Markus ja Salla-Mari katosivat Iisalmessa uutenavuotena – isä etsii jälkiä pojastaan: ”Kiertelemme niin kauan kuin lampussa piisaa virtaa” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Markus ja Salla-Mari katosivat Iisalmessa uutenavuotena – isä etsii jälkiä pojastaan: ”Kiertelemme niin kauan kuin lampussa piisaa virtaa”

Markus Heikkilää ja Salla-Mari Tuorilaista etsitään Iisalmessa. 20-vuotiaat nähtiin ravintolassa uudenvuodenyönä.

2.1.2020 19:22

Puhelimessa tuivertaa tuuli. Langan toisessa päässä on kadonneen Markus Heikkilän isä, joka etsii poikaansa Iisalmen keskustan tuntumasta.

– Täällä kiertelemme niitä alueita, joissa Markus on saattanut liikkua, Juha Heikkilä sanoo.

Isä on kuullut silminnäkijähavaintoja, joiden mukaan Markus Heikkilä ja Salla-Mari Tuorilainen olisivat poistuneet yhdessä kaupungin keskustassa sijaitsevasta ravintola Cavesta.

– Liikumme ravintola Caven ja Markuksen asunnon välisellä alueella. Olettamuksena on, että he olisivat yrittäneet Markuksen asunnolle, isä kertoo.

Markuksen asunto sijaitsee rautatieaseman vieressä, Savonkadulla, jossa myös ravintola on. Juha Heikkilä kertoo, ettei Markuksen asunnossa näytä siltä, että siellä olisi yövytty. Heikkilän mukaan kaksikko ei ole tiettävästi yöpynyt myöskään Salla-Marin asunnolla.

Isä yritti saada yhteyden poikaansa heti vuoden ensimmäisen päivän aamuna. Kun poika ei vastannut, niin vanhemmat olivat yhteydessä kaveripiiriin, joka oli myös huolestunut Markuksen vastaamattomuudesta.

– On erittäin epätavallista, ettei häneen saa yhteyttä. Markuksen puhelin saattaa välillä hyytyä, mutta kyllä hän välittömästi vastaa yhteydenottoihin, kun puhelin saadaan taas päälle.

Markuksen kanssa samassa kaveriporukassa juhlinut kertoo Ilta-Sanomille nähneensä Salla-Marin ravintola Cavessa vielä vuoden vaihtumisen jälkeen. Porukka oli jutellut baaritiskillä hyvillä mielin, uuden vuoden juhlatunnelmissa.

Kadonneista julkaistiin ensimmäiset etsintäilmoitukset Facebookissa eilen, 1. tammikuuta.

– Olemme olleet yhteydessä Salla-Marin vanhempiin jo ennen kuin mitään katoamisilmoituksia julkaistiin, Juha Heikkilä kertoo.

– Soitimme hätäkeskukseen eilen, ja poliisi auttoi laatimaan katoamisilmoitukset.

Juha Heikkilä ei osaa sanoa, ovatko kadonneet olleet tekemisissä ennen katoamisyötä.

Markus Heikkilä suorittaa parhaillaan asepalvelustaan Kainuun prikaatissa. Isän mukaan hänen tulisi palata palvelukseen sunnuntaina 5.1.2020.

Omaiset jatkavat etsintöjään.

– Täällä kiertelemme niin kauan kuin lampussa piisaa virtaa. Tutkimme kaikki vaihtoehdot, Juha Heikkilä sanoo.

Poliisi julkaisi nuorten kuvat ja tuntomerkit ja toivoo heistä havaintoja. Heikkilä on 160–170-senttinen ja normaalivartaloinen. Hänellä on tummat lyhyet hiukset. Hänellä oli päällään mahdollisesti harmaat farkut, siniset kengät ja sininen takki.

Tuorilainen on noin 170 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on ruskeat lapojen korkeudelle ulottuvat hiukset. Päällään hänellä oli mustat farkut ja hopeinen kimaltava toppi.

Itä-Suomen poliisi kaipaa lisätietoja kadonneiden liikkeistä. Havainnot voi ilmoittaa vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?