Janne ”Nacci” Tranberg piileskeli salaa kultaleijonan asunnossa – Ossi Väänänen sai lokakuussa tyrmistyttävän puhelun: ”Ei ollut mitään hajua” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Janne ”Nacci” Tranberg piileskeli salaa kultaleijonan asunnossa – Ossi Väänänen sai lokakuussa tyrmistyttävän puhelun: ”Ei ollut mitään hajua”

Ex-huippukiekkoilija Ossi Väänänen kertoo saaneensa tietää yllättäen vasta lokakuussa, kuka hänen Espanjan-asunnossaan oli todellisuudessa asunut. Poliisi ei epäile Väänästä mistään rikoksesta.

Janne ”Nacci” Tranberg otettiin kiinni lokakuussa Espanjan Aurinkorannikolla. Ennen tätä hän oli ehtinyt pakoilla poliisia ulkomailla vajaat kaksi vuotta. Tranberg majaili Aurinkorannikolla ainakin entisen NHL-kiekkoilija Ossi Väänäsen (kuva oik.) asunnossa. Poliisi ei epäile Väänästä mistään rikoksesta.­

18.12.2019 5:02 | Päivitetty 18.12.2019 7:02

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Cannonballin entinen johtaja Janne ”Nacci” Tranberg majaili pakomatkansa aikana Espanjassa ainakin entisen NHL-kiekkoilija Ossi Väänäsen asunnossa Aurinkorannikolla.

Väänänen oli Leijonien monivuotinen puolustaja ja voitti Suomen maajoukkueen riveissä muun muassa MM-kultaa vuonna 2011, MM-hopeaa vuonna 2001 sekä olympiapronssia 2014.

Tranberg asui vuokralla Väänäsen asunnossa lokakuisen kiinniottonsa tienoilla.

Pitkään krp:n etsityimpien henkilöiden listalla ollut Tranberg ehti pakoilla lain kouraa ulkomailla vajaat kaksi vuotta. ”Suomen etsityimmäksi rikolliseksikin” tituleerattu Tranberg otettiin kiinni Esteponan kaupungissa 7. lokakuuta. Keskusrikospoliisin aiemmin kertoman mukaan kiinniotto tapahtui julkisella paikalla.

Väänänen: ”Minulle kerrottiin väärä nimi”

Ilta-Sanomien tavoittama Ossi Väänänen myöntää Tranbergin olleen vuokralaisena hänen omistamassaan asunnossa Aurinkorannikolla.

Väänänen korostaa kuitenkin olleensa vuokralaisen oikeasta henkilöllisyydestä tietämätön ja kuulleensa asiasta vasta lokakuussa saatuaan Espanjasta soiton, että asunnolla oli poliisi.

– Minulla ei ollut mitään hajua tästä. Sitten yhtäkkiä minulle soitettiin asuinyhteisön toimistolta Espanjasta ja kerrottiin, että täällä on poliisi. Silloin minulle selvisi koko kuvio, että kuka asunnossa on asunut. Vasta silloin minulle selvisi, että mistä on kysymys.

Väänänen sanoo, että hän oli päätynyt vuokraamaan asunnon, kun suomalainen, puolituttu kiinteistönvälittäjä oli tarjonnut hänelle vuokralaista.

– Minuun oltiin yhteydessä ja kysyttiin, että onko kämppä vapaana, että nyt olisi tarjolla vuokralainen. En halunnut vuokrata kenelle tahansa, koska tähän asti olen vuokrannut ainoastaan ihmisille, jotka tunnen. Sanoin, että pitää olla siisti vuokralainen ja rauhallista meininkiä. Minulle vakuutettiin, että näin on. Luotin tähän kolmanteen osapuoleen.

– Sain vuokralaisesta väärää tietoa. Minulle kerrottiin väärä nimi. Sitä kautta hyväksyin sopimuksen ja hän asettui asuntoon vuokralaisena.

Väänänen ei kommentoi sitä, kuinka kauan Tranberg asunnossa asui, tai missä kaupungissa kyseinen asunto sijaitsee.

Hän sanoo, että vuokralaisesta ei ollut mitään valittamista.

– Asiat hoidettiin hyvin, vuokra maksettiin ajallaan, kämppä oli siisti. Ei ollut mitään häiriötä tai vastaavaa, hän kuvailee.

Väänänen lisää, että poliisi ei epäile häntä mistään.

– Tähän liittyen olen saanut Suomen poliisilta puhelun, mutta se oli lähinnä informatiivinen. Minua ei epäillä mistään. Ja se on ihan oikein, koska ei ole mitään syytä epäillä. Ei ole ollut minkäänlaista kuulustelua.

Poliisi: ”Tämä taho ei ole voinut tietää, että kuka siellä oikeasti majoittuu”

Tranbergin uusien rikosepäilyjen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Toni Uusikivi ei vahvista nimeltä henkilöä, jonka asunnossa Espanjan Aurinkorannikolla kiinniotettu suomalaisrikollinen oli vuokralla.

Uusikivi vahvistaa kuitenkin, että kansainvälisesti etsintäkuulutettuna ollut mies asui kiinniottonsa tienoilla suomalaisen tahon asunnossa.

Uusikivi korostaa, että kyseinen suomalaistaho ei tiennyt, kuka asunnossa todellisuudessa majoittui.

– Poliisi haluaa korostaa sitä, että tähän asumisjärjestelyyn liittyvää suomalaista tahoa ei epäillä rikoksesta. Asumisjärjestelyssä on käytetty sellaisia järjestelyjä, että tämä suomalainen ulkopuolinen taho ei ole voinut tietää, että kuka siellä oikeasti majoittuu. Asiasta on tiettyä asiakirjanäyttöä.

Uusikivi lisää, että kyseinen, asunnosta vastaava suomalainen ei liity millään lailla myöskään Tranbergin huumerikosepäilyihin.

– Häntä ei todellakaan epäillä mistään rikoksesta, ei varsinkaan huumerikoksesta, Uusikivi korostaa.

Muutoin Uusikivi ei Tranbergin asumisjärjestelyjä tai pakomatkan ja kiinnioton yksityiskohtia kommentoi.

Pakoili lain kouraa

Vuonna 1974 syntynyttä Tranbergia etsittiin aiemmin suorittamaan 649 päivää vankeusrangaistusta sekä vastaamaan syytteisiin yhteensä yli 20:stä törkeästä veropetoksesta. Suomesta vuodenvaihteessa 2017–2018 paenneesta Tranbergista oli tehty eurooppalainen pidätysmääräys.

Tranbergin jäljille päästiin lopulta poliisin omien tiedustelutietojen perusteella ja Espanjan poliisin kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena. Hänet tuotiin Espanjasta Suomeen marraskuun lopulla.

Kiinnioton jälkeen uutisoitiin, että Tranbergia epäillään myös uusista rikoksista. Helsingin käräjäoikeus vangitsi hänet joulukuun alussa epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä dopingrikoksesta. Rikosepäily kytkeytyy poliisin tutkimaan laajaan huumerikoskokonaisuuteen.

– Tranberg vastusti vangitsemistaan kuten hän vastusti luovuttamistaan. Jos hän ensi vuonna saa syytteen, hän epäilemättä kiistää senkin, ja jos hän kuitenkin saa tuomion, niin hän epäilemättä valittaa siitä, Tranbergin avustaja sanoi vangitsemisistunnon jälkeen.

Poistatti tatuointinsakin

Tranberg julkaisi lähes kaksi vuotta kestäneen pakomatkansa aikana sosiaalisessa mediassa aktiivisesti valokuvia, muun muassa patikointiretkiltä ja hiekkarannalta. Ilta-Sanomat kertoi marraskuussa, että Tranberg oli poistattanut osan tunnistettavista kasvotatuoinneistaan jossain vaiheessa pakoilunsa aikana.

Tranberg kuvaili pakomatkaansa itsestään kertovassa, MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtisen toimittamassa kirjassa Wanted – Janne Nacci Tranberg – Suomen etsityimmän rikollisen tarina.

Tranberg kertoi kirjassa hoitaneensa kauppareissut muulloin kuin ruuhka-aikaan ja pukeutuneensa pitkähihaisiin vaatteisiin, lippalakkiin ja aurinkolaseihin. Hän kertoi suosineensa auton sijaan julkista liikennettä tai polkupyörää, ettei päätyisi liikenneratsiaan. Välteltäviksi paikoiksi hän kuvaili muun muassa yökerhoja, uimarantoja ja huoltoasemia.

Hän kertoi käyttäneensä pakomatkalla väärennettyä henkilöllisyystodistusta ja olleensa valmis pakkaamaan kassinsa ja vaihtamaan majapaikkaa nopeastikin.

– Nukun neljästä kuuteen tuntia. Herään joka aamu automaattisesti kuuden seitsemän aikaan. Stressi ja alitajuinen pelko kiinnijäämisestä pitävät unen laadun heikkona. Tämän takia nukun myös päivällä, jotta unen määrä ei jäisi liian vähäiseksi, kirjassa kerrottiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?