Väärennettyjä seteleitä liikkuu Hämeessä: ”Toisella puolella lukee ’copy’” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Väärennettyjä seteleitä liikkuu Hämeessä: ”Toisella puolella lukee ’copy’”

Väärennös paljastuu, kun kääntää rauhassa seteliä.

Hämeenlinnan busseista on löydetty väärennettyjä seteleitä.

23.1.2020 15:36

Hämeen poliisi on saanut viikon aikana ilmoituksia väärennetyistä seteleistä. Setelit ovat 10 ja 20 euron suuruisia.

Ylikonstaapeli Timo Ojala kertoo, että seteleistä on tullut ilmoituksia Hämeenlinnasta, Janakkalasta ja Turengista. Seteleistä ovat ilmoittaneet paikalliset kauppiaat.

– Väärennettyä seteliä on tarjottu myös kaupunkiliikenteen bussissa, Ojala kertoo.

Väärennettyjen seteleiden määrä on poliisille vielä epäselvä. Poliisi ei ole ehtinyt kirjata kaikkia sähköisiä ilmoituksia.

IS:n lukijan lähettämä kuva väärennetystä setelistä.

Tähän mennessä on ilmoituksia tullut ainoastaan 10 ja 20 euron seteleistä. Ojala sanoo, että seteli näyttää nopealla vilkaisulla aidolta. Väärennös paljastuu, kun kääntää rauhassa seteliä.

– Toisella puolella lukee ’copy’.

Jotkut ovat menneet setelihuijarin lankaan.

– On käytetty ruuhkaa hyväksi, Ojala sanoo.

Osa on jäänyt yritykseksi. Yrittäjä on huomannut, ettei tarjottu seteli ole oikea.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?