THL: Koronaviruksesta näkyvissä vain jäävuoren huippu – maailmalla varaudutaan tilanteeseen, jossa eristäminen ei enää onnistu

Raportoituja koronavirustapauksia on viranomaisten tiedossa tällä hetkellä noin 53 000, joista yli 99 prosenttia rajoittuu manner-Kiinaan.

13.2.2020 11:18

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL piti torstaiaamuna kello 10 tiedotustilaisuuden, jonka aikana THL:n johtaja Mika Salminen ja ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoivat uusimpia tietojaan koronavirusepidemiasta ja vastailivat toimittajien kysymyksiin.

Taustalla on WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesusin tiistainen lausunto, jossa johtaja totesi koronaviruksen olevan hyvin vakava uhka maailmalle.

Video yllä: WHO: Pahin ei ole vielä välttämättä ohi.

Tähän mennessä raportoituja koronavirustapauksia on viranomaisten tiedossa noin 53 000. Tapauksista yli 99,9 prosenttia rajoittuu manner-Kiinaan.

THL:n mukaan on edelleen vaikea ennustaa, millä todennäköisyydellä epidemia leviää Kiinan ulkopuolelle. Kuolonuhreja epidemia on vaatinut toistaiseksi 1 369.

Salminen kertoi tilaisuuden aikana, että taudinkuvasta on näkyvissä vain jäävuoren huippu, siis sairaalahoitoon joutuneet.

– Oireettomien ja vähäoireisten tartunnansaaneiden osuutta ei vielä tiedetä, mutta useimpien arvioiden perusteella se on merkittävä, Salminen kertoi.

THL:n mukaan globaalilla tasolla tavoite on yhä tartuntakierteen katkaiseminen muun muassa tartunnansaaneita eristämällä.

THL:ssä ja maailmalla varaudutaan Salmisen mukaan kuitenkin myös tilanteeseen, jossa tässä ei onnistuta.

– Tässä skenaariossa epidemia leviää vähitellen muihin maihin ja saavuttaa lopulta myös Suomen. Kun leviäminen on tosiasia, vanha strategia ei ole enää merkityksellinen, koska mikään järjestelmä ei voi löytää ja eristää jokaista infektion saanutta. Silloin todetaan, että ikävä kyllä on tullut uusi tauti, mutta sitä koetetaan hoitaa.

Ylilääkäri Puumalainen muistutti, että yksilötasolla tartuntariski on edelleen matala.

– Yksittäisen ihmisen sairastumisriski on suomalaisten suosimissa lomakohteissa erittäin pieni. Tilannekuvaa ja riskiarviota tulee kuitenkin jatkuvasti päivittää, Puumalainen kertoi toimittajille.

THL:n mukaan kiistely viruksen alkuperästä jatkuu tiedeyhteisön sisällä. Toistaiseksi tiedetään vain, että kyseessä on eläimeltä ihmiselle välittynyt tartunta. Eläinlajia ei olla voitu vielä tunnistaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?