Kommentti: Saako Suomi apua, jos Venäjä hyökkää? – Nato-eversti kertoi tylyn totuuden eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Saako Suomi apua, jos Venäjä hyökkää? – Nato-eversti kertoi tylyn totuuden eurooppalaisesta puolustus­yhteistyöstä

Sotilaallinen apu lännestä ei ole automaatio, vaikka Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.

Brittiläiset sotilaat harjoittelivat Puolassa helmikuun alussa. Sotilaat kuuluvat Naton taisteluosastoon, jollainen on sijoitettu myös Viroon.

25.2.2020 18:56

Britannian asevoimien eversti Paul Clayton avasi suomalaisten silmiä Lännen Median viikonvaihteessa julkaisemassa haastattelussa.

Clayton kehui Suomea vahvaksi liittolaiseksi brittivetoisessa nopean toiminnan joukkojen JEF-yhteistyöhankkeessa (Joint Expeditionary Force). Clayton käytti nimenomaan sanaa liittolainen, ei kumppani. Monikansallisessa JEF-yhteistyössä ovat Britannian ja Suomen lisäksi mukana Nato-maat Hollanti, Norja, Tanska, Viro, Latvia ja Liettua sekä sotilaallisesti liittoutumaton Ruotsi.

Claytonin mukaan Suomi muodostaa vahvan pohjoisen rintaman: Venäjä ei pysty sen vuoksi uhkaamaan Baltian maita sivustasta.

Mutta sitten se totuus, jonka Clayton kertoi. Jos Suomi joutuisi aseelliseen konfliktiin Venäjää vastaan, nopeasti liikkuvia JEF-joukkoja ei automaattisesti suunnattaisi Suomeen, Clayton sanoi Lännen Medialle.

– Nato katsoo, mikä on paras paikka käyttää joukkojamme. Se voi olla Suomi, mutta se voi olla myös Keski-Eurooppa. Kriisi tuskin olisi yhdessä paikassa, vaan koko rintaman leveydellä.

Toisin sanoen JEF on ensi sijassa Naton työkalu, ja Nato katsoo mihin sen keihäänkärki milloinkin isketään.

 Nato katsoo, mikä on paras paikka käyttää joukkojamme. Se voi olla Suomi, mutta se voi olla myös Keski-Eurooppa. Kriisi tuskin olisi yhdessä paikassa, vaan koko rintaman leveydellä.

Clayton on tietysti oikeassa. Jos Suomi joutuu sotilaallisen iskun kohteeksi, olisi hyökkäys mitä todennäköisimmin osa laajaa eurooppalaista konfliktia. Suomea pidetään sotilaallisesti vahvana maana. On täysin mahdollista, että silloin Suomesta pyydettäisiin sotilaallista apua muualle, emmekä me sitä tänne ainakaan heti saisi.

Samalla logiikalla myöskään Nato ei välttämättä lähetä joukkoja Suomea puolustamaan. Suomi ei ole Naton jäsenmaa vaan kumppani. Naton ensisijainen tehtävä on huolehtia jäsenmaidensa puolustuksesta. Vain jäseneksi liittymällä saa jäsenyyden edut. Sellaiseen ei kuitenkaan ole Suomessa laajaa kannatusta.

Natosta poiketen JEF on löyhä yhteistyöhanke, ei liittokunta. Päätökset suomalaisten joukkojen käyttämisestä muihin kuin kansallisen puolustuksen tehtäviin ovat aina omissa käsissä. JEF-mailla ei ole yhteistä esikuntaa eikä yhteistä sotilaallista voimaa, vaan kaikki sen joukot ovat kansallisia.

Suomi on pitänyt oman puolustuksensa kunnossa ja rakentanut samaan aikaan ympärilleen turvaverkostoa kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä. Tätä turvaverkostoa on joskus kutsuttu kudelmaksi. JEF on juuri tällainen samanmielisten kumppanien yhteistyömuoto. Se on ”liittolaisten yhteistyötä kriisiaikoja varten”, kuten eversti Clayton asian muotoili.

Suomi tekee JEF:n lisäksi syvenevää puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa ja on mukana Ranskan vetämässä eurooppalaisessa interventioaloitteessa EI2:ssa. Lisäksi Suomi on allekirjoittanut Yhdysvaltain kanssa kahdenvälisen sopimuksen puolustusyhteistyöstä. Kaikki nämä yhteistyöhankkeet ovat viesti rajan taakse siitä, että Suomi on asemoitunut länteen ja tukeutuu sinne myös sotilaallisesti. Joukkojen yhteensopivuutta ja kykyä toimia yhdessä harjoitellaan jatkuvasti.

Läntisen Euroopan turvallisuus rakentuu kuitenkin vahvasti Naton perustalle. Suomella on Naton kanssa erityinen kumppanuussuhde ja isäntämaasopimus, joka mahdollistaa joukkojen ja materiaalin siirrot Suomen alueella.

Tiivistä kumppanuutta: Yhdysvaltain maavoimien Abrams-taistelupanssarivaunu Arrow18-harjoituksessa Niinisalon Pohjankankaalla toukokuussa 2018.

Eversti Clayton komentaa Britannian niin sanottuja ansalankaosastoja Baltiassa ja Puolassa. Yhdessä isäntämaidensa ja muiden Nato-liittolaisten lähettämien osastojen kanssa ne muodostavat puolustusliiton koillisen siiven. Virossa brittien panssaroitu taisteluosasto on sijoitettu Tapan sotilastukikohtaan yhdessä virolaisen jalkaväkiprikaatin kanssa.

Ansalanka, englanniksi tripwire, viittaa siihen, että Naton eteen työnnetyillä taisteluosastoilla on tosipaikan tullen vain vähän todellista voimaa, ne ovat symbolisia osastoja. Nato-liittolaisten läsnäolo Baltiassa on kynnys. Jos hyökkääjä astuu sen yli, hän kompastuu ainakin hetkeksi. Ansalanka laukeaa ja hälyttää paikalle apuvoimia. Suomi estää omalla tahollaan alueensa käyttämisen hyökkäykseen tätä koillista siipeä vastaan.

On hyvä, että Suomi on rakentanut laajaa puolustusyhteistyön verkostoa. Mitä laajempi se on, sitä useampi puhelinnumero meillä on hätätilanteessa, ja sitä paremmat mahdollisuudet saada apua. Itsestään selvää se ei kuitenkaan ole. Järjestelyt ovat lisäksi vastavuoroisia, sotilaallista apua voidaan myös joutua antamaan. Kahden- ja monenvälisen puolustusyhteistyön lisäksi tässä kirjavassa kudelmassa on mukana myös Euroopan unionin perussopimus, jonka nojalla jäsenmaat voivat auttaa toisiaan sotilaallisessa kriisissä.

Puolustusministeriö käynnisti viime syksynä uuden valtioneuvoston puolustusselonteon valmistelun. Puolustusselonteko annetaan eduskunnalle ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon jälkeen, arviolta vuoden 2021 aikana. On mielenkiintoista nähdä, miten nämä asiakirjat muotoilevat Suomen aseman.

Tällä menolla puhe Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta alkaa jo kuulostaa liturgialta, jolla ei ole todellista sisältöä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?