Taksiyrittäjää epäillään törkeästä petoksesta – huijasi Rovaniemen kaupungilta kymmeniä tuhansia euroja

Yrittäjä oli laskuttanut kaupungilta jopa 25 000 euroa ylimääräistä.

Taksiyrittäjän epäillään tavoitelleen oikeudettomasti lisähyötyä laskuttamalla kaupunkia sopimuksenvastaisista kuljetuksista.

7.2.2020 15:27

Lapin poliisi epäilee taksiliikenneyrittäjää törkeästä petoksesta. Kuljettaja oli Rovaniemen kaupungin kanssa sopimussuhteessa, johon kuului järjestettyjen kuljetuksien ajamista.

Sopimussuhteen aikana taksiyrittäjä oli onnistunut huijaamaan kaupungilta merkittävän summan rahaa. Vuosina 2012–2016 kuljettaja oli laskuttanut perusteettomasti yli 25 000 euroa liikaa.

Aiheutuneen vahingon lisäksi tapahtuneen selvittely on aiheuttanut kaupungille huomattavia henkilöstökuluja.

Epäily tuli ilmi kaupungin omassa tarkastuksessa, jossa on huomattiin, että taksimatkoista oli laskutettu jopa moninkertaisia matkan pituuksia.

Yrittäjän epäillään tavoitelleen oikeudettomasti lisähyötyä laskuttamalla kaupunkia sopimuksenvastaisista kuljetuksista.

Koska kyseessä on epäily yrityksen vastuuhenkilön tekemästä merkittävästä rikoksesta, poliisi on tutkinut myös edellytykset liiketoimintakieltoon määräämiseksi.

Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Syyttäjälaitoksen Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?