HS: Suomalainen ”Heli” haluaa al-Holin leiriltä Suomeen jatkamaan islamilaista elämää – pelkää, että lapset viedään häneltä väkisin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

HS: Suomalainen ”Heli” haluaa al-Holin leiriltä Suomeen jatkamaan islamilaista elämää – pelkää, että lapset viedään häneltä väkisin

Kahdesta HS:n haastattelemasta al-Holin leirillä elävästä suomalaisnaisesta toinen haluaa palata Suomeen, mutta pelkkiä lapsiaan hän ei suostu lähettämään.

al-Holin leirillä olevia suomalaisia etsittiin leirillä tällä viikolla viranomaisten toimesta, kertoo HS.­

15.12.2019 11:01

Helsingin Sanomat haastatteli kaksi al-Holin leirillä elävää kantasuomalaista naista. ”Heliksi” jutussa kutsuttu yli 30-vuotias nainen kertoo olleensa telttaleirillä yhdeksän kuukautta. Helillä on kolme alle kouluikäistä lasta, ja hän kertoo HS:lle haluavansa takaisin Suomeen.

– Nää koettelemukset tuntuu nyt liian vaikealta. Tuntuu, että tällä hetkellä parasta on, että menen Suomeen. Me ollaan täällä kuitenkin vankilassa, Heli sanoi.

Pelkkien lastensa Suomeen lähettämiseen hän ei kuitenkaan suostu. Hän kertoo haluavansa jatkaa Suomessa islamilaista elämää ja olla lasten kanssa kotona. Sekä ”Heli” että HS:n haastattelema ”Jonna” pelkäävät, että lapset viedään heiltä väkisin.

Jonna”-nimellä jutussa kutsuttu yli 20-vuotias pohjoissuomalainen saapui kalifaattiin 2015. Hänellä on kaksi alle 4-vuotiasta lasta, jotka syntyivät Syyriassa. Jonna haluaa odottaa leirillä uutta Isisin kalifaattia, jollaisen hän uskoo syntyvän.

Al-Holin leirillä on uutisoitu olevan noin 10 suomalaisnaista ja noin 30 suomalaislasta.

Suomessa poliittisen myrskyn keskiössä on kysymys siitä, mitä al-Holin leirin suomalaisnaisille ja heidän lapsilleen pitäisi tehdä.

Päättäjät ovat julkisuudessa esittäneet erilaisia näkemyksiä siitä, pitäisikö leiriltä tuoda vain lapset vai pitäisikö lasten lisäksi tuoda heidän äitinsä.

Al-hol-kohu lähti liikkeelle joulukuun alussa, kun IS uutisoi Operaatio Korveksi nimetystä ulkoministeriön suunnitelmasta suomalaisten järjestämiseksi kotiin leiriltä.

Hallituksesta on sen jälkeen kerrottu, että al-Holista on tehty linjaus iltakoulussa lokakuun lopussa, ulkoministeri Pekka Haaviston toimille on hallituksen hiljainen hyväksyntä, al-Holiin on nimitetty erityisedustaja ja eri viranomaiset ovat valmistelleet suomalaisten kotiuttamista.

Oppositio on tehnyt välikysymyksen al-Holista ja asian hoitamisesta. Hallitus vastaa välikysymykseen tiistaina.

Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikön Tarja Mankkinen kertoi aiemmin tällä viikolla, että al-Holin leirillä olevista suomalaisista ketään ei tällä hetkellä epäillä rikoksesta.

Suojelupoliisin mukaan Isisin kalifaattiin muuttaneet naiset ja siellä kasvaneet lapset voivat kuitenkin muodostaa turvallisuusuhan palattuaan Suomeen.

Supon mukaan Irakin ja Syyrian konfliktialueelta palaavat henkilöt todennäköisesti lisäävät Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa.

– Arvioimme, että alueelta mahdollisesti palaavat naiset todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat jälleen kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin, suojelupoliisin viestintäasiantuntija Minna Passi kommentoi aiemmin IS:lle.

Supon käsityksen mukaan Isisin toiminnassa mukana olleet naiset ovat yleisesti osallistuneet lähinnä eri tyyppiseen tukitoimintaan, kuten värväykseen, propagandan tuottamiseen, rahoitukseen ja muihin tukitehtäviin.

Juttua muokattu ja lyhennetty 15.12.2019 kello 11.28.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?