Henkirikos vie uhrin läheiseltä kaiken ja apua saa edelleen liian vähän –”Omainen voi joutua käymään pesemässä verijäljet asunnosta” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Henkirikos vie uhrin läheiseltä kaiken ja apua saa edelleen liian vähän –”Omainen voi joutua käymään pesemässä verijäljet asunnosta”

Kuvituskuva

Henkirikoksen uhrien läheisten auttamisjärjestö sai alkunsa 20 vuotta sitten kahden lapsensa menettäneen äidin aloitteesta.

Julkaistu: 9.2. 12:30

Suomessa tehtiin viime vuonna 75 henkirikosta ja yli 320 yritystä ottaa väkivalloin toisen ainutkertainen henki. Saldo on karu. Rikosten takana on lukuisa määrä omaisia, jotka ovat joutuneet kasvotusten kaikkein pahimman kanssa.

20 vuotta näiden omaisten tukena on ollut Huoma ry, Henkirikosten uhrien läheisten järjestö. Se sai alkunsa kahden lapsensa menettäneen äidin voimanponnistuksesta raskaassa elämänvaiheessa.

Toinen heistä on poikansa menettänyt äiti, Elsa.

– Poikani olisi täyttänyt viime syksynä 50 vuotta, jos hän olisi saanut elää. Usein mietin, miltä hän nyt näyttäisi. Hän oli kuollessaan 26-vuotias, Elsa kertoo.

Äiti löysi poikansa raa’asti murhattuna 1996.

– Putosin täysin tyhjän päälle. Toisen pojan olin menettänyt vuotta ja kymmentä kuukautta aiemmin itsemurhalle. Minä menetin kaiken. Kaksi ystävääni pitivät minusta huolen pari ensimmäistä viikkoa, mutta sitten jäin aivan yksin asuntooni. Ilman koiraa ja kahta kissaa minua ei varmaan enää olisikaan. Töihin minusta ei enää pojan murhan jälkeen ollut. Se hirvittävä isku vaikutti terveyteenikin. Tuntui, että kaikki voimat loppuivat, Elsa kertoo.

Pari vuotta pojan murhan jälkeen hän tapasi toisen lapsensa menettäneen äidin leirillä, joka oli tarkoitettu itsemurhan tehneiden läheisille ja henkirikosten uhrien omaisille.

– Siellä tuli ajatus, että me henkirikoksen uhrien läheiset tarvitsemme oman yhdistyksen, jossa voi tavata saman kohtalon kokeneita. Aloitimme ihan tyhjästä. Keräsimme keskuudestamme kolehdin, että saimme yhdistyksen rekisteröimismaksun kasaan. Ei silloin ollut oikein mitään apua tarjolla henkirikosten uhrien läheisille. Seitsemän ihmisen voimin lähdimme liikkeelle, Elsa kertoo.

Hän kantaa sydämessään molempia poikiaan.

– Kesäisin poljen usein hautausmaalle. Siellä he lepäävät rinnakkain, molemmat poikani. Murhaaja istui elinkautista vankeustuomiota 18 vuotta ennen kuin vapautui. Kuulin, että hänetkin on surmattu. Tunsin helpotusta, nyt minun ei tarvitse koskaan kohdata häntä.

Kuvituskuva

Elsa on aktiivisesti mukana Huoman toiminnassa Rovaniemellä. Kaikkiaan valtakunnallisessa yhdistyksessä on 165 jäsentä.

Yksi läheisistä, sisarensa menettänyt Miia Laakso on jo monen vuoden ajan auttanut muita saman kohtalon kokeneita. Hän muistaa myös omakohtaisesti, kun kunnollista apua ei ollut tarjolla.

– Meidän perheemme saama apu oli aika näennäistä. Halua auttaa oli kyllä, mutta osaamista ei vielä silloin ollut. Molemmat kriisityöhön osallistuneet ammattilaiset tunsivat sisareni, joten tilanne tuli heille liian lähelle ja auttajatkin järkyttyivät. Vuonna 2000 kriisityö oli vielä heikoissa kantimissa, Miia Laakso kertoo.

Avunsaanti on yhä paljon kiinni siitä, missä asuu. Sokissa oleva omainen saattaa joutua itse siivoamaan verisen asunnon, jossa hänen läheisensä on surmattu.

– Jos kyse on kaupungin vuokra-asunnosta tai vastaavasta, omainen voi joutua käymään pesemässä verijäljet asunnosta ja tyhjentämässä sen parin viikon kuluttua läheisen kuolemasta. Asunto voi olla todella raa’assa kunnossa. Meillä ei ole selkeää käytäntöä, kenelle siivous kuuluisi, Miia Laakso kertoo.

Suomessa on yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet rikospaikkojen siivoamiseen.

– Ei omaisilla ole voimia siinä alkuvaiheessa selvitellä siivousfirmoja. On täysi työ siinä, että keskittyy edes siihen hengittämiseen ja saa syötyä ilman, että oksentaa. Alkuvaiheessa omainen yrittää jotenkin pysyä järjissään. Sokki on oikeasti niin mieletön. Omaisille pitäisi automaattisesti olla tarjolla esimerkiksi vaikka sosiaaliohjaaja, joka alkaisi selvittää perheen tarpeita. Sen pitäisi olla kaupungilta tai kunnalta osoitettu ihminen, joka lähtee kriisitilanteeseen viranomaisen lähettämänä. Tilanne perheessä voi olla sellainen, ettei kukaan ole avannut moneen päivään jääkaappia tai lämmittänyt minkäännäköistä ruokaa. Vasta sitten kun ulkopuolelta tulee ihminen soppakattilan kanssa omainen tajuaa, ettei ole kolmeen päivään syönyt, Miia Laakso kertoo.

Suruviestin saamisessakin voi olla ongelmia.

– Poliisilla ei ole velvollisuutta ilmoittaa kuin yhdelle omaiselle. Perhesuhteet ovat tänä päivänä hyvin moninaisia. Biologinen vanhempi, jolle kuolinviesti viedään, voi olla ihminen, joka ei ole koskaan ollut uhrin elämässä millään tavalla läsnä. Todellinen arjessa elänyt läheinen saattaa saada tiedon kuolemasta lehdestä. Tämä ei tarkoita, että poliisi olisi epäonnistunut, mutta poliisin rinnalle tarvitaan kriisityöntekijä, jolla on aikaa esittää ne kysymykset, keille muille kuolemasta pitää ilmoittaa, Huoman toiminnanjohtaja Sanna Kalajanniska huomauttaa.

Sokin keskellä omainen joutuu järjestämään hautajaisia ja kaikkia muita luonnolliseenkin kuolemaan liittyviä järjestelyjä. Sen lisäksi tulevat kuitenkin rikoksen tuomat rankat erityispiirteet, poliisikuulustelut ja oikeudenkäynti.

– Rakasta läheistä ei välttämättä pääse edes näkemään, koska henkirikoksen jäljet voivat olla niin pahat ja arkku siksi sinetöity, Kalajanniska kertoo.

Sisarensa menettäneen Miia Laakson ja Huoman toiminnanjohtajan Sanna Kalajanniskan mukaan henkirikoksen uhrin omainen tarvitsee heti alussa rinnalleen kriisityöntekijän. Avunsaanti on yhä liian paljon kiinni siitä, missä omainen asuu.

Sisarensa menettäneen Miia Laakson ja Huoman toiminnanjohtajan Sanna Kalajanniskan mukaan henkirikoksen uhrin omainen tarvitsee heti alussa rinnalleen kriisityöntekijän. Avunsaanti on yhä liian paljon kiinni siitä, missä omainen asuu.

Henkirikoksen omaiselle on tärkeää, että hän saa laskea läheisensä hautaan arvokkaasti ja kauniisti. Oikeudenkäynnissä surmaaja voi takertua hautajaiskuluihin ja yrittää saada ne alemmaksi, jotta surmaajalle tulisi vähemmän korvattavaa.

– Se on erittäin loukkaavaa omaisia kohtaan, kun vastapuoli alkaa penäämään, mikä on kohtuullinen hautajaiskulu. Omaiselle on erittäin tärkeää, että henkirikoksen jälkeen läheinen ihminen saa arvokkaat ja ansaitsemansa hautajaiset. On tapauksia, joissa surmaaja on vielä häpäissyt uhria paloittelemalla. Hautarauhan rikkomisestahan ei paljon rangaistusta saa. Tuntuu, ettei vainajalla ole mitään suojaa, Miia Laakso sanoo.

Hautarauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoja tai enintään vuosi vankeutta.

”En hakenut korvausta, sillä työ sen eteen olisi ollut liian iso taakka. Pidin itsestäänselvänä, että tekijä on varaton ja mitään en tulisi samaan. Täysin kohtuutonta oikeuslaitokselta vaatia lähiomaiselta todisteita siitä, kuinka läheisiä uhrin kanssa olimme. Omaiset joutuvat taloudelliseen ahdinkoon, kun tekijälle valtio kustantaa lähes kaiken.”

Niin, ne korvaukset. Oikeusistuimet määräävät surmaajan maksamaan uhrien omaisille erilaisia korvauksia hautajaiskuluista, terapiakuluista ja korvauksia kärsimyksistä. Tuomioistuimen paperissa summat voivat olla tuhansia euroja.

Mutta mikä on se todellisuus, mikä näkyy omaisen lompakossa? Massiivisen trauman lisäksi henkirikos aiheuttaa läheisille taloudellisia menetyksiä.

”Pitäisi kuulua rangaistukseen kärsimyskorvaukset. Mutta kukaan ei valvo, että niistä maksetaan senttiäkään. Väärin laittaa uhrin omainen huolehtimaan niistä. Hänellekö rangaistus laitetaan?”

– Voi käydä niin, että perheen ainoa elättäjä surmataan. Mistä silloin perhe saa leivän pöytään ja kuka sen järjestämisessä auttaa? On hirveän paljon käytännön asioita, joita omaisen täytyy järjestää. Hän tarvitsisi siihen rinnalle ammattilaisen auttamaan, Miia Laakso sanoo.

Oikeudenkäynti voi olla traumaattinen kokemus.

– Se tulee monille läheisille yllätyksenä ja järkytyksenä, ettei syytetyn tarvitse puhua totta. Surmaajan puolustus voi yrittää maalata omasta rakkaasta läheisestä mahdollisimman ikävän kuvan, aivan kuin hän olisi melkein ansainnut kuolemansa, Miia Laakso kertoo.

Omainen saattaa mennä oikeudenkäyntiin ilman asianajajaa.

– Tavallinen ihminen, joka ei ole koskaan ollut minkään oikeusjutun kanssa tekemisissä voi ajatella, että kaikki on selvää, jos tekijä on tunnustanut. Näinhän se ei ole, vaan omainen tarvitsee jo korvaustenkin takia asianajajan, Kalajanniska muistuttaa.

”Raha ei menetettyä rakasta takaisin tuo, mutta tuolla rahalla olisi voitu varmistaa nopeampi hoitoon pääsy, maksaa terapiakuluja ja lääkärimaksuja. Tekijältä tuota rahaa on turha odottaa, kun on varaton. Median uutisointi siitä, miten omaisille maksetaan korvauksia, on loukkaavaa, koska media ei sitä mainitse, että omaiset eivät rahoja välttämättä saa. Monelle voi jäädä kuva, että tässä jotenkin yhtäkkiä "rikastuu". Omaisille ei välttämättä korvata edes kaikkia hautajaiskuluja. Korvaus helpottaisi muuten äärimmäisen vaikeaa tilannetta niin, että ei tarvitsisi rahastakin kaiken järkyttävän jälkeen kantaa huolta.”

Kuvituskuva

Rikoksentekijä maksaa vain harvoin vapaaehtoisesti hänelle oikeudessa tuomittuja korvauksia, usein hän on myös varaton. Läheinen voi hakea korvauksia Valtionkonttorilta ja yrittää periä niitä surmaajalta.

Sanna Kalajanniska kertoo, miten lohdutonta ulosoton kautta toimiminen voi olla. Läheisen tilille voi tulla vaikka oman lapsen surmaajalta parikymmentä euroa ja näin voi jatkua vuosien ajan. Se on Kalajanniskan mukaan epäinhimillistä ja pitkittää omaisen surutyötä ja toipumista, kun surmaaja muistuttaa olemassaolostaan tasaisin väliajoin.

Korvaukset pitäisi Huoman mukaan hoitaa kerralla kuntoon. Ei saisi olla niin, että omainen joutuu niiden kanssa kamppailemaan vuosikausia.

– Valtionkonttorissa jonotusaika voi olla 7–8 kuukautta pahimmillaan, Kalajanniska kertoo.

Valtionkonttori ei kuitenkaan korvaa omaisten henkistä kärsimystä. Sieltä voi hakea korvausta terapia- ja sairaalakuluista, hautajaiskuluista ja ansionmenetyksestä.

”Mielestäni valtion on maksettava kärsimyskorvaukset. Maksaahan valtio rikoksentekijän ylläpidon vankilassa ja useimmiten siviilissäkin.”

Aina surmaajaa ei löydetä ollenkaan, vaan henkirikos jää selvittämättä.

– Jos henkirikos jää auki, ei pääse työstämään omaa surua ja menetystä loppuun asti. Kysymys tekijästä pysyy koko ajan taustalla ja väkisinkin omainen ajattelee jostakin vastaantulijasta, että onko tuo surmaaja. Se ajatus ei anna rauhaa, mitä on tapahtunut ja miksi, Miia Laakso kertoo.

Joskus myös uhri voi jäädä kateisiin.

– Uhri voi jäädä kokonaan kateisiin tai sitten paloittelusurmissa uhrista löydetään vain osa. On itsellekin hirvittävän rankkaa ajatella, että teon jälkeen vainaja vielä häpäistään heittämällä hänet roskien joukkoon, Miia Laakso kertoo.

Oikeudenkäynnin lopputulos voi olla omaiselle traumaattinen.

– Oma rakas läheinen on menettänyt koko elämän. Jos tekijä ei menetä kun muutaman vuoden, niin se on tosi loukkaavaa, Miia Laakso kertoo.

Henkirikos voi repiä hajalle perheet ja suvut silloin, kun tekijä tulee perheen sisältä.

– Perheen ja suvun rakenne voi järkkyä lopullisesti. On lapsia, joiden vanhempi on tappanut toisen vanhemmista. On tapauksia, joissa vanhemmat ovat menettäneet toisen lapsensa henkirikoksen uhrina ja toinen lapsi on siitä teosta joko vankilassa tai mielenterveyshoitojen parissa. Meillä on aika moninainen porukka samaa taakkaa kantamassa, Miia Laakso kertoo.

– Tästä ei selviä eikä parane koskaan, mutta jos heti alussa saa apua sokkivaiheen kesto jää lyhyemmäksi. Sillä on vaikutusta myös trauman syvyyteen. Se on onneton tilanne, kun tuntee jäävänsä täysin yksin valtion ja kunnan taholta. Ei nyky-yhteiskunnassa kenenkään pitäisi enää jäädä avun ulkopuolelle, Miia Laakso muistuttaa.

Lainaukset omaisten kommentteja Huoman kyselystä koskien kärsimyskorvauksia.

Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry tarjoaa vertaistukea henkirikoksen uhrin läheisille ja pyrkii parantamaan uhrien läheisten asemaa. Toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toiminta-alueena yhdistyksellä on koko Suomi.

Suomessa toimii useita auttavia puhelimia, joihin saa soittaa nimettömänä. Katso Huoman tekemä listaus auttavista puhelimista tästä.

Tuoreimmat osastosta