Presidentti Niinistö: Hyvä, että suomalaiset orpolapset on saatu al-Holin leiriltä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Presidentti Niinistö: Hyvä, että suomalaiset orpolapset on saatu al-Holin leiriltä

Julkaistu: 19.12.2019 12:36

Presidentti Sauli Niinistön mukaan on hyvä, että pitkien neuvottelujen jälkeen myös suomalaiset orvot on saatu liikkeelle al-Holin leiriltä.

–Tämä on varmasti alkuvaihetta, Niinistö sanoi.

Niinistö kommentoi asiaa medialle, kun presidenttipari otti vastaan perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen illalla, että Suomen viranomaiset ovat käynnistäneet operaation kahden suomalaisen orpolapsen evakuoimiseksi al-Holin leiriltä. HS:n tietojen mukaan viranomaiset hakivat orpolapset leiriltä tiistaina.

IS kertoi torstaina, että lapset ovat siirtyneet suomalaisviranomaisten huostaan.

Niinistön mukaan hänellä on tilanteesta "ihan samat tiedot kuin nyt yleisesti tiedetään".

– Niin kuin tiedämme, Pohjoismaihin on haettu nimenomaan orpolapsia, jotka näköjään sitten se leirin hallinto on päästänyt lähtemään. Ja varmasti edesauttaakin sitä, Niinistö sanoi.

Ulkoministeriö kertoi eilen jatkavansa valmisteluja al-Holin leirillä olevien suomalaisten lasten avustamiseksi ulkoministeriön erityisedustajan johdolla. Ulkoministeriö tiedottaa asiasta vasta sitten, kun lapsia on suomalaisten viranomaisten hallussa. Ministeriö perustelee tiedotuslinjaa lasten turvallisuuden takaamisella.

Tuoreimmat osastosta