Pakettiauton kuljettaja kuoli ulosajossa Lohjalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Pakettiauton kuljettaja kuoli ulosajossa Lohjalla

Julkaistu: 11.2. 6:58, Päivitetty 11.2. 8:42

Onnettomuus tapahtui varhain aamulla Mustiontiellä.

Pakettiauton kuljettaja on kuollut ulosajossa Lohjalla Uudellamaalla. Hätäkeskus sai ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta Mustiontiellä aamulla puoli kuuden aikaan.

Palomestari Jukka Ekholm kertoo, että Salon suunnasta Inkooseen ajanut auto oli ajautunut yli kaistan tien vasemmalle puolelle pientareelle ja osunut pystysuoraan kallioleikkaukseen.

– Auto oli jäänyt pientareelle ja kuski sinkoutunut autosta ulos keskelle tietä, Ekholm sanoo.

Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia. Nopeusrajoitus kyseisellä tiellä on 80. Ekholm kertoo, ettei havainnut tiellä jarrutusjälkiä.

Pelastuslaitokselle onnettomuudesta ilmoitti turmapaikalle saapunut ihminen.

Pelastuslaitoksen mukaan liikenne on toistaiseksi poikki seututiellä 186 Ruoppamäen kohdalla. Tie kulkee Salosta Inkoon satamaan.

Tuoreimmat osastosta