STM:n ylimmältä virkamieheltä kova näkemys nyky-Suomen järjestelmästä: vähävaraisemmat lapsiperheet saavat huonompaa palvelua kuin muut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

STM:n ylimmältä virkamieheltä kova näkemys nyky-Suomen järjestelmästä: vähävaraisemmat lapsiperheet saavat huonompaa palvelua kuin muut

– Meidän pitäisi keskustella siitä, miten käytettävissä olevilla rahoilla saadaan paras mahdollinen hoito kaikille tarvitseville, sanoo STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila. Se ei ole helppo keskustelu. Nykyinen järjestelmämme eriarvoistaa.

Alemman tuloluokan perheet, erityisesti lapsiperheet, saavat huonompaa palvelua kuin keski- ja ylemmän tuloluokan perheet ja lapsiperheet, sanoo Kirsi Varhila.­

26.1. 9:22

Kirsi Varhila ottaa vastaan työhuoneessaan ja pahoittelee, että kättelee vasemmalla kädellä. Oikeasta on poistettu samana päivänä kipsi ja käsi aristaa vielä. Maallikkokin näkee, että turvotusta on, mutta Varhila on tyytyväinen – ilman kipsiä arki on helpompaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäälliköllä on siis varsin tuoretta kokemusta sairaanhoidosta. Vaikka osaa hän alan muutenkin läpikotaisin. Soten rakentaminen on taas alkamassa ja se on Varhilalle neljäs sote. Palaamme siihen myöhemmin.

Aluksi haluan puhua siitä, minkä Varhila on jo kertaalleen ottanut puheeksi, mutta jatkokeskustelua ei tullut. Sen ymmärtää, sillä aihe on vaikea, raju jopa raadollinen. Hän haluaisi, että Suomessa keskustellaan terveydenhuollon priorisoinnista. Mistä meidän silloin erityisesti pitäisi keskustella?

– Siinä on miettimistä, miten keskustelu käydään niin, ettei lähde väärä viesti. Ettei tulkita, että haluan rajauksia siitä, keitä hoidetaan ja keitä ei, hän aloittaa.

Koska siitä hän ei halua keskustelua, vaan:

– Haluan keskustelua, miten varmasti käytämme sellaisia hoitomenetelmiä, että niillä on paras vaikuttavuus. Meillä on tietty määrä rahaa, sillä pitää saada paras mahdollinen hoito kaikille tarvitseville.

Arjessa lääkärit tietysti priorisoivat koko ajan. Sen Varhila koki omakohtaisesti istuessaan viisi tuntia Haartmanin sairaalan päivystyksessä Helsingissä murtuneen kätensä kanssa.

– Kiireellisemmät tapaukset menivät ohi ja niin sen pitääkin olla.

Tällaista priorisointia ihmiset ymmärtävät helposti. Astetta hankalammiksi menee, kun Varhilan mielestä lääkäreiden pitää uskaltaa sanoa, jos joku hoito ei selvästi tehoa. Siinä on vaara, että potilas kokee jäävänsä ilman hoitoa, vaikka kokeiltaisiin toista hoitomenetelmää.

Sitäkin ihmisten on vaikea ymmärtää, että kallein lääke ei välttämättä ole paras lääke.

– Meillä on varsinaisia täsmälääkkeitä. Mikä on paras lääke sinulle ei välttämättä ole paras lääke minulle, Varhila sanoo.

– Varsinkin uudet syöpälääkkeet ovat kalliita. Potilaat tietävät, mistä sairaaloista saa uusimpia lääkkeitä ja menevät sinne.

Siis sairaalashoppailevat. Suomessa potilas saa valita, missä sairaalassa häntä hoidetaan. Ei Varhilalla ole mitään kalliita lääkkeitä vastaan, jos ne tehoavat – siis ovat sitä vaikuttavaa hoitoa.

Priorisoitavaa on myös sosiaalihuollon puolella. Eri kunnissa pääsee erilaisilla kriteereillä esimerkiksi kotihoidosta tehostettuun palveluasumiseen. Kyse on varsin monen iäkkään sukulaisensa puolesta taistelevan hyvin tuntemasta pisteiden laskusta: onko potilaalla niin paljon pisteitä, että niillä saa laitospaikan. Varhilan mielestä pidemmän päälle tulee mietittäväksi, pitäisikö kuntien kriteereiden olla samanlaiset.

Ja sitten on ennaltaehkäisy. Varhilan mukaan kunnat säästävät rahaa kouluterveydenhuollosta ja neuvoloista, vaikka ne tekevät erittäin tärkeää ennaltaehkäisevää työtä ja juuri sinne rahaa pitäisi laittaa. Kuntien rahat menevät kalliiseen erikoissairaanhoitoon, sillä se on paljon konkreettisempaa ja näkyvämpää kuin se, montako oppilasta yhdellä kouluterveydenhoitajalla on vastuullaan.

Kuten näette, keskustelu priorisoinnista laajenee joka suuntaan, ja kaikille pitäisi riittää rahaa samasta potista.

Nykyhallitus on päättänyt vahvistaa perustasoa, mikä tarkoittaa ennen kaikkea terveyskeskuksia. Siitä Varhila on erittäin tyytyväinen.

– Perustason vahvistaminen on elintärkeää. Siellä asioihin voidaan puuttua ajoissa, hän sanoo.

Hoitotakuuta ollaan kiristämässä: hoitoon pitää päästä kiireettömissä tapauksissa viikon kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista.

Varhila haluaa terveyskeskuksiin lisää lääkäreitä, myös erikoislääkäreitä. Nyt he lähtevät usein yliopistosairaaloihin, koska siellä pääsee tekemään tutkimusta ja yhteisössä on kollegoita. Terveyskeskuslääkäri voi olla todella yksin.

– Annan valtavasti kunniaa kaikille, jotka tekevät töitä terveyskeskuksissa. Ilman moniammatillista tukea se on todella vaikea paikka. Jos kyse on yhden, kahden lääkärin terveyskeskuksesta, aika vaikea siellä on neuvotella kollegan kanssa hoidosta. Silloin on ehdottomasti oltava yhteys konsultointiin.

Asia helpottuisi, jos terveyskeskuksiin saataisiin myös erikoislääkäreitä. Varhila sanoo, ettei ymmärrä, miksi heidän pitäisi istua sairaalan poliklinikalla, jos vastaanotto ei vaadi sairaalan tarvikkeita. Samoin terveyskeskuksissa pitäisi olla fysioterapeutteja sekä päihde-, mielenterveys- ja sosiaalialan osaamista. Aitoa moniammatillisuutta, kuten Varhila sen sanoo.

Viime vuoden lokakuussa Varhila esitteli ministeriössä tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa. Tuossa tilaisuudessa hän sanoi ”meidän nykyinen järjestelmämme eriarvoistaa”. Se on suoraa puhetta kansliapäälliköltä.

Millä tavalla nykyinen järjestelmä eriarvoistaa?

– Alemman tuloluokan perheet, erityisesti lapsiperheet, saavat huonompaa palvelua kuin keski- ja ylemmän tuloluokan perheet ja lapsiperheet.

– He eivät osaa vaatia yhtä paljon. He eivät hakeudu palveluihin yhtä paljon. Kun he palaavat sairaalahoidosta ja saavat kuntoutusohjeita, he eivät ehkä noudata niitä ihan yhtä tarkasti, Varhila perustelee.

Osittain asia selittyy koulutustasolla. Paremmin koulutetut ovat usein tarkempia terveydestään ja hyvinvoinnistaan, ja kun he huomaavat ongelmia, he vaativat hoitoa. Hyvä koulutus tuo usein mukanaan paremman tulotason. Tästä taas seuraa, että korkeakoulutetuilla on terveydenhuollossa valinnanvaraa.

– Ensinnäkin he osaavat vaatia. Lisäksi heillä on usein työterveyspalvelut. Ja jos julkinen puoli on ruuhkautunut, heillä on varaa ostaa palvelua yksityiseltä sektorilta, Varhila sanoo.

– Hämmentävintä on, että koko hyvinvointivaltion ajatus on tavallaan kääntynyt päälaelleen. Mehän olemme nimenomaan ajatelleet, että heikossa asemassa olevista pidetään huolta. Siksi meillä maksetaan veroja, että sillä saadaan kunnollisia palveluja, kaikille.

Varhila haluaa korostaa, ettei missään nimessä tarkoitus ole syyllistää ihmisiä. On paljon ihmisiä, joiden arjessa on valtavasti vaikeuksia ja kuormitusta. Hän sanoo, että jo arjesta selviäminen voi silloin olla urakka, eikä voimia riitä mihinkään muuhun.

Miten ihmeessä olemme päätyneet tilanteeseen, jossa terveydenhuollon systeemimme on kääntynyt päälaelleen? Ei kukaan tällaista halunnut.

– Se on erittäin hyvä kysymys ja sitä sietää pohtia.

– Linkittyy kovin moneen asiaan. Lähtisin siitä, että miten saisimme nostettua koulutustasoa.

Tämän näkemyksen perusteella on helppo nähdä, miksi nimenomaan perusterveydenhuollon vahvistaminen on Varhilan mieleen. Siellä ihmisten pitäisi saada apua – ajoissa ja helposti arjen keskellä. Ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi. Silloin niiden hoitaminen myös maksaa enemmän.

Sitten tulee kokonaisuus, josta puhuminen on tällä hetkellä kuin miinakentällä kävelisi. Kyse on hoitajista. Työmarkkinaneuvottelut ovat kesken eikä Varhilan ole helppo sanoa asiasta juuri mitään, ilman että ministeriö joutuu osapuoleksi.

Se tiedetään, että hoitajia tarvitaan lisää. Pelkästään hoitajamitoituksen nostaminen 0,7:ään tarkoittaa, että hoitajia tarvitaan 4 000–5 000 lisää. Lisäksi alalta on jäämässä valtavasti ihmisiä eläkkeelle.

Yhdestä asiasta Varhilalla on oltava näkemys, mistä tarvittavat hoitajat saadaan. Hän sanoo valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen näyttäneen, miten muissa Pohjoismaissa eläkkeelle jäänet tekevät paljon hoiva-alan töitä.

– Kun ihmisellä on eläkkeellä aikaa ja voimavaroja, uskon, että hyväkuntoiset hoiva-alan eläkeläiset tekevät töitä omilla ehdoillaan. Ottavat sen verran tunteja kuin haluavat. Se on yksi mahdollisuus saada alalle työvoimaa.

– Lisäksi meidän on nostettava koulutusmääriä ja maahanmuutosta voi saada vähän apua. Siihen en usko, että muille aloille lähteneet palaisivat suurin määrin takaisin.

Nyt palaamme soteen. Neljänteen, jonka valmistelussa Varhila on mukana. Minulta lipsahtaa, etten ymmärrä, miten ministeriössä pysytään soten kanssa järjissä. Hallitukset ja ministerit vaihtuvat ja aina vaan valmistellaan, uudelleen ja uudelleen. Varhila väläyttää leveän hymyn.

– Välillä ihmettelen itsekin, mikä motivoi ministeriön porukan. He tekevät tarkkaa työtä ja erittäin suurella sydämellä. Siitä seuraa riski, että he uupuvat.

Sotelakeja on kirjoitettu niin moneen kertaan, että luulisi siellä olevan jotain käyttökelpoista eikä kaikkea tarvitse taas aloittaa alusta. Onhan?

– Peruspohjat voimme hyvin käyttää. Suurin työ on nyt, että irrotamme valinnanvapauteen liittyneen lainsäädännön ja se vaikuttaa tietysti aika moneen kohtaan.

– Meillä on kaikkiaan kolme isoa perustuslakilausuntoa ja niihin peilaamme, kun pykäliä kirjoitetaan.

Mutta yksi asia on, joka ei vielä kertaakaan ole käynyt perustuslaki­valiokunnassa. Se kulkee nimellä Uudenmaan erillisselvitys. Yksinkertaistettuna kyse on siitä, jakaantuuko iso Uudenmaan maakunta viiteen erilliseen alueeseen uudistuksessa.

Tälläkin kierroksella saamme siis jännätä, törmääkö sote jälleen perustuslakiin. Asia mietityttää myös Varhilaa. Mutta kun on riittävän paljon kokemusta sote-lakien valmistelusta, juuri mikään ei häntä enää yllätä. Ainakin voisi kuvitella, että melkein kaikki on jo nähty.

Oletko huomannut eriarvoistumisen sosiaali- ja terveyspalveluiden saamisessa Suomessa? Millaisia kokemuksia sinulla on? Keskustele kommenteissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?