Ulla Appelsinin kommentti: Kobe Bryant, Matti Nykänen ja Jörn Donner – miksi kuolema nosti kriitikot esiin? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ulla Appelsinin kommentti: Kobe Bryant, Matti Nykänen ja Jörn Donner – miksi kuolema nosti kriitikot esiin?

Kobe Bryant (1978–2020), Matti Nykänen (1963–2019), Jörn Donner (1933–2020)

Kobe Bryant (1978–2020), Matti Nykänen (1963–2019), Jörn Donner (1933–2020)

Julkaistu: 2.2. 15:42

Kritiikkiin on aikansa. On sydämen sivistystä hiljentyä kuoleman hetkellä, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Tieto amerikkalaisen koripallolegendan Kobe Bryantin äkillisestä ja järkyttävästä kuolemasta oli hädin tuskin ehditty kertoa julki, kun Washington Postin politiikan toimittaja Felicia Sonmez päätti osallistua keskusteluun omalla twiitillään. Kun lukemattomat muut ihmiset twiittasivat shokistaan, Sonmez jakoi Twitter-tilillään vanhan uutisartikkelin, joka kertoi Bryantiin kohdistetuista raiskausepäilyistä.

Bryantia oli vuonna 2003 syytetty 19-vuotiaan vastaanottovirkailijan raiskaamisesta. Koripallotähti myönsi harrastaneensa kyseisen naisen kanssa seksiä, mutta kiisti raiskauksen. Tapauksesta ei saatu oikeuden päätöstä, koska nainen ei halunnut todistaa. Kun nainen sittemmin nosti siviilikanteen, Bryant sopi asian oikeussalien ulkopuolella.

Washington Post päätyi hyllyttämään toimittajansa twiitin takia, mikä oli lehdeltä ylireagointia ja asetti toimittajan puolestaan alttiiksi raivoisalle vihapalautteelle. Hyllytys sittemmin viisaasti purettiinkin: ei yksi virhe oikeuta toista.

Mutta sen sijaan, että väitellään siitä, oliko kyseinen hyllytys oikein vai väärin, pitäisi keskustella tästä: mitä on tapahtunut hyville tavoille?

Oleellistahan on osata erottaa kaksi asiaa. Kritiikki ja sen aika ja tapa. Pitäisikö Bryantin menneisyyden ikävä episodi salata kokonaan, kun legendan elämästä kerrotaan? Ei tietenkään. Mutta pitäisikö 17 vuotta vanha asia nostaa pääasiaksi sinä päivänä, kun ihminen on juuri oman lapsensa kanssa murskautunut helikopterin syöksyttyä alas? Tämänkin vastauksen pitäisi olla jokaiselle sivistyneelle ihmiselle itsestäänselvää: ei.

Mutta jostain syystä ei nykyisin ole. Mäkihyppääjä Matti Nykäsen vuoden takaisen kuoleman ja kulttuuripersoona Jörn Donnerin äskettäisen kuoleman yhteydessä Suomen sosiaalisessa mediassa on näkynyt samantyyppistä ilmiötä: aggressiivisia kommentteja, joissa kuollutta on nimitelty ja häntä kohtaan on osoitettu syvää halveksuntaa heti kuolinuutisen tultua julki ja/tai kaivettu esiin ihmisen virheitä. Eivätkä nämä kommentit ole tulleet miltään nimettömiltä trolleilta, vaan ihan omalla nimellään kirjoittavilta ihmisiltä. Washington Postin toimittajan kaltaisilta, koulutetuilta somevaikuttajilta. Kulttuureissa kautta aikojen on osoitettu kuolleille kunnioitusta – mikä meidän ajassamme ruokkii sitä, että kaikilla se ei enää kuulukaan käytöskoodistoon?

Motiivia ainakin on vaikea ymmärtää. Ei kuollut kuule. Kritiikki ei kantaudu enää hänen korviinsa. Hän ei voi enää vastata. Eikä katua, pahoitella, ottaa opikseen tai muuttua, jos se on tavoite. Vai onko sittenkin tarkoitus vain kiillottaa sanojan omaa hyvyyden kilpeä? Hakea tykkäyksiä sillä, että katsokaa, olen näin rohkea, että uskallan kutsua juuri kuollutta Donneria ”sikailijaksi” tai ”kusipääksi”? Mutta eikö rohkeaa olisi ollut arvostella silloin, kun ihminen itse on vielä elossa?

Ei kriitikoiden tietenkään tarvitse vaieta, vaikka ihminen itse on vaiennut iäksi. Ei kuolema pyyhi pois elämän virheitä. Arvostella saa, jos siihen on perusteita. Mitä suuremmasta hahmosta on kyse, sitä tärkeämpää, että jälkikäteen rakennettava kuva on kokonainen eikä puolikas.

Mutta kaikkeen on aikansa. Ja tapansa. Vaikka ihminen itse on poissa, omaiset jäävät. Joillekin tuo kuollut on ollut rakas. Kun sydän on juuri lakannut lyömästä ja omaiset ovat menettäneet läheisensä, silloin jokainen meistä voisi pieneksi hetkeksi nöyrtyä kuoleman edessä. Kunnioittaa heitä, jotka jäävät ja pysähtyä sen totuuden hetkellä, että joku on lähtenyt keskuudestamme.

Kuolema on niin suuri, että sen edessä jokainen meistä on pieni. Huomenna voi olla – oma vuoro.

Tuoreimmat osastosta