Kun puna-armeija marssi Auschwitzin keskitysleiriin, vastassa oli kammottava näky: kuin ”matojen hyökkäysjoukko” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kun puna-armeija marssi Auschwitzin keskitysleiriin, vastassa oli kammottava näky: kuin ”matojen hyökkäysjoukko”

Julkaistu: 25.1. 8:04

Maanantaina tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta siitä, kun puna-armeijan sotilaat marssivat Auschwitzin keskitysleiriin. Heitä vastassa oli yli 7 500 vankia joukossaan vanki numero 174 517.

Lauantaina 27. tammikuuta 1945 maa oli lumessa.

Auschwitzin pakkotyöleirin Monowitzin vanki 174 517 oli havahtunut edellisenä yönä siihen, kun unkarilainen noin viisikymmentävuotias kemisti oli heittäytynyt umpipimeässä alas vuoteestaan ja kuollut siihen paikkaan.

Päivän valjettua numero 174 517 ryhtyi tovereineen aamutoimiin. Sen jälkeen he nostivat jäykistyneen vainajan lattialta ja lähtivät kantamaan sitä sivummalle.

Juuri silloin neuvostojoukot saapuivat. Ruumis putosi harmaalle lumelle ja toinen kantajista otti lakin pois päästään.

Kuvaus on peräisin kirjasta Se questo è un uomo, jonka vanki 174 517 eli italianjuutalainen Primo Levi (s. 1919) kirjoitti pian vapautumisensa jälkeen.

Se suomennettiin myöhemmin nimellä Tällainenko on ihminen.

Auschwitzin tunnetuin näkymä lienee tämä portti, jonka yläpuolella on saksankielinen lause Arbeit macht frei – työ vapauttaa. Sama iskulause löytyy muun muassa myös Dachaun leiriltä.

Auschwitzin tunnetuin näkymä lienee tämä portti, jonka yläpuolella on saksankielinen lause Arbeit macht frei – työ vapauttaa. Sama iskulause löytyy muun muassa myös Dachaun leiriltä.

Kun neuvostojoukot saapuivat Auschwitzin keskitysleirikompleksiin, jäljellä olivat enää sairaista sairaimmat vangit ja muun muassa natsitohtori Josef Mengelen suuret suosikit, ihmiskokeille alistetut kaksoslapset.

Ennen neuvostojoukkojen tuloa keskitysleirikompleksia oli alettu purkaa, todisteita hävittää ja vankeja siirtää. Saksalaiset marssittivat vankeja juniin ja muille leireille. Näillä viimeisten päivien kuolemanmarsseilla kuoli arvioiden mukaan 60 000 vangista 15 000.

  • Tältä näytti Auschwitz heti vapauttamisen jälkeen tammikuussa 1945:

Kuolemanmarssien alettua Auschwitziin jäi alle kymmenen tuhatta kurjaa, jotka jätettiin oman onnensa nojaan sairastamaan ja kuolemaan.

Sen verran oli jäljellä niistä vähintään 1,1 miljoonasta ihmisestä, jotka leiriin oli vuosien mittaan tuotu. Väkijoukko, joka riittäisi asuttamaan kaksi Helsinkiä, oli harvennettu pakkotyössä, ihmiskokeissa ja kaasukammioissa Laihian kokoiseksi.

Niin kuin leiriläisten hirtehinen pilkkalaulu kuului: Arbeit macht frei, durch Krematorium drei. Työ vapauttaa, mutta reitti kulkee krematorio kolmosen kautta.

”Ryysyisiä, kaatuilevia, luurankomaisia liikkumaan pystyviä potilaita marssiskeli kuka mihinkin suuntaan jäisellä maalla kuin matojen hyökkäysjoukko”.

Levi kuvaa kirjassaan, millaiset keskitysleirin olot olivat siinä välissä, kun vartiotornit olivat tyhjentyneet saksalaisista ja neuvostojoukot vasta tulossa.

Kuvituskuva

Moni mietti lähtemistä, mutta kenelläkään ei ollut aavistustakaan keskitysleirin mittakaavasta ja siitä, olisiko sittenkin jossain vielä vartijoita jäljellä.

Huhut olivat kuitenkin kiertäneet pitkän aikaa. Puheet neuvostojoukkojen tulosta, Saksan tappiosta ja jopa Adolf Hitlerin kuolemasta – näin ei tosiasiassa ollut, sillä Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan vasta huhtikuussa 1945.

Yhtenä talvipäivänä Levi tovereineen lähti ulos parakistaan. He olivat kääriytyneet huopiin, jotka suojasivat kylmyydeltä vain vähän. Leirissä ei ollut enää vettä eikä sähköä. Levi kutsui jäljelle jääneitä ”puoliksi kuolleiksi”.

”Ryysyisiä, kaatuilevia, luurankomaisia liikkumaan pystyviä potilaita marssiskeli kuka mihinkin suuntaan jäisellä maalla kuin matojen hyökkäysjoukko”.

Näky oli kuin maailmanlopun tullessa. Tyhjät parakit oli käännetty ylösalaisin, ja niistä oli viety kaikki mahdollinen ruoka ja polttopuuksi kelpaava tavara.

Jotkut olivat onnistuneet löytämään perunoita. He vartioivat herkkujaan raivoisin silmin ja paistoivat niitä palaneen parakin savuavien raunioiden hiilloksella.

Neuvostojoukkojen armeijalääkäri tekemässä tarkastusta vapautetulle vangille.

Neuvostojoukkojen armeijalääkäri tekemässä tarkastusta vapautetulle vangille.

Levi kirjoittaa, että sillä reissulla he onnistuivat löytämään puuta, hiiltä, lastuja ja rautaisen kamiinan, jolla oma parakkihuone saatiin lämpimäksi.

Hyisemmissä parakeissa monta vankia saattoi ahtautua yhteen sänkyyn, jotta kylmyys saataisiin hätistettyä omalla ja muiden ruumiinlämmöllä.

Leviin teki lähtemättömän vaikutuksen se, että kamiinanhakureissun jälkeen eräs hänen huoneensa asukkaista ehdotti, että jokainen antaisi leipäviipaleen kullekin työtä tehneelle. Levin yllätykseksi ehdotus vieläpä hyväksyttiin.

Leipä oli ollut arvokkaimpia vaihdannan välineitä leirin mustassa pörssissä. Yhdellä palalla oli saattanut saada toistakymmentä perunaa tai palveluksen.

Levi kirjoitti myöhemmin, että siinä hetkessä keskitysleirivangit alkoivat muuttua uudelleen ihmisiksi.

”Yhtä päivää aikaisemmin ei mikään sellainen olisi ollut mahdollista. Keskitysleirin laki oli ollut ”syö leipäsi ja myös naapurisi leipä jos voit” eikä kiitollisuudelle jätetty sijaa. Tapahtunut todisti oikein hyvin, että keskitysleiri oli lakannut olemasta.”

Vaikka vartijoita ei enää ollut, vangit eivät olleet vielä vapaita, ja keskitysleiri oli yhä keskitysleiri. Levin parakin ikkunasta näkyi ruumisröykkiö.

Maa oli jäässä, eivätkä lavantaudista, kurkkumädästä, tuberkuloosista, nälästä ja loputtomasta ripulista uupuneet vangit jaksaneet kaivaa vainajille hautoja.

Moni kalmo makasi yhä sängyssä, johon oli kuollut.

Levi kirjoittaa, kuinka keräilyretket lähitienoolla jatkuivat seuraavina päivinä. Kaikki kelpasi nauloista lyijykyniin. Ruoakseen he löysivät ison kasan jäätyneitä lanttuja ja pussillisen suolaa.

Keskitysleirin lääkärin vastaanottohuone näytti alkuun pettymykseltä. Se oli pengottu eikä yhtään ehjää pulloa ollut jäljellä.

Lattialla makasi vääntynyt alaston ruumis.

”Yhtä asiaa eivät penkojat olleet huomanneet: auton akkua. Kosketin sen napoja veitsellä: pieni kipinä iski. Se oli täynnä. Sinä iltana makuuhuoneessamme oli valo.”

Levin mukaan tammikuun 22. päivänä – viittä päivää ennen neuvostojoukkojen tuloa – he ulottivat reissunsa sähköistetyn piikkilangan toiselle puolelle, SS:n majoitusalueelle.

Siellä kaikki kieli siitä, että vartijat olivat lähteneet kiireellä. Lautasilla oli jäätynyttä keittoa ja pulloissa jäätynyttä olutta. Joku oli järjestänyt shakkilaudan aloittaakseen pelin, mutta ei ollut ehtinyt.

Päivästä ennen neuvostojoukkojen tuloa Levi kirjoittaa, kuinka he elivät ”kuin kuolleet tai kuin madot”.

”Viimeinenkin sivistyksen merkki on kadonnut meistä (---). Ihminen voi kuolla, ihminen voi alistua vääryyteen, mutta se ei ole ihminen, joka kaikki näkökohdat syrjäyttäen makaa samalla vuoteella ruumiin kanssa. Se ei ole ihminen, joka odottaa vuodetoverinsa kuolemaa voidakseen ottaa häneltä neljännesleivän.”

Primo Levi selvisi vielä runsaat 40 vuotta Auschwitzin jälkeen.

Hän palasi keskitysleirille vuosina 1965 ja 1982. Auschwitz oli jo muutettu nykyisenkaltaiseksi museoksi.

Silloin Levi kävi myös katsomassa myös Auschwitzin tuhoamisleirinä tunnettua Birkenauta. Oppaana oli hänen ystävänsä, joka oli ollut siellä vankina.

Levi kirjoitti The New Republic -lehdessä, kuinka hänen ystävänsä näytti pienen ikkunan, josta oli suora näkymä krematorion raunioille.

– Kun hän oli leirillä, samasta ikkunasta näki liekkien loimun. Kun hän oli kysynyt vanhemmilta naisilta, mistä liekit tulevat, naiset olivat vastanneet: me siellä palamme.

Viimeisinä elinvuosinaan hän oli huolissaan siitä, että Auschwitzin kauhut niputettaisiin trivialiteetiksi muiden historian hirmutekojen joukkoon.

– On totta, että gulagit olivat olemassa ennen Auschwitzia. Näiden kahden helvetin tavoitteet olivat kuitenkin erilaiset. Ensimmäisessä oli kyse vertaisten teurastuksesta; se ei perustunut rotuajatteluun eikä jakanut ihmiskuntaa yli-ihmisiin ja ali-ihmisiin.

– Jälkimmäisessä oli kyse ideologiasta, joka jakoi maailman kahtia: isäntiin ja kaikkiin muihin, jotka joko palvelisivat isäntiä tai tuhottaisiin siksi, koska edustivat vähempiarvoista rotua.

Vuonna 1986 Helsingin Sanomat haastatteli Primo Leviä tämän kotikaupungissa Torinossa. Levi palasi haastattelussa ensimmäisen teoksensa kirjoittamiseen.

– Kirjoitin ensimmäisen kirjani puolustaakseni itseäni, henkiseksi kilveksi. Olin kyllä fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta henkinen terveyteni ja tasapainoni oli vaarassa keskitysleirin jäljiltä. Tunsin selvästi, että olin liukumassa syvään masennukseen. Huomasin, että oloni oli parempi, kun kerroin kokemuksistani, Levi kertoi ensimmäisen kirjansa kirjoittamisesta.

Levi sanoi, ettei näe tulevaisuutta synkkänä eikä valoisana, maailmaa rumana tai kauniina. Yhtäällä on lapsen syntymä, toisaalla Hiroshiman ydinpommi.

Alle vuosi tuosta, 11. huhtikuuta 1987, masennuksesta pitkään kärsinyt Primo Levi nouti aamupostinsa ja pudottautui sen jälkeen kolme kerrosta kotitalonsa rappukuiluun.

Hän kuoli heti.Lähteet: Primo Levi: Tällainenko on ihminen (Gummerus 2019), Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz (WSOY 2020), BBC, The New Republic, The Atlantic, The New York Times, Deutsche Welle, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien arkisto

Kuvituskuva

Tuoreimmat osastosta