Maija Perho on oppinut pitämään kiinni asioista, jotka kannattelevat - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Maija Perho on oppinut pitämään kiinni asioista, jotka kannattelevat

Maija Perhon mukaan jokaisella meistä on voimavaroja, jotka auttavat jaksamaan ja rikastuttavat elämää.

Maija Perhon mukaan jokaisella meistä on voimavaroja, jotka auttavat jaksamaan ja rikastuttavat elämää.

Julkaistu: 15.1. 22:46

Eduskunnasta putoaminen ja yllättävä ero eivät pysäyttäneet Maija Perhoa.

Monista aluksi ylittämättömistä vaikeuksista voi selviytyä. Sen on kokenut turkulainen sosiaalineuvos Maija Perho. Hän kohtasi pitkällä urallaan politiikassa monenlaisia tilanteita. Hän toimi kansanedustajana 22.3.1991–20.3.2007. Hänen poliittisella urallaan ministerin tehtävä Paavo Lipposen toisen hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä 15.4.1999–16.4.2003 oli kiinnostavaa ja värikästä aikaa.

– Minulle jäi mieleen esimerkiksi se, miten Paavo Lipponen puolusti oman hallituksensa ministereitä, olivatpa he mistä puolueesta tahansa. Nykypolitiikassa se, että pääministeri puolustaisi toisesta puolueesta tulevaa ministeriä ei ole enää ollut valitettavasti aina samalla tavalla aina tapana kuin aiemmin, kokoomusta edustanut Perho kertoo

Kaikilla on elämässään myönteisiä, ilahduttavia ja vaikeitakin aikoja. Perho tietää, että valtakunnan politiikassa pois jääminen eduskunnasta tulee joskus eteen.

– Itse selviydyin eduskunnasta putoamisesta vuoden 2007 eduskuntavaaleissa lopulta nopeasti. Vaikka se oli pysähtymisen paikka, huomasin pian mitä kaikkea muuta tärkeää elämässä on olemassa. Tunsin itseni oikeastaan vapaaksi, hän sanoo.

Kulttuuri auttaa jaksamaan ja rikastuttaa elämää

Perholle kulttuuri ja varsinkin teatteri ovat olleet tärkeitä tukipilareita ja ilon tuojia. Hän haluakaan olla vanhoista ongelmista vaan, vaan vaikeuksien voittamisen puolesta toimija.

– Vaikeuksien kohdatessa on tärkeää pitää kiinni asioista, jotka kannattelevat, hän sanoo.

Perho toimii Suomen Teatterit ry:n eli STEFI:n puheenjohtajana. Järjestö on suomalaisten ammattiteattereiden edunvalvonta- ja työnantajajärjestö. Se työskentelee jäsenteattereiden toimintaedellytysten turvaamiseksi ja hyvän teatterin tekemisen mahdollistamiseksi Suomessa.

Eeva-lehti kertoi hiljattain, miten Perhon oma yli 20 vuoden liitto kanssa päättyi muutama vuosi sitten aikanaan yllättäen.

– Asioissa pitää mennä eteenpäin. Jokaisella meistä on voimavaroja, jotka auttavat jaksamaan ja rikastuttavat elämää.

Perho on toiminut kulttuurin ohella myös potilasjärjestöissä. Perho on toiminut muun muassa Aivoliitto hallituksessa ja myös Muistiliiton hallituksessa. Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava etenevä muistisairaus.

– Taudin yleisyys kasvaa voimakkaasti iän mukana. Taudin pysäyttämiseksi on kehitetty lääkkeitä. Oma nyt jo edesmennyt isänikin sairastui tautiin. Läpimurtoa taudin hoidossa myös kehitellään, hän kertoo.

Perho otti jo ministerinä kantaa vuonna 2003 sen puolesta, että Alzheimerin tautiin sairastuneiden lääkehoito aloitettaisiin varhain, jotta varhaisella lääkehoidolla voidaan pidentää polotilaan ”hyvää aikaa”.

Hän on yhä 71-vuotiaana vahvasti mukana nykymaailman ja politiikan keskeisissä puheenaiheissa. Ihmisten huoli ilmaston muutoksesta koskettaa Perhoa. Hän ei tässäkään asiassa koe tilannetta mitenkään mahdottomaksi.

– Esimerkiksi monien ikääntyvien ihmisten elämäntapa on itse asiassa luontoa säästävä. He osallistuvat esimerkiksi kulttuuritapahtumiin, sen sijaan että haalisivat tavaroita ympärilleen. Sama väki ja varsinkin ikääntyvät naiset pitävät myös pystyssä merkittävältä osin kulttuurialan laitoksia, kuten museoita ja teattereita Suomessa, hän sanoo.

Perho on saanut politiikan osaamisestaan myös tunnustusta. Kokoomus kutsui hänet puolueen kunniajäseniksi puoluekokouksessa Turussa vuonna 2018.

Tuoreimmat osastosta