Näyttävä poliisioperaatio Hyvinkäällä, kolme otettu kiinni – poliisi tutkii tapon yritystä myös Vantaalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Näyttävä poliisioperaatio Hyvinkäällä, kolme otettu kiinni – poliisi tutkii tapon yritystä myös Vantaalla

Silminnäkijöiden mukaan alueella oli runsaasti poliiseja.

Julkaistu: 19.2. 1:19, Päivitetty 19.2. 8:10

Silminnäkijöiden mukaan Hyvinkäällä oli näyttävä poliisioperaatio vähän ennen puolta yötä tiistaina.

Hyvinkään Asemankadun ja Läntisen Yhdystien risteyksen tuntumassa oli silminnäkijöiden mukaan runsaasti aseistautuneita ja luotiliivein varustautuneita poliiseja hieman ennen puolta yötä tiistaina.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin noin yhden aikaan yöllä IS:lle, että kyseessä on väkivallanteko, jonka seurauksena paikalta on otettu kiinni kolme henkilöä. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.

Poliisin mukaan väkivallan uhrilla ei ole hengenvaaraa.

– Väkivallanteko, jossa on käytetty astaloa, kommentoi komisario Riku Korpela Helsingin poliisin johtokeskuksesta STT:lle keskiviikkona aamuyöllä.

Poliisioperaation syynä oli väkivallanteko. Poliisi tutkii tapon yritystä.

Tilanne alueella oli ohi noin yhden aikaan yöllä.

Myös Vantaalla väkivallanteko yöllä

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo, että myös Vantaalla tapahtui väkivallanteko keskiviikon vastaisena yönä.

Poliisin mukaan Vantaan Hakunilassa tapahtui puukotus yksityisasunnossa. Yksi henkilö on otettu kiinni.

Poliisi tutkii myös tätä tapausta tapon yrityksenä.