Sota rikkoi Takasen perheen: Timo lähetettiin Ruotsiin, Leevi jäi Suomeen kaipaamaan – nyt Anna Takanen on pukenut sotalapsien surun kirjaksi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Sota rikkoi Takasen perheen: Timo lähetettiin Ruotsiin, Leevi jäi Suomeen kaipaamaan – nyt Anna Takanen on pukenut sotalapsien surun kirjaksi

Julkaistu: 13.2. 6:39

Anna Takasen isä lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin. Suru siitä on kuin varjo, joka vaikuttaa sukupolvien ajan.

Kun Timo Takanen sairastui kolme vuotta sitten vakavasti, ei tiedetty, kuinka paljon aikaa on jäljellä.

Hänen tyttärensä Anna Takanen oli jo pitkään miettinyt isänsä ja sukunsa vaiheita. Timo Takanen oli lähetetty Ruotsiin sotalapseksi 1941. Hän jäi sille tielle.

Anna Takanen, 51, alkoi kirjoittaa päiväkirjaa.

– Kirjoitin surutyönä, ruotsinsuomalainen Anna Takanen kertoo.

– Kirjoitin Suomesta, muistoista ja isän muistoista.

Timo Takanen oli syntynyt 1936 Kuorevedellä Hämeessä Väinö ja Saara Takasen esikoisena. 16 kuukautta myöhemmin hän sai pikkuveljen, Leevin.

Perheellä oli suunnitelmia, he olivat toiveikkaita ja iloisia. Sitten tuli talvisota – ja jatkosota.

Väinö Takanen joutui rintamalle. Kohtalo muutti koko suvun elämän.

Mitä olisi tapahtunut, jos sotaa ei olisi tullut?

– Olen miettinyt sitä monta kertaa, Anna Takanen, 51, sanoo.

Ainakin Takasen suvun tarina olisi erilainen. Väinön. Timon. Ja Annan.

Kaikkien.

Mutta sota tuli.

Elokuussa 1941 Rautjärven taisteluissa oli kuuma päivä. Hikinen Väinö nousi piilosta ja kohensi housujaan – ja tuupertui luodista kanervikkoon.

Saarasta tuli leski. Elämä kahden lapsen äitinä oli hyvin köyhää. Rahaa ei ollut eikä ruokaa.

Kun Timo sairastui keuhkokuumeeseen, Saara päätti lähettää hänet Ruotsiin sotalapseksi. Siellä Timo paranisi. Näin hän uskoi.

– Saara halusi lapselleen hyvää, Anna Takanen kertoo.

Moni ajatteli samoin. 80 000 suomalaista lasta lähetettiin Ruotsiin sotalapsiksi.

Ennen Timon lähtöä Saara käyttää säästönsä ja kuvauttaa perheensä jäähyväisiksi valokuvaamossa.

Pikkuveli Leevikin haluaisi muuttaa Ruotsiin. Missä Timo, siellä Leevi, hän ajattelee. Ennen lähtöä Timo yrittää karata.

Tukholmassa Timoa hoidetaan sairaalassa monta kuukautta, kunnes hän paranee.

Timo saa kodin lapsettomien Alma ja Gustav Bengtssonin luona.

– Tänään tiedetään, että on traumaattista erottaa lapsi perheestään, Anna Takanen sanoo.

Timo ikävöi kotiin. Uudessa perheessä Timo istuu kolme kuukautta Hultastuganin torpan pöydän alla. Sitten hän tulee esille ja puhuu täydellisesti ruotsia.

Äitinsä ja veljensä hän tapaa seuraavan kerran 16-vuotiaana.

Heillä ei ole enää yhteistä kieltä.

– Hän ei unohtanut suomea. Hänellä oli trauma. Hän häpesi, koska kukaan ei puhunut Ruotsissa suomea, Anna Takanen kertoo.

Äiti Saara sekä pojat Leevi (vas.) ja Timo (oikealla) kävivät valokuvaamossa ennen Timon Ruotsiin lähtöä.

Vasemmalla Timo Takanen, oikealla Leevi Takanen. Kuva on otettu Svenska Teaternissa vuonna 2017 Fosterlandet- näytelmän yhteydessä.

Suomessa Leevi ihmettelee, mihin Timo on kadonnut. Pieni poika ottaa purkin ja laittaa sinne joka päivä kuivan herneen. Kun purkki olisi täynnä, Timo tulisi. Näin Leevi uskoo.

– Aikuiset luulivat, että lapsi unohtaa, mutta kumpikaan veli ei unohtanut toisiaan, Anna Takanen kertoo.

– Isäni ajatteli, että on hänen vikansa, että hänet on lähetetty Ruotsiin. Hän kasvoi ajatuksen kanssa, että hänet haluttiin pois.

Sotalapsuus on kollektiivinen trauma, jota ei ole tutkittu. Näistä tutkimattomista tarinoista Anna Takanen halusi kirjoittaa. Syntyi romaani Sinä olet suruni – kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta (Gummerus). Se ilmestyy suomeksi maanantaina 17.2.

– Isä ei halunnut puhua sotalapsuudesta eikä siitä, että oli ollut ikävä ja vaikeaa, Anna Takanen kertoo.

– Kaikki tapaamani sotalapset sanovat, että ovat kasvaneet hiljaisuuden ilmapiirissä.

Kun kasvatusvanhemmat haluavat muuttaa Timon sukunimen, hän raaputtaa nimensä ikkunalautaan.

Kun Anna Takanen pääsi opiskelemaan teatteri­korkeakouluun, hän halusi kuulla isänsä tarinan. Isän ja tyttären välit menivät poikki neljäksi kuukaudeksi.

– Suomi oli kuin elämätön elämä isälle, elämä, jota hänellä ei ollut ollut.

Muutama vuosi myöhemmin isä ja tytär lähtivät kahdestaan Kuorevedelle ja vierailivat talossa, jossa Timo oli syntynyt.

Timo Takanen oli yli 50-vuotias kasvattivanhempien kuollessa. Heidän laatikoistaan löytyi kirjeitä. Saara kirjoitti, että rakasti Timoa ja olisi halunnut hänet Suomeen.

25.7.42 Saara Takanen kirjoittaa: ”Vaikka minä olen köyhä ja on vaikea hankkia elintarvikkeita ja kaikkia muita tarpeita kahdelle pienelle lapselle, minä en voi antaa häntä Teille omaksi lapseksi”.

Toisaalta ruotsalainen kasvattiäiti ei halunnut antaa Timoa pois.

Saara taipui, kun hänen uusi aviomiehensä Eemil ei halunnut uusia elätettäviä.

– Isäni osasi loppuun asti äitinsä kirjeitä ulkoa.

Leevi ja Timo Takanen ystävystyivät aikuisina. Leevi oppi tyydyttävästi ruotsia. Hänen tyttärensä, toimittaja Päivi Storgård oli perheessä ensimmäinen ruotsia sujuvasti puhuva. He ovat Annan kanssa läheisiä. Leevi ja Timo ovat jo kuolleet.

– Leevin suomalainen perhe on aina tuntenut syyllisyyttä siitä, että isäni oli Ruotsissa, Anna Takanen sanoo.

Anna Takasella, sotalapsen lapsella, on suomalaisen isoäitinsä Saaran kaksi sormusta. – Pidin niitä, kun minut valittiin vuoden ruotsinsuomalaiseksi.

Anna ei osaa sanoa, kumman elämä oli helpompaa, Leevin vai Timon.

– Kummankin elämä oli onnellinen, kaunis, kova ja surullinen, Anna Takanen sanoo.

– Tässä tarinassa kukaan ei ole voittaja. Kirjani kertoo rakkaudesta ja kaipuusta, mutta myös erosta. Pitää rakastaa, jotta voi kaivata.

Anna Takanen uskoo, että sotalapsuus vaikuttaa vielä neljänteen sukupolveen. Monella tasolla. Se on olemassa oleva varjo.

– Isäni inhosi odottamattomia tilanteita. Siinä näkyivät sodan jäljet, Anna Takanen kertoo.

– Sotalapset eivät pidä salaisuuksista, koska he ovat heränneet aamulla ja menettäneet perheensä.

2015 Anna Takanen ohjasi Ruotsissa näytelmän Fosterlandet, joka kertoi Leevin ja Timon tarinan. Sen käsikirjoitti Lucas Svensson.

– Aluksi isä oli vihainen näytelmästä. Hän sanoi, ettei halunnut puhua sotalapsuudestaan, ja nyt minä puhun koko maailman kanssa.

– Hän tuli kuitenkin kaikkiin ensi-iltoihin kolmessa kaupungissa.

Kun kirja on valmis, Anna Takanen kokee olevansa vapaampi kuin ennen.

– Suru on ollut perintöni. Olen kuitenkin surullinen, että isä ei nähnyt kirjaani.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?