tutkijoita, jotka tekevät itsenäistä, riippumatonta tutkimusta esimerkiksi maaperän mikrobeista ja hiilivaraston karttumisesta.

– Eli Itämeri-, ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustyötä yritämme tehdä maa- ja metsätalouden keinoin. Koko ajatus on toimia niin, että autamme ekosysteemiä toimimaan niin hyvin kuin mahdollista, Kankaanrinta summaa.

Kuitian kartano eli Qvidja Paraisilla on Suomen vanhin säilynyt kartano. Saara Kankaanrinta kertoo, että arvokas kulttuurihistoriallinen miljöö tuli kuin kaupan kukkuraksi pariskunnan etsiessä tarpeeksi suurta maatilaa.

Nyt tiluksilla näkyy pariskunnan perustamat kaksi yritystä. Soilfood jalostaa teollisuuden sivuvirroista tuotteita maatalouteen lannoitteiksi, ja niitä myös testataan Paraisilla. Q Power kehittää uusiutuvan energian varastointimuotoja mikrobien avulla.

Yritykset liittyvät Kankaanrinnan ja Herlinin yhteiseen intohimoon: puhtaaseen Itämereen. He ovat perustaneet yhdessä palkitun Elävä Itämeri -säätiön.

Kiinnostus ympäristöön on yhdistänyt vuonna 2009 avioitunutta paria aivan ensikohtaamisesta asti, sillä he tapasivat Pietarin jätevedenpuhdistamolla. Nykyään pari asuu Hangossa luonnon ja meren läheisyydessä kolmen lapsensa ja kahden koiransa kanssa.

Paraisilla etsitään ekologisia maatalouden käytäntöjä, joita muut voisivat kopioida. Kankaanrinnan mukaan niiden tulee olla tieteellisesti todennettuja ja taloudellisesti kannattavia, jotta siitä on oikeasti esimerkkiarvoa muille. Tilalla järjestetään tutkijoiden kanssa myös koulutusta muille viljelijöille Carbon Action -hankkeen osana.

– On rohkaisevaa, että oikeat viljelijät ovat lähteneet hiiliviljelijöiksi. Suomi on pieni maa, eikä meillä ole tonneissa tai hehtaareissa merkitystä ilmastonmuutoksessa, mutta me voimme olla systeemitason esimerkki. Siinä voi olla hurjan iso vipuvoima globaalisti, hän sanoo.

– Vertaaminen Kiinaan ei kannata, vaan pitää pyrkiä parhaaseen mahdolliseen luonnon ja ihmisen kannalta. Lisäksi luonnon monimuotoisuus on hyvin paikallinen asia, jolle jokainen voi tehdä jotain.

Maakaupan kukkuraksi Kankaanrinta ja Herlin saivat haltuunsa kulttuurihistoriallisen miljöön. Tiluksia hallitsee Suomen vanhin säilynyt kartano, 1400-luvulla rakennettu Qvidja eli Kuitian kartano. Kivilinnan ensimmäisiä omistajia oli Turun arkkipiispa Mauno Tavast.

– Ei me ihan tällaista etsitty, missä on näin paljon kulttuurihistoriaa. Mutta kun tämä tuli eteen, niin emme me osanneet sanoa ei, Kankaanrinta sanoo.

Monet vanhoista rakennuksista vaativat suuren remontin, kuten nälkävuosina 1860 valmistunut navetta, jonka katto oli romahtamisvaarassa. Nyt kunnostettu navetta toimii hevostallina.

Paljon on kuudessa vuodessa ehditty saada aikaiseksi.

– Meillä tahtoo lähteä nämä hommat aina vähän lapasesta, jatkuvasti aletaan kehittää kaikkea uutta, Kankaanrinta sanoo.

Kankaanrinnan vuolaassa puheessa kuuluu pohjoiskarjalainen nuotti. Hän kasvoi Joensuussa yrittäjäperheessä.

– Lapsuudessa elin kesät järven rannalla. Tällainen aika peruslapsuus, joka hirveän monella Suomessa on. Kyllähän me aika luonnonläheisesti Suomessa vielä koko porukka eletään, vähintäänkin kesällä mökillä.

Paraisten tilalla on myös lampaita ja Skotlannin ylämaan karjaa.

Hän pääsi opiskelemaan yliopistoon matematiikkaa ja poliittista historiaa, josta tuli pääaine. Hän sai ympäristöherätyksen parikymppisenä luettuaan torjunta-aineista kertovan kirjan Äänetön kevät.

– Aina olen ollut luontoihminen, mutta en koskaan sellainen radikaaliaktivisti. Rakentava tekeminen sopii luonteelleni paremmin.

Itämeren suojelutyötä hän on tehnyt siitä lähtien, kun pääsi valmistumisen jälkeen töihin John Nurmisen Säätiöön.

– Pidän merestä ihan hirveästi. En tiedä miksi, se on vain sellainen sielunmaisema.

Kankaanrinta kertoo lähestyvänsä ympäristöasioita tietopohjaisesti syventäen.

– Rakastan heittäytyä tietoon. Se on meillä perheessä helmasynti, että luemme ihan hirveästi tutkimuksia. Kun on vapaus luoda asioita ja yhdistellä niitä, niin sitten sitä tulee tehtyä. Varsinkin, kun saa ajatella yhdessä.

Ilkka Herlin on paitsi historiasta väitellyt filosofian tohtori myös yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä. Vapaaherroiksi heittäytyminen ei kuitenkaan ole koskaan kiinnostanut avioparia, vaikka se olisikin taloudellisesti mahdollista.

Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin avioituivat vuonna 2009. Kolmilapsinen perhe asuu Hangossa.

Työ yhteisen ympäristön eteen on parille intohimo, eikä työtunteja lasketa.

– Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta me emme osaa tehdä kauheasti eroa työ- ja vapaa-ajalle. Tämä on kuitenkin kutsumustyö. Kyllä meidän lapset osaa nämä tarinat Itämerestä ja maaperästä aika ulkoa, Kankaanrinta sanoo.

Tyypillistä työpäivää hänellä ei ole. Joskus hän tekee etätöitä perheen Hangon-kodissa, joskus hän käy kokouksessa Helsingissä tai Paraisilla.

– Olen hallituksen puheenjohtaja tai jäsen aika monessa asiassa. kaikki liittyvät kuitenkin ympäristötyöhön.

Paraisilla Kankaanrinta pitää päivän kierroksia tutkijoille tai vieraileville virkamiehille ja poliitikoille. Välillä vieraaksi saapuu kansainvälisiä toimittajaryhmiä.

Maanantaina 2.3. Kankaanrinta aloittaa Ilta-Sanomien kolumnistina.

Hän on innoissaan uudesta haasteesta. Kankaanrinta aikoo kirjoittaa itselleen läheisimmästä aiheesta eli luonnosta. Hän toivoo, että voisi tuoda ympäristötietoutta suurelle yleisölle kiinnostavassa ja ymmärrettävässä muodossa.

– Ei tarvitse olla mikään urbaani aktivisti tai asua omavaraisesti maalla, jotta ympäristöasiat kiinnostaisivat. Luonto on meitä suomalaisia lähellä.

Paraisilla kehitetään uusia tapoja tuottaa uusiutuvaa energiaa mikrobien avulla.

Ilmastonmuutos ja sen mukanaan tuomat uhat ovat usein esillä mediassa. Ilmastoahdistuksesta on tullut nykyajan ilmiö, josta kärsivät monen ikäiset ihmiset mutta varsinkin nuoret.

Mitä Kankaanrinta sanoisi ilmastoahdistusta poteville?

– Kriisit ovat syviä, mutta kyllä me voimme niistä selviytyä ja sopeutua. Se vaatii todella jämäkkää toimintaa, aina yksilöistä politiikan tekemiseen. Joukkovoimasta kaikki lähtee. Mikään teko ei ole liian pieni.

Kankaanrinta kertoo itsekin väsyneenä hautautuvansa alistuneeseen mielentilaan, jossa tuntuu, että mikään ei korjaannu tarpeeksi nopeasti.

– Mutta tekemällä maailma muuttuu. Yksilöiden ajatuksilla ja valinnoilla on vaikutusta myös politiikkaan.

Kankaanrinta haluaisi välttää monimutkaisten asioiden liikaa yksinkertaistamista ja keinotekoisia vastakkainasetteluja.

– Nykyään keskustelu on niin mustavalkoista ja syyllistävää. Se lähtee varmaan siitä, että kaikilla on niin kova tuska löytää ratkaisuja tai oikeutus omille valinnoilleen tai joku syypää johonkin, hän pohtii.

Hän korostaa rakentavan keskustelun voimaa.

– Täytyy sanoa asiat niin kuin ne ovat, mutta myös löytää yhteistyössä keinoja. Lopullinen totuus ei ole koskaan hirveän yksiselitteinen. Olisi kiva, jos asiat olisivat hirveän yksinkertaisia, mutta kun eivät ne ole. Useimmiten tärkein kysymys ei ole mitä vaan miten.

Ilmastokeskustelu voi ikävimmillään johtaa eri ihmisryhmien syyllistämiseen. Tällainen ryhmä on esimerkiksi yksityisautoilijat.

– Asun itse ihan syrjäseudulla ja tarvitsen autoa, Kankaanrinta toteaa ykskantaan ja kertoo ajavansa biokaasulla.

Kankaanrinta tunnustaa, että hän ei elä täysin puritaanisen ekologista elämää.

– Kyllä minulle tulee ihan samanlaisia syntipohdintoja kuin kenelle tahansa.

Yksi Kankaanrintaa ja monia muitakin suomalaisia pohdituttava ilmastosynti on lentäminen. Lomalle lentää helposti, mutta moni pohtii, pitäisikö lomalentely lopettaa ilmastovaikutusten vuoksi.

– Nämä ovat tietenkin hyväosaisuuden ongelmia. Monelle lentomatkustaminen ei ole taloudellisista syistä edes mahdollista.

Myös ruuantuotanto on suuri tekijä ilmastokokonaisuudessa. Moni tavallinen kuluttaja saattaa hämmentyä kauppareissulla, jos yrittää ottaa ostoskorissaan huomioon kaikki ilmastovaikutukset.

– Vaikka työkseni yritän ratkoa ruuantuotannon kipukohtia, niin ei se kaupassa käynti ole minullekaan helppoa. Ymmärrän ahdistuksen siitä, kun kuluttaja ei aina tiedä, että mikä nyt on oikein ja mikä ei, Kankaanrinta sanoo.

Hän toivookin, että ympäristöystävälliset valinnat saataisiin tehtyä helpommiksi ja myös halvemmiksi.

– Kaikista ympäristölle haitallisin tuote ei saisi olla se halvin, kuten nyt on tilanne ympäri maailmaa. Se on täysin älytöntä.

Kankaanrinta muistuttaa, että on olemassa yksi hyvin selkeä ympäristöteko: ostamatta jättäminen.

– Me ylikulutamme tämän pallon loppuun, samalla kun järjestelemme tavaraa hiki hatussa oppaiden kanssa.

Hän huomasi, että turhat ostokset jäivät, kun perhe muutti Helsingistä Hankoon, missä ostosmahdollisuuksia on vähemmän.

– Heti kun Helsingissä kävelin ostoskeskuksen läpi, tuli olo, että tarvitsen tuollaisen ja tuollaisen tavaran. On jännä psykologinen ilmiö, miten tarpeet syntyvät.

Kankaanrinta muistuttaa, että moni ihminen elää hyvin ilmastoystävällistä elämää – edes tajuamatta sitä itse. Näin on laita monilla vanhemman sukupolven edustajilla, joille halpalennot ja halpamuoti eivät ole olleet arkipäivää.

– Ehkä tämä kertakulutukseen tottunut sukupolvi myös kipuilee eniten ilmastoahdistuksen kanssa, Kankaanrinta pohtii.

– Tärkein asia, mitä voimme lapsille opettaa, on katsoa luontoa. Luonnon toiminnasta pitäisi ottaa oppia, ja sille pitäisi antaa tilaa toimia tavallaan.

Ikä: 41

Ammatti: Yrittäjä ja ympäristövaikuttaja. Istuu useiden yhtiöiden hallituksessa.

Perhe: Aviomies Ilkka Herlin, kolme lasta, kaksi koiraa.

Plus: Aloittaa maanantaina Ilta-Sanomien kolumnistina.

Lisää aiheesta