Tältäkö näyttää kasvis­ruoka­päivän jälkeen Suomen varuskunnissa? Kuva pitsa­laatikoiden valtaamasta roska­katoksesta leviää somessa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tältäkö näyttää kasvis­ruoka­päivän jälkeen Suomen varuskunnissa? Kuva pitsa­laatikoiden valtaamasta roska­katoksesta leviää somessa

Somesivusto Redditissä leviää kuva pitsalaatikoita pursuavasta pahvinkeräyslaatikosta.

Somesivusto Redditissä leviää kuva pitsalaatikoita pursuavasta pahvinkeräyslaatikosta.

Julkaistu: 6.12.2019 21:21

Kuvan Reddit-sivustolle lisännyt väittää kasvisruokapäivien poikineen omassa yksikössään säännöllisesti yli 200 pitsatilausta.

Somesivusto Redditissä leviää kuva pitsalaatikoita pursuavasta pahvinkeräyslaatikosta, jonka kuvannut käyttäjä väittää olevan peräisin oman puolustusvoimien yksikkönsä roskakatokselta. Rasvaisen ryhmäruokailun jäljet on käyttäjän mukaan ikuistettu yksikössä viikoittaisen kasvisruokapäivällisen jälkeen.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

– Tämä näky toistui koko vuoden ajan ollessani palveluksessa käytännössä joka viikko, kasvisruokapäivänä. Mitä ikinä sillä säästetäänkin, luonnosta rahaan, ei voi olla sen arvoista, että vähintään 200 pitsatilausta kilahtaa pitserioiden kassaan ja varusmiesten vyötärö levenee, käyttäjä kirjoittaa.

Reddit-yhteisössä kuva on poikinut kiivasta keskustelua varusmiesten ruokailusta. Osa kommentoijista kertoo törmänneensä palvelusaikanaan samaan ilmiöön. Toiset moittivat kasvisruoasta kieltäytyviä pikaruoan tilaajia nirsoilusta.

– Tarjottu ruoka syödään mukisematta! Mikä on kun ei maittava ruoka kelpaa, pitsaa ja hampurilaisia pitäis vaan olla! eräs käyttäjä kirjoittaa.

– Kyllä tämä kuva ennen kaikkea kuvastaa lapsellisia varusmiehiä, eikä puolustusvoimien epäonnistumista, kirjoittaa toinen.

Varusmiehiä puolustavat kommentoijat perustelevat kantaansa arvostelemalla puolustusvoimien kasvisruoan laatua.

– Intin kasvisruoat ovat todella pahaa, sissiruokakin on paljon parempaa, eräs kertoo.

– Olen itsekin vegaani mutta ymmärrän täysin miksei intin kasvismurkinat maita, toinen selittää.

Kommentoijat ovat yrittäneet tunnistaa, missä varuskunnassa kuva on otettu. Vaihtoehtoina esitetään muun muassa Rovaniemen Jääkäriprikaatia ja Niinisalon varuskuntaa Kankaanpäässä.

Kävikö ex-puolustusministeri Niinistön ennustus toteen?

Varuskuntaravintoloissa on syksystä 2018 lähtien tarjoiltu kahdella aterialla viikossa vain kasvisruokaa. Uudistus aiheutti julkisuudessa tunteikasta keskustelua ja hermostutti jopa tuolloisen puolustusministeri Jussi Niinistön, joka vaati puolustusvoimilta asiasta erillisen selvityksen.

Ylen tentatessa asiaa ex-puolustusministeri jyrisi vähäisen proteiini- ja hiilihydraattitarjonnan johtavan sotilaskodeilla pitsatilauksiin ja vähentävän ruokailua kasarmeilla.

– Oletko kuullut proteiinista? Oletko kuullut hiilihydraateista? Varusmiehet tarvitsevat niitä. Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla, Niinistö jyrisi Ylen toimittajalle elokuussa 2018.

Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kertoo Iltalehdelle, ettei kasvisruoka puhuta puolustusvoimissa enää samalla tavalla kuin viime vuonna. Tiedotuspäällikön mukaan monipuolisempaan ruokailuun on totuttu, eikä nykyiseen järjestelyyn kaavailla muutoksia.

– Varmasti on yksittäisiä henkilöitä, jotka siitä puhuvat, mutta ei se mikään kovin laaja puheenaihe enää ole, Arhippainen toteaa.

Tuoreimmat osastosta