Suomalaisyhtiön yksityiskone matkalla Erbilistä Helsinkiin – Suomessa varaudutaan vastaanottamaan al-Holin orpolapset - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomalaisyhtiön yksityiskone matkalla Erbilistä Helsinkiin – Suomessa varaudutaan vastaanottamaan al-Holin orpolapset

Pienkone nousi ilmaan Erbilin lentokentällä noin kuudelta iltapäivällä Suomen aikaa.

Julkaistu: 21.12.2019 20:08

Suomalainen liikelentokone lähti Irakin Erbilistä kohti Helsinkiä lauantaina alkuillasta.

Suomen viranomaiset varautuvat vastaanottamaan kaksi orpolasta al-Holin leiriltä Syyriasta. Ilta-Sanomien tietojen mukaan suomalaisen Jetflite-yhtiön liikelentokone lähti lauantaina Irakin Erbilistä kohti Helsinkiä.

IS:n tietojen mukaan koneen kyydissä on suomalaisia henkilöitä mukanaan kaksi lasta. Koneen oli alun perin määrä nousta ilmaan noin kello 17.30 lauantaina. Lopulta kone pääsi lähtemään kello 18 jälkeen.

Ulkoministeriö ei ole vahvistanut aikaa tai keinoa jolla suomalaislapset aiotaan kuljettaa Suomeen. Aiemmin lauantaina ulkoministeriö vahvisti kahden lapsen olevan suomalaisviranomaisten hallussa.

Viranomaisten viestinnästä voi kuitenkin päätellä suomalaislasten paluun Suomeen olevan lähellä. On mahdollista että lapset saapuvat Suomeen vielä tämän vuorokauden puolella.

Suomalaisviranomaiset järjestävät lasten kotiuttamista käsittelevän tiedotustilaisuuden, jonka on määrä alkaa kello 20.15. Paikalla ovat palautusoperaatiosta vastaavan ulkoministeriön edustajien lisäksi myös sisäministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön edustajat.

Viranomaiset ovat varautuneet leirillä olevien henkilöiden mahdolliseen paluuseen jo pidempään. Ulkoministeriö on myös nimittänyt eritysedustajan, joka on hoitanut palautuksiin liittyviä neuvotteluja paikan päällä Irakissa.

Al-Holin leiri sijaitsee Syyrian pohjoisosassa lähellä Irakin rajaa. Kurdiviranomaisten hallinnoimalla leirillä on arveltu olevan noin 30 suomalaista lasta ja 10 suomalaista naista. Suurin osa lapsista on leirillä omien äitiensä seurassa.