Minkä ikäisenä ja minä vuonna ennusteen mukaan kuolet - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Katso, miten pitkään elät – ennuste kertoo vuoden ja kuukauden

IS keräsi Tilastokeskuksen elinajanennusteet yhteen. Katso hakukoneesta, mitä tilastot ennustavat sinulle elinajan pituudeksi.

7.2.2020 7:30

Suomalaisten elinajanodote on ollut nousussa käytännössä viime sodista saakka – siis jo kymmeniä vuosia. Vastasyntyneiden elinajanodote on käytetyin mittari elinvuosia ennustettaessa.

Se on puhtaasti tilastoihin perustuva ennuste keskimääräisestä elinajasta, joka ei ota huomioon yksilön elintapoja tai muita elinaikaan vaikuttavia muuttujia.

Tilastokeskus on tehnyt ennusteita kuitenkin paitsi vastasyntyneille, myös eri ikäisille sen jälkeen. IS yhdisti ennusteita niin, että jokaisen ikäryhmän 0-, 15- ja 50-vuotisennusteet otettiin huomioon. Monella ikäluokalla ennuste on parantunut joka kerta, kun ennusteita on tarkistettu. On huikeaa, kuinka monta vuotta jotkut ikäpolvet ovat saaneet lisää elinvuosia.

  • Katso alla olevasta hakukoneesta, kuinka pitkään elät tilastoennusteen mukaan.

Jos katsotaan suuria, 1940-luvulla syntyneitä ikäluokkia, heistä monet ovat saaneet alkuperäisiin ennusteisiin verrattuna elää kymmeniä vuosia pitempään.

Ei ole huonosti mennyt nuoremmillakaan. Erityisesti miesten elinajanodote on noussut nopeasti, ja eloon jääneiden ennusteita on rukattu jatkuvasti paremmiksi.

Jos grafiikka ei näy alla, katso se tästä.

Yksi huikeimpia hyppäyksiä oli vuosina 1950 ja 1951 syntyneillä miehillä. Kun vuoden 1950 ikäluokan ennustettiin elävän keskimäärin alle 60-vuotiaiksi, heti seuraavana vuonna syntyneille veikattiin jo yli 63 vuoden keski-ikää. Toisaalta molemmat ennusteet on jo ylitetty.

Ennusteen mukaan vuosina 1950 ja 1951 syntyneiden miesten piti kuolla keskimäärin vuoden 2014 paikkeilla. Totuus on kuitenkin ennustetta ihmeellisempi – käytännössä näinä vuosina syntyneistä miehistä elossa oli vuonna 2014 lähes 75 prosenttia.

Naiset ovat olleet aina miehiä pitkäikäisempiä. Suurin ennusteloikka naisilla tapahtui jo 30 vuotta miehiä aiemmin. Vuonna 1920 ja 1921 syntyneiden naisten välillä on huikea viiden vuoden ennuste-ero.

Vuonna 1920 syntyneiden naisten piti keskimäärin kuolla vuonna 1970 ja seuraavana vuonna syntyneille annettiin elinikää keskimäärin vuoteen 1976 saakka. Lukija jo varmaan arvaakin – naiset näyttivät ennusteille pitkää nenää.

Näistä ”viimeistään 1970-luvulla kuolemaan ennustetuista” naisista keskuudessamme oli vielä 40 vuotta 1970-luvun jälkeenkin lähes 20 prosenttia. Siis yli 15 000 yhdeksänkymppistä naista, jotka olivat selviytyneet sodista, raskaista jälleenrakennusvuosista, synnytyksistä, työelämästä ja sairauksista.

Tarkoittaako nouseva elinajanodote sitten sitä, että ihminen elää varmasti pitempään? Ei välttämättä.

Omat elintavat, geenit ja ympäristö vaikuttavat yksilön elinaikaan niin kovin paljon.

Suuri kuva on kuitenkin selvä: paremmat elintavat, ihmisten yleiskunto, ja vaikkapa liikenne- ja työturvallisuus ovat muuttuneet viime vuosi­kymmeninä parempaan suuntaan. Monella saralla muutos positiiviseen suuntaan on ollut hämmästyttävän nopeaa.

Kun vielä 1960- ja 1970-luvuilla ihmisiä kuoli esimerkiksi liikenteessä yli 1 000 vuosittain, nyt ollaan monena vuonna oltu jo alle neljäsosassa tästä. Parantuneet tiet, autot, ja muu liikenteen suunnittelu ovat johtanut hyviin tuloksiin.

Nousseet ennusteet johtuvat elinolosuhteiden parantumisen lisäksi osittain siitä, että ennustetarkennuksessa aiemmin kuolleet eivät ole vaikuttamassa ikäryhmän tulokseen. Eli esimerkiksi 50-vuotiaalle ikäryhmälle tehty ennuste ei sisällä jo kuolleita. Siksi näiden keskiarvoa laskeva vaikutus ei näy enää ikäryhmän elinajanennusteessa.

Elinajanodote lasketaan niin, että ennustevuonna luodaan ikään kuin virtuaalinen ikäryhmä. Sen jälkeen ennustetaan, kuinka moni ikäryhmästä kuolee vastasyntyneenä, kuinka moni yksivuotiaana ja niin edelleen.

Näin saadaan arvio siitä kuinka monta ihmistä kuolee minkäkin ikäisenä. Kun näin lasketut kuolinvuodet lasketaan yhteen, koko hypoteettiselle ikäryhmälle saadaan laskettua elinajan keskiarvo, elinajanodote.

Vaikka esimerkiksi vuonna 2000 syntyneiden tyttöjen elinajanodote on 81 vuotta, silti lopulta vain harva todennäköisesti kuolee juuri vuonna 2081. Osa kuolee jo aiemmin, osa myöhemmin. Silti tuo keskiarvo kertoo siitä, minkä vuoden lähistöllä suuri osa ikäluokasta todennäköisesti tulee kuolemaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?