Poliisi valvoo satamia muun muassa mielenosoittajatulokkaiden varalta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poliisi valvoo satamia muun muassa mielenosoittajatulokkaiden varalta

Poliisi kuvituskuvassa.

Poliisi kuvituskuvassa.

Julkaistu: 6.12.2019 11:31

Tarkastuksia on jo tehty, kiinniottoja ei.

Helsingin poliisi valvoo tänään satamissa muun muassa mahdollisesti itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin pyrkivien ryhmien varalta. Helsingin poliisista kerrotaan STT:lle, että tarkastuksia on tehty, mutta mitään huolestuttavaa ei ole tullut ilmi eikä esimerkiksi kiinniottoja ole tehty.

Ylikomisario Pekka Höökin mukaan tarkastuksia tehdään epäilyttävissä tapauksissa. Epäilyksiä voi herätä esimerkiksi pohjoismaisten viranomaisten tekemien ilmoitusten vuoksi.

Satamien tarkkailu on osa poliisin normaalia toimintaa.

Tuoreimmat osastosta