Stalinin suomalaisuhrien selvittelijä törmäsi ongelmaan arkistossa: ”Korttien tarinat ovat lähempänä kaunokirjallisuutta” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Stalinin suomalaisuhrien selvittelijä törmäsi ongelmaan arkistossa: ”Korttien tarinat ovat lähempänä kaunokirjallisuutta”

Toimittaja-tutkija Aimo Ruususelta on tulossa kirja Petroskoin lähelle Krasnyi boriin eli Punakankaalle teloitettujen suomalaisten kohtaloista.

Aimo Ruusunen on jäljittänyt Krasnyi borissa teloitettujen suomalaisten perheiden tarinoita tulevaan kirjaansa.

30.1.2020 11:57

Toimittaja, filosofian tohtori Aimo Ruusunen valmistelee parhaillaan kirjaa nimeltä Punakankaan suomalaiset, jonka on määrä ilmestyä Warelian kustantamana marraskuussa.

Kirja kertoo Petroskoin eteläpuolella sijaitsevasta Krasnyi borin teloitus- ja hautapaikasta, jonne on venäläisten arkistotietojen mukaan haudattu ainakin 580 vuosina 1937-38 Neuvosto-Karjalassa teloitettua suomalaista.

Ruusunen kertoi kirjahankkeestaan ensitiedot Oodissa järjestetyn Gulag-seminaarin yhteydessä keskiviikkona.

Kirja ei liity Kansallisarkiston eikä myöskään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vireillä oleviin tuoreisiin Stalin-selvityksiin, vaan Ruusunen on tehnyt työtä aiheen parissa itsenäisesti jo pidempään.

Ruususelle on kertynyt työprosessin aikana kuitenkin monia huomioita, joista saattaa olla hyötyä myös Kansallisarkiston valmisteilla olevalle laajalle selvitykselle suomalaisten kohtaloista Stalinin vainoissa.

Säilyneiden asiakirjojen mukaan Äänisenrannan Krasnyi Borissa teloitettiin 1196 ihmistä: suomalaisia 580, karjalaisia 432 ja muita kansallisuuksia 184.

Ruusunen on pyrkinyt selvittämään Krasnyi borin kohdalla mahdollisimman monien teloitettujen suomalaisten henkilötarinat – eikä tehtävä ole ollut helppo.

– Venäläisen Memorial-järjestön ja Juri Dmitrijevin pohjatyön perusteella on olemassa hyvät venäläiset nimiluettelot teloitetuista, mutta ongelma on siinä, että monet suomalaiset nimet on kirjoitettu venäläisiin NKVD:n papereihin miten sattuu, Ruusunen tuskaili IS:lle.

Vain harvat nimet vastaavat venäläisissä papereissa suoraan sitä kirjoitusasua, mikä esimerkiksi 1930-luvun loikkareilla on ollut suomalaisissa kirkonkirjoissa.

– Jos esimerkiksi suomalainen nimi on ollut venäläisten mielestä jotenkin outo, se on saatettu kirjoittaa venäläisittäin ihan eri muotoon.

Venäjän Memorial-järjestö on selvitellyt Sandarmohin ja Krasnyi borin teloitettujen nimiä. Kuvassa on Sandarmohin joukkohautapaikan tsasounassa säilytettvä uhrien muistokirja.

Neuvostoliitossa ja Venäjällä käytössä ollut isännimi helpottaa tunnistamista joissakin tapauksissa, mikäli suomalaiselle loikkarille on muodostettu isännimi hänen oikean suomalaisen isänsä mukaan. Aina näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.

– Joskus isännimi on muodostettu venäläisiin arkistoihin esimerkiksi suomalaisen henkilön omasta toisesta etunimestä, mikä johtaa harhaan ihmisen tunnistamisessa.

Toisinaan venäläinen nimimuoto on lähellä oikeaa, mutta silti mahdollisia tulkintoja on monta.

– Esimerkiksi naisen kohdalla isännimi Viljamovna voi viitata vaikkapa Vilhontyttäreen, Viljontyttäreen tai Viljamintyttäreen, Ruusunen luettelee.

Ongelmia aiheuttavat myös 1930-luvun muotinimet.

Neuvostoliitossa teloitettujen joukossa onkin useita täysin samannimisiä suomalaisia, joiden erottaminen toisistaan on haasteellista. Joskus heitä koskevat arkistomerkinnät ovat saattaneet mennä sekaisin myös Suomen päässä.

Ruusunen kertoo törmänneensä esimerkiksi Valpon ja Etsivän keskuspoliisin papereita lukiessaan moniin ristiriitaisuuksiin ja suoranaisiin kuulopuheisiin.

– Niissä saattaa olla ihan ihme tarinoita, jotka on kirjoitettu pelkkien huhupuheiden perusteella. On kuultu ihmisiltä kertomuksia Neuvostoliittoon menneiden kohtaloista ja ne on vain kirjattu ylös, kun siihen aikaan ei ole ollut mitään keinoa niiden tarkistamiseksikaan, Ruusunen muistuttaa.

– On saatettu sekoittaa ihmisiä, yhdistellä kahden eri ihmisen tekemisiä yhteen tai luoda tahattomasti aivan uusia persoonallisuuksia. Joissakin tapauksissa korttien tarinat ovat siten lähempänä kaunokirjallista ja kuvitteellista tekstiä kuin tarkkoja faktoja.

Aimo Ruusunen valmistelee kirjaa Petroskoin lähellä olevasta Krasnyi borin eli Punakankaan teloituspaikasta, jossa ammuttiin noin 580 suomalaista Stalinin vainoissa.

Kaikesta huolimatta Ruusunen on onnistunut jo selvittämään useiden eri perheiden kohtaloita Krasnyi borin teloitettujen joukosta. Uhrien joukossa on Neuvostoliittoon kommunismia rakentamaan menneitä amerikansuomalaisia sekä 1930-luvulla Neuvostoliittoon työn perässä loikanneita suomalaisia, jotka kaikki joutuivat Stalinin vainoharhaisuuden kohteiksi 1937-38.

– Olen etsinyt heidän elämäntarinoitaan ja yrittänyt löytää heidän vaiheistaan myös jotain sellaista, joka kertoisi sen ajan maailmasta laajemminkin, Ruusunen kuvailee tulevan kirjansa sisältöä.

Ruususella itsellään on kommunistinen tausta Skp:n enemmistösiiven piiristä. Vuosina 1986–1988 Ruusunen työskenteli Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana Moskovassa ja jäi eläkkeelle Satakunnan Työn päätoimittajan tehtävistä vuonna 2012.

Kirjaprojektinsa aikana Ruusunen on joutunut myös miettimään kysymystä, miksi Suomessa on vasta nyt kunnolla herätty Stalinin uhrien kohtaloiden selvittämiseen ja mitä aikanaan esimerkiksi hänen omissa aatepiireissään tiedettiin Neuvostoliiton todellisuudesta.

Eikö vainojen laajuutta tajuttu eikö asiaa uskallettu ottaa esille Neuvostoliiton ollessa vielä voimissaan vai eikö punaisten kohtaloista vain yksinkertaisesti välitetty?

– Vielä 50-luvulla Suomessa ei ollut tietoa siitä, kuinka laajoista vainoista oli kyse, vaan tietoa teloituksista alkoi tulla vasta pikku hiljaa Hrushtshevin aikana ja 60-luvun loppupuolella.

Kun suomalaiset sitten ymmärsivät sukulaisiaan teloitetun, moni vaikeni asiasta kokonaan – jopa Ruususen omassa tuttavapiirissä.

– Taustalla on ollut varmasti Neuvostoliiton pelkoakin, mutta ehkä sitäkin enemmän ollut ajatus siitä, että mitään tietoa ei sieltä kuitenkaan voi saada eikä siten kannata edes yrittää. On kuin joku olisi heittänyt unihiekkaa meidän silmiimme, ja se vaikutti meihin vielä vuosikymmeniä.

Ruususen mukaan Suomessa ei ole myöskään vielä edelleenkään täysin ymmärretty sitä, millainen rooli omalla yhteiskunnallamme oli ”työntävänä tekijänä” siihen, että moni lähti etsimään parempaa elämää Neuvostoliitosta ja kohtasi sitten loppunsa Stalinin suuressa terrorissa.

– 1930-luvulla Suomessa lakkautettiin esimerkiksi suuri määrä yhdistyksiä, jotka eivät läheskään kaikki olleet mitään kommunistisia työväenjärjestöjä, vaan mukana oli pienviljelijöiden järjestöjä ja urheilujärjestöjä.

– On helppo kuvitella, että jos on ollut silloin vähän yli kaksikymppinen, toiminut aktiivisesti jossain tällaisessa lakkautetussa järjestössä ja jäänyt sitten työttömäksi, niin mieleen on saattanut tulla, että pitäkää tunkkinne. Niin minulle ainakin olisi voinut käydä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?