Ulla Appelsinin kommentti: Suomessa kaivattaisiin nyt Harry Potterin Nevilleä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ulla Appelsinin kommentti: Suomessa kaivattaisiin nyt Harry Potterin Nevilleä

Suomen politiikassa kaivattaisiin nyt muutamia nevillelongbottomeita, ihan jokaiseen puolueeseen.

Julkaistu: 12.2. 6:01

Poliitikoilta näyttää puuttuvan ymmärrys siitä, miten heidän käyttämänsä asiaton kieli leviää, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Suomen eduskunta painii tulevina viikkoina poikkeuksellisen asian kanssa, sillä valtakunnansyyttäjä on pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää (ps) syytteeseen. Perustuslakivaliokunta on jo aloittanut tapauksen käsittelyn. Kyse on Mäenpään eduskunnan täysistunnossa viime vuonna käyttämästä puheenvuorosta, jossa tämä vertasi turvapaikanhakijoita haitallisiin vieraslajeihin. Mäenpää itse kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Aihe kirvoittanee vielä monta sananvapauskommenttia, mutta unohdetaan sinänsä tärkeä sananvapaus nyt hetkeksi kokonaan. Unohdetaan politiikkakin. Puhutaan hetki vastuusta.

Ensin tärkeää: hankalia aiheita ei tarvitse politiikassa vältellä. Päinvastoin, kaikista aiheista pitää ehdottomasti pystyä avoimessa yhteiskunnassa keskustelemaan. Demokratiassa saa olla erilaisia mielipiteitä; tiukkoja, teräviä, jopa jyrkkiä. Mutta kun presidenttiä ja eduskunnan puhemiestä myöten on ilmaistu huolta suomalaisen yhteiskunnan keskustelukulttuurista, voisiko poliitikoilta edellyttää asiallista kielenkäyttöä?

Jos esimerkiksi kansanedustaja Mäenpää vastustaa maahanmuuttoa, hän saa sen ilman muuta sanoa ääneen, mutta haitallisista vieraslajeista puhuminen ei yksinkertaisesti ole sivistynyttä kommentointia. Tai jos kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) ei kannata homoliittoja, hänellä on mielipiteeseensä oikeus, mutta on aika kovaa lyödä lähimmäisiä ”häpeällä” ja ”synnillä”. Tai jos helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (sd) ei hyväksy perussuomalaisten politiikkaa, se on demokratiassa täysin sallittu näkemys, mutta kaikkien perussuomalaisia äänestäneiden kutsuminen rasisteiksi on loukkaavaa.

Viime aikoina on paljon puhuttu vihapuheesta ja siitä, millaisia solvauksia saatetaan syytää netin syövereissä. Mutta onko reilua, että me jahtaamme tavallista kansalaista, kenties työtöntä ja masentunutta, joka hetken päähänpistosta kirjoittaa jotain typerää – jos samaan aikaan päättäjät puhuvat ja kirjoittavat mitä sattuu?

Miksi päättäjien käyttämä kieli on ongelma? Siksi, että se leviää. Nykyisessä digitaalisessa maailmassa käytösmalli kopioidaan salamannopeasti, mikä sekä johtaa keskustelua väärille raiteille että kasvattaa aggressioita. On kummallista, jos päättäjät eivät itse tätä näe.

Kun esimerkiksi opetusministeri Li Andersson (vas) television suorassa lähetyksessä julistaa, että oppositiopoliitikko Jussi Halla-ahon (ps) näkemykset ovat ”paskapuhetta”, ei tämä jää vain Lin ja Jussin väliseksi asiaksi. Ei kyse ole kahden aikuisen välisestä väittelystä, joka vähän lipsahtaa raiteiltaan. Yhtäkkiä ”paskapuhe” on päivän sana. Sosiaalisessa mediassa ihmiset alkavat haistatella toisilleen. Sen sijaan että keskusteltaisiin itse asiasta – tässä tapauksessa hallituksen toimien vaikutuksista maaseudun ihmisten elämään – niin Anderssonin kannattajat ja vastustajat vääntävät kättä siitä, mikä on p*skaa ja kuka on p*ska.

Tai kun perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen hermostuu Twitter-poliisina tunnetulle ylikomisario Jari Taposelle ja arvioi, että Taponen kuuluu ”munattomaan nillittäjäryhmään”, niin sen jälkeen sosiaalisessa mediassa ryöpsähtää väittely siitä, kuka on munaton ja ketä sellaiseksi saa kutsua.

Näissä tapauksissa on vähän triviaalia väitellä siitä, mitä poliitikko saa sanoa. Huomattavasti järkevämpää olisi miettiä, mitä missäkin tilanteessa on fiksua sanoa. Totta kai keneltä tahansa, poliitikoiltakin, voi joskus mennä yli. Mutta siitä pitää sitten kantaa vastuu.

Esimerkiksi Andersson olisi vallan hyvin voinut loiventaa somekeskustelun laineita pahoittelemalla käyttämäänsä termiä. Vaan ei. Sen sijaan hän heitti bensaa liekkeihin: ”Käytin voimakasta ilmaisua, mutta minun mielestäni se oli paikallaan”. Oli paikallaan. Jaaha. Eli viesti kaikille: antaa palaa vaan, opetusministeri näyttää esimerkkiä, ettei alatyylisissä ilmaisuissa kannata säästellä.

Tai Turtiainen olisi voinut suoraselkäisesti nostaa käden pystyyn virheen merkiksi ja pyytää vaikka Taposen kahville. Vaan ei. Sen sijaan hän vähätteli asiaa ja sanoi käyttäneensä vain ”kansan kieltä”. Mutta siinä missä kansan kieli saattaa sopia Esson baariin, ei se välttämättä sovi julkiseen Twitter-keskusteluun.

Jos poliitikoilta tuntuu katoavan käsitys siitä, miten missäkin tilanteessa on järkevää puhua, miten näihin puheisiin pitäisi sitten yhteiskunnan reagoida? Suomessa näyttäisi leviävän amerikkalainen tapa tehdä kaikesta juridiikkaa. Siihen kuitenkin liittyy kaksi isoa yhteiskunnallista ongelmaa.

Ensimmäinen on se, kuinka paljon oikeuslaitosta oikeasti halutaan kuormittaa sillä, että käydään vääntöä jokaisesta yksittäisestä sanasta. Onko mitään mieltä, että oikeus joutuu pohtimaan, millä lailla esimerkiksi Raamattua saa siteerata tai miten määritellään ”munaton” ja ”nillittäjä”?

Monet poliisit, terveydenhuollon tai opetusalan ammattilaiset joutuvat valitettavasti kuuntelemaan kentällä ja töissään inhottavia kommentteja, huomattavasti inhottavampiakin kuin kaikki yllä mainitut. Se ei ole oikein, mutta jos jokaisesta Twitter-riidasta tehdään rikosilmoitus, mihin se johtaa? Onko viranomaisten viesti kansalaisille siis se, että aina kun joku sattuu sanomaan rumasti, marssi poliisin puheille? Aikamoinen taakka poliisin ja oikeuslaitoksen kannettavaksi, kun muitakin rikoksia riittää.

Toinen ongelma on se, että mitä enemmän poliitikkojen puheista käynnistetään rikosprosesseja, sitä enemmän joillekin kansalaisille voi alkaa syntyä kuva, että tuomiovalta on politisoitumassa. Ja sellaisen mielikuvan syntyminen olisi Suomen kaltaisessa vakaassa ja luottamukseen perustuvassa yhteiskunnassa erittäin huolestuttavaa.

Ja sitä paitsi: ei kai kukaan usko, että poliittinen keskustelukulttuuri aidosti kohenisi oikeussaleissa? Keinot siihen pitäisi löytää toisaalta. Mistä? Yksi vastaus voi löytyä – Harry Potterista. Palataan siihen ihan kohta esimerkin kautta.

Kansanedustaja Iiris Suomela (vihr) hyökkäsi hiljattain ”laitaoikeiston” kimppuun näin: ”Huomiota hankitaan valehtelemalla, mustamaalaamalla, trollaamalla ja yhteistyöllä internetin aggressiivisimpien toimijoiden kanssa. Kukaan muu ei toimi näin härskisti, ja siksi asetelma on täysin vino”. Mutta kun eräs kommentoija totesi Suomelalle näin: ”Pätee niin laitaoikeistoon kuin laitavasemmistoonkin”, ei vastaus kelvannut. ”Tämä väittämä kaipaa tuekseen todisteita”, vaati Suomela.

Tällaisessa asenteessa on ongelman ydin. Kyllä, Suomela on aivan oikeassa, että netissä näkee mustamaalausta, valehtelua ja oikeistotrolleja, jotka käyvät ihmisten kimppuun. Mutta näkyy toiseltakin laidalta valehtelua, mustamaalausta ja kommentteja, joissa syytetään jokaista toisinajattelijaa fasistiksi/natsiksi/rasistiksi. Kyllä Suomela tämän tietää. Mutta ei kykene ääneen myöntämään ”laitavasemmiston” vihapuhetta.

Miksi tuolla on väliä? Siksi, koska niin kauan kuin sormi ojossa huudetaan pelkästään ”te”, synnytetään lisää aggressioita. Kun vain ”te” olette syyllisiä, ei synny dialogia, ei synny ymmärtämystä, ei synny alkeellistakaan mahdollisuutta aitoon vuoropuheluun.

Tämän takia Suomen politiikassa kaivattaisiin nyt muutamia nevillelongbottomeita, ihan jokaiseen puolueeseen. Ai keitä? Neville Longbottom on Harry Potter -kirjasarjan fiktiivinen hahmo, pääsankarin vähän nössömäinen tupakaveri, joka kuitenkin osoittaa poikkeuksellista rohkeutta hankalassa tilanteessa, jossa hän uskaltautuu asettumaan Potteria ja muita ystäviään vastaan.

Politiikassa vastustajaa on kovin helppo syyttää – mutta kuinka moni tohtii olla käytetyistä sanavalinnoista eri mieltä äänekkäimmän huutojengin kanssa silloin, kun periaatteessa jakaa sen huutojengin kanssa samat arvot? Ja kuitenkin – juuri sitä tarvittaisiin. Ihmisiä, jotka nousevat ylös ja sanovat omilleen, että hei, pidetään keskustelu puolin ja toisin asiallisena.

Harry Potter -kirjasarjassa rehtori Dumbledore palkitsee Nevillen, koska “vaatii paljon rohkeutta vastustaa vihollisia, mutta vähintään yhtä paljon nousta omia ystäviä vastaan”. Niinpä. Joskus kaikkein eniten rohkeutta vaatii juuri se.