Suomen vankiloissa muhii huolestuttava radikalisoitumisilmiö, jota viranomaiset seuraavat tarkasti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomen vankiloissa muhii huolestuttava radikalisoitumisilmiö, jota viranomaiset seuraavat tarkasti

Kuvituskuva

Väkivaltaan ja terroritekoihin johtava vaarallinen ilmiö tunnetaan myös Suomessa; huolta aiheuttavia henkilöitä on noin 70.

Julkaistu: 3.2. 19:00

Anis al-Amir oli rutiköyhän, kahdeksanlapsisen perheen poika tunisialaisesta pikkukaupungista. Hän ei ollut uskonnollinen muslimi – hän joi alkoholia, kuunteli popmusiikkia ja vähät välitti siitä, käyttivätkö hänen siskonsa päähuivia vai eivät.

Nuoruus oli rikkinäinen ja rikosten leimaama. Vuoden 2011 arabikevään myllerryksessä al-Amir jätti perheensä ja lähti 18-vuotiaana Italiaan hakemaan turvapaikkaa. Hän valehteli viranomaisille olevansa alaikäinen.

Italiassa al-Amir käyttäytyi väkivaltaisesti ja levottomasti, poltti kavereidensa kanssa majapaikkansa ja pahoinpiteli yhden valvojista. Alkoi kapinoinnin täyttämä vankilakierre.

Kiven sisällä jokin muuttui al-Amirissa. Hän alkoi osoittaa kiinnostusta ääriajatteluun, jihadistiseen terrorismiin. ”Isken sinulta pään poikki”, hänen kerrotaan sanoneen kristitylle vangille. Vankila varoitti hänestä turvallisuus­poliisia.

Päästyään linnasta toukokuussa 2015 al-Amir katosi ja päätyi laittomasti Saksaan.

Joulukuun 18. päivän iltana 2016 tapahtui pahin. Al-Amir kaasutti raskaan ajoneuvoyhdistelmän keskelle joulutoria Berliinin keskustassa. Yksitoista ihmistä kuoli ja 55 loukkaantui. Viisi päivää terrori-iskun jälkeen Italian poliisi ampui hänet kuoliaaksi.

Anis al-Amirin tarina ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Myös muun muassa Pariisin vuoden 2015 tuhoisien terrori-iskujen pääsuunnittelija Abdelhamid Abaaoud oli radikalisoitunut eurooppalaisessa vankilassa. Kuolleita: 130.

Viranomaiset ja tutkijat tuntevat tämän vaarallisen ilmiön hyvin, ja Suomessa muun muassa Rikosseuraamuslaitos tekee jatkuvasti työtä radikalisaation ehkäisemiseksi. Ilmiö liittyy sekä jihadismiin että äärioikeistolaiseen ideologiaan.

– Osaa tähän ilmiöön liittyvistä vangeista ja rikosseuraamusasiakkaista voidaan pitää aitona uhkana yhteiskunnalle, kertoo Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen turvallisuuspäällikkö Juha Eriksson IS:lle.

– Radikalisoituminen on yksilöllinen prosessi, ja henkilöistä tehtyjen havaintojen vakavuus vaihtelee. Tällä hetkellä on noin 70 henkilöä, joista on tehty jonkinasteisia havaintoja radikalisoitumisesta. Huolta aiheuttavia henkilöitä on sekä vankiloissa että yhdyskuntaseuraamuksissa.

Vankilassa ihminen on sekä fyysisesti että henkisesti suljetussa tilassa, loukussa. Hän on irti normaalista lähipiiristään ja mahdollisesta tukiverkosta, jolla voisi olla hänelle myönteinen vaikutus. Samalla vankila tarjoaa viranomaisille valvotun ympäristön, jossa on hyvä mahdollisuus havaita radikalisoituminen.

– Suurin osa havainnoista liittyy tällä hetkellä väkivaltaa oikeuttavan äärioikeistolaisen ideologian kannattamiseen. Toiseksi eniten havaintoja on tehty uskonnolla perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin eli jihadismiin liittyen. Näiden lisäksi on tehty muita väkivaltaiseen ekstremismiin liittyviä havaintoja, joista osa viittaa esimerkiksi joukkosurmafantasiointiin, Eriksson kertoo.

Väkivaltaiset ekstremistit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: ideologiaa kannattaviin johtajiin, radikalisoitumisvaarassa oleviin seuraajiin sekä oppoturnisteihin, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen parantaakseen asemiaan.

Epävarmoista, yksinäisistä, katkerista ja näköalattomista nuorista miehistä tulee vankilassa helppoja saaliita rekrytoinnille ja manipulaatiolle. Karismaattiset johtohahmot, radikalisoijat, tarjoavat tulokkaille turvallisuutta, ystävyyttä, yhteenkuuluvuutta, pääsyä sisäpiiriin – ja statusta. Tulokkaat ovat otollista kuulijakuntaa väkivaltaiselle propagandalle.

Islamin radikaali, jihadistinen tulkinta opettaa, että arvoiltaan ja elämäntavoiltaan rappeutunut läntinen maailma on sodassa muslimeja vastaan.

Karismaattinen johtohahmo saattaa opettaa, että varkauksin, ryöstöin ja huumekaupoin hankittu omaisuus on laillista sotasaalista ”pyhässä sodassa”. Se hivelee pikkurikollisen itsetuntoa ja auttaa radikalisoijaa vetämään tämän yhä syvemmälle ääriajattelun maailmaan.

Miten radikalisoitumista sitten voidaan ehkäistä? Tärkeintä on havaita ilmiö ajoissa, jotta siihen voidaan puuttua. Tunnistamista vaikeuttaa se, ettei väkivaltaisilla ekstremisteillä ole yhtä ainoaa profiilia – heidän taustansa ovat erilaisia. Terrorismirikoksiin syyllistyneet poikkeavat ajattelultaan muista väkivaltarikoksiin syyllistyneistä, mutta persoonallisuushäiriöiden tai psykopatian esiintyvyys ei heidän joukossaan ole normaalia suurempaa. Syrjäytymisellä ei tutkimusten mukaan myöskään ole merkittävää yhteyttä väkivaltaiseen ekstremismiin.

– Radikalisoitumisen ehkäisemisen keskiössä on ilmiön oikea-aikainen tunnistaminen. Dynaamisen turvallisuuden ylläpitäminen ja vuorovaikutus vankien kanssa muutosten havaitsemiseksi ovat isossa roolissa, Eriksson kertoo.

Yksi konsti torjua radikalisoitumista on hajauttaa ilmiöön liittyviä vankeja eroon toisistaan.

– Ensisijaisesti värvääjiksi tai ideologeiksi tunnistetut radikalisoituneet vangit sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan erilleen muusta vaikutuksille alttiista vangeista. Korkean väkivaltariskin omaavat vangit sijoitetaan valvotumpiin olosuhteisiin, ja eri ideologioita kannattavat radikalisoituneet tulisi myös asuttaa erilleen väkivaltaisten tilanteiden välttämiseksi, Eriksson selvittää.

Radikalisoitumisen purkamiseksi on kehitetty erilaisia ohjelmia sekä Suomessa että ulkomailla. Erikssonin mukaan niiden tehokkuudesta ei ole pitävää näyttöä. Väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvä henkilö ei välttämättä näe ajattelussaan tai toiminnassaan mitään väärää tai haitallista.

– Kuntouttavia ohjelmia, jotka olisivat tutkitusti toimivia, ei juurikaan ole saatu edes kansainvälisesti kehitettyä ja toiminnan tuloksellisuuden arviointi on osoittautunut vaikeaksi, Eriksson sanoo.

– Väkivaltaisen ekstremismin sekä radikalisoitumisen ehkäisemisessä on paljon ajatteluun ja asenteisiin liittyviä teemoja, mutta keskeisin asia, johon tulisi vaikuttaa on väkivallan käyttö tai siihen liittyvistä suunnitelmista luopuminen. Muutostyöskentely vaatii onnistuakseen yksilön omaa aitoa motivaatiota, eikä ketään voida pakottaa siihen.