Poikkeuksellinen rikos tapahtui oululaisessa kerrostalossa 14.10.2019.
Uhriksi joutui nainen, joka oli tapahtumien aikaan 85-vuotias.
Mies kohtasi uhrinsa kerrostalon pyykkituvassa, jossa hän otti veitsen esiin. Teräaseella uhaten mies pakotti vanhuksen kuivaushuoneeseen. Mies piti kättään naisen suun edessä.
Mies kaatoi naisen maahan, riisui tämän housut, kosketteli käsillään haarojen välistä sekä pakotti naisen suojaamattomaan yhdyntään.
– Teossa on käytetty teräasetta ja raiskaus on kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska asianomistaja on ollut puolustuskyvyttömässä asemassa. Teko on tapahtunut paikassa, minkä tulisi kuulua ikäihmisen turvalliseen elämänpiiriin. Teko on ollut yllätyksellinen ja yhdyntä on ollut suojaamaton, Oulun käräjäoikeus kirjoittaa laatimassaan julkisessa selosteessa.
Vanhus ilmoitti tapahtuneesta omaiselleen, joka hälytti paikalle poliisin. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Poliisipartio sai miehen kiinni läheltä tapahtumapaikkaa pian välikohtauksen jälkeen.
– Asianomistaja oli joutunut kahdeksi viikoksi sairaalan vuodeosastohoitoon ja syömään vahvoja särkylääkkeitä Hagosin menettelyn johdosta. Hagosin teko on siten ollut käytetyn väkivallan osalta luonteeltaan vaarallinen, käräjäoikeus kirjoittaa.
Nainen sai muun muassa mustelmia eri puolille kehoa sekä hankauman ja repeämän sukupuolielinten alueelle.
Rikokseen syyllistynyt mies kuvattuna vangitsemisoikeudenkäynnissä Oulun käräjäoikeudessa 17.10.2019.
Oulun käräjäoikeuden mukaan 23-vuotias Nahom Hagos syyllistyi törkeään raiskaukseen, josta hän sai vuoden 4,5 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
– Teon kohdistaminen tuntemattomaan, puolustuskyvyttömään ja iäkkääseen vanhukseen tämän kotitalossa, jossa hänen pitäisi pystyä liikkumaan turvallisesti ja ilman vakavan rikoksen uhkaa, osoittaa vastaajassa suurta syyllisyyttä, käräjäoikeus kirjoittaa.
Mies joutuu maksamaan uhrille lähes 12 000 euron korvaukset kivusta särystä ja muista kuluista.
Oulun käräjäoikeus antoi asiassa tuomion perjantaina.