Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesiä tarkistettiin ennätysmäärä, mutta niistä löytyi jotain ihan muuta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesiä tarkistettiin ennätysmäärä, mutta niistä löytyi jotain ihan muuta

Naalia eli napakettua tavataan Suomessa vain pohjoisimmilla tunturialueilla.

Naalia eli napakettua tavataan Suomessa vain pohjoisimmilla tunturialueilla.

Julkaistu: 16.1. 11:58

Naalin pesästä löydettiin pentuja viimeksi yli 20 vuotta sitten.

Vaikka naalin pesiä tarkistettiin viime vuonna ennätysmäärä, tälläkään kertaa niistä ei löytynyt äärimmäisen uhanalaisen lajin edustajia, Metsähallitus kertoi torstaina. Sen sijaan ketut olivat vallanneet pesistä kymmeniä.

Naalia eli napakettua tavataan Suomessa vain pohjoisimmilla tunturialueilla. Ilmastonmuutos on suurin uhka lajin selviämiselle. Edellisen kerran naalin pesinnän tiedetään tuottaneen pentuja yli 20 vuotta sitten.

Metsähallituksen mukaan viime vuonna tarkastettiin yhteensä 284 naalin pesää, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Naaleja ei havaittu, mutta kettuja löytyi yli 60 pesästä tai pesän läheltä.

Kettu on naalin vihollinen, joka valtaa ilmastonmuutoksen myötä entistä enemmän jalansijaa. Kilpailu elintilasta kovenee, kun kettukannat vahvistuvat lämpenevien olosuhteiden seurauksena. Naalia vahvempana ja isompana kettu voi halutessaan myös tappaa naaleja.

Naaleista kuitenkin useita muita havaintoja

Viime vuosi oli vaikea myös naalin saaliseläinten kannalta.

– Talvella tunturien pinta oli lumipeitteen alla laajalti jäässä, joten odotettu myyrä- ja sopulihuippu jäi tulematta, ja naaleille tärkeitä saaliseläimiä oli vähän, Metsähallitus kertoi tiedotteessa.

Metsähallituksen mukaan on kuitenkin ilahduttavaa, että naalista tehtiin vuoden aikana useita varmistettuja näkö- ja jälkihavaintoja Enontekiöllä ja Utsjoella.

Suomi, Ruotsi ja Norja ovat tehneet yhteistyötä naalin suojelutilanteen parantamiseksi. Siinä naaleille on muun muassa järjestetty ruokinta-automaatteja yhdessä ympäristöjärjestö WWF:n kanssa. Viime vuonna naalin pesintöjä havaittiin Ruotsin Norrbottenissa sekä Norjassa Tromssan alueella ja Varangin niemimaalla, Metsähallitus kertoo.

Tuoreimmat osastosta