Valtiota pyydetään käynnistämään suurselvitys suomalaisten kohtaloista Venäjällä ja Neuvostoliitossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Valtiota pyydetään käynnistämään suurselvitys suomalaisten kohtaloista Venäjällä ja Neuvostoliitossa

Sandarmohin joukkohaudan muistomerkkejä Stalinin vainojen uhreille Venäjällä.

Sandarmohin joukkohaudan muistomerkkejä Stalinin vainojen uhreille Venäjällä.

Julkaistu: 15.1. 17:32

Kansallisarkisto: ”Olemme saaneet yllättävän paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka pyytävät selvittämään omaistensa kohtaloita.”

Kansallisarkisto luovutti keskiviikkona iltapäivällä Valtioneuvostolle tutkija Aleksi Mainiolta tilatun selvityksen Stalinin vainoissa kuolleisiin suomalaisiin kohdistuvasta tutkimustarpeesta.

Käytännössä selvityksen aihe on paljon laajempi ja esitetty tutkimushanke kattaa kaikki Venäjällä vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen asuneet tai sinne myöhemmin muuttaneet suomalaiset.

Ehdotetun tutkimushankkeen alustava nimi on ”Suomalaisten vaiheet Venäjällä vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen”.

– Vainoja on vaikea tutkia, jos emme tiedä, keitä siellä oli, Mainio selittää.

Siksi halutaan laatia kattava tietokanta Venäjän ja Neuvostoliiton suomalaisista. Sen pohjana olisivat ennen vallankumousta Venäjällä asuneet Suomen suurruhtinaskunnan kansalaiset, joita tiedetään olleen vuoden 1897 väestönlaskussa 36 000.

Ja kaikki myöhemmin muuttaneet.

– Se on suuri työ, mutta se olisi hyödyllinen jatkotutkimusta varten ja perusväline tuleville tutkijapolville Suomen ja Venäjän välisistä suhteista, sanoo Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.

Tietokanta tulee sisältämään esimerkiksi Mannerheimin ja noin 500 muuta kenraalia ja amiraalia.

– Ja suomalaisuuden käsitekin on vähän vaikea, koska Venäjällä suomalaisiksi laskettiin inkeriläiset ja (Karjalan) suomenkieliset ja etnisesti suomalaiset, Nuorteva huomauttaa.

Alustavasti rajanveto, kuka oli suomalainen, on väljä. 1600-luvulla Venäjälle siirtyneitä Tverin karjalaisia ei kuitenkaan oteta mukaan.

Määrä eli koko ajan – silloinkin ja etenkin silloin, kun kuolema alkoi korjata satoa Stalinin vuosien 1936–38 vainoissa.

Mainio muistuttaa Venäjälle loikanneen 1930-luvulla 15 000–20 000 suomalaista, joista noin puolet palasi.

Mitä taas tulee ennen vallankumousta Venäjällä asuneisiin suomalaisiin, kuten Pietarin käsityöläisiin ja Bakun öljyteollisuuden palveluksessa olleisiin, heistäkin suuri osa palasi.

– Ja vastaavasti sinne siirtyi (Suomen sisällissodan jälkeen) punasuomalaisia ja myöhemmin suomalaisia siirtolaisia Pohjois-Amerikasta, Nuorteva lisää.

Tietokannan luomisen kannalta vaihtuvuus on haaste.

Nuortevan mukaan parhaiten tunnetaan Karjalan suomalaiset. Vähemmän tunnettuja ovat viime aikoihin asti olleet muualla Venäjän maalla asuneet suomalaiset, kuten uudisasukkaat Tyynen meren rannikolla ja Jäämeren rannikolla.

Nuorteva mainitsee Nahodkan suomalaisen utopiayhteisön, jota Teuvo Peltoniemi parhaillaan tutkii, ja Tarja Lappalaisen tutkimukset Muurmannin suomalaista.

– Karjalan tasavallan tapahtumat tunnetaan suhteellisen hyvin. Suuri työ on muualla, Nuorteva sanoo.

– Tutkimusta Karjalasta on paljon, mutta kokonaisesitys uupuu eikä kaikki tutkimus ole akateemista (tieteellistä), Mainio sanoo.

Nuorteva muistuttaa, että Stalinin vainot on kokonaisuus, jota ei voi tutkia vain katsomalla, kuinka moni ammuttiin.

– Se oli (kokonaisuudessa) pieni määrä. Suuri osa kuoli, kun oli väestön pakkosiirtoja ja siellä kuoltiin nälkään, tauteihin ja liikarasitukseen. Ja se jatkui pitkään. Inkeriläisiä pääsi palaamaan Inkerinmaalle vasta 1970-luvulla.

– Olemme saaneet yllättävän paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka pyytävät selvittämään omaistensa kohtaloita, Nuorteva mainitsee.

Moni kyselijöistä on Suomeen paluumuuttaneita inkeriläisiä.

Käytännössä tutkimushanke päättyisi Stalinin kuolemaan 1953 ja 1950-luvun suojasäähän.

Hanke käsittäisi tutkimuspäällikön ja kolme tutkijaa, joilla olisi eri teemoja ja alueita sekä kaksi tutkimusapulaista, jotka luovat tietokannan Venäjän suomalaisista.

Nuorteva kehuu venäläisten arkistoihmisten hyvää asennetta. Kansallisarkistolla on entuudestaan yhteistyösopimuksia 54 venäläisen arkiston kanssa. Apua on luvattu.

– Saamme käyttöömme 53 laatikon aineiston likvidioiduista punasuomalaisista. Se on tärkeä aineisto, Nuoreva kehuu.

Materiaali on Moskovassa Venäjän sosiaalipoliittisen historian arkistossa.

Pietarissa toimiva digitaalinen Presidentti Jeltsinin kirjasto toimitti Kansallisarkistolle listauksen venäjäksi ilmestyneestä suomalaisia koskeneesta kirjallisuudesta.

– Saimme viikossa yli 2 700 julkaisua, Nuorteva kertoo.

Mainion mukaan ongelma Venäjällä on byrokratia, ei niinkään arkistojen sulkeutuneisuus, vaikka sitäkin esiintyy. Lontoossa tutkija saattaa saada päivässä sen aineiston, minkä saaminen Venäjällä voi viedä kuukauden.

– Kansallisarkiston avulla on nyt mahdollisuus ohittaa byrokratiaa, Mainio kehuu.

Kansallisarkistolla on sopimuksia myös entisen Neuvostoliiton osavaltioiden, kuten Ukrainan, Kazakstanin ja Azerbaidzanin arkistojen kanssa.

Mainion selvityksestä tekivät yhteenvedon pääjohtaja Nuorteva ja tutkimusjohtaja Päivi Happonen Kansallisarkistosta.

Aihe nousi keskusteluun viime syksynä, kun Helsingin Sanomien politiikan toimittaja, emeritus Unto Hämäläinen pyysi HS:ssa Suomen valtiojohtoa selvittämään Stalinin vainojen suomalaisuhrien kohtaloita.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti, että selvityksen tekisi Kansallisarkisto, joka on äskettäin tehnyt selvityksen myös suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen vuosina 1941–43.

Mainion selvityksessä on perustiedot niistä suomalaisista väestöryhmistä, joiden katsotaan kuuluvan aiheeseen liittyvän tutkimuksen piiriin.

Selvityksessä on lisäksi tietoja jo olemassa olevasta tutkimuksesta ja käytettävistä tietolähteistä.

Siinä on esitetty ehdotus tutkimushankkeesta, jota luonnehditaan laajaksi ja sen toteuttaminen esitetyssä muodossa edellyttää erillistä rahoitusta.

Tuoreimmat osastosta