Näin hallitus salaili kriisikokoustaan – Antti Rinne poistui valtioneuvoston linnasta Mersun kyydissä kello 23.58 - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Näin hallitus salaili kriisikokoustaan – Antti Rinne poistui valtioneuvoston linnasta Mersun kyydissä kello 23.58

Julkaistu: 2.12.2019 1:08

Hallituspuolueiden johto väisteli oudosti tiedotusvälineitä koko sunnuntain. Lopulta valtioneuvoston linnassa pääministerin huoneessa huomattiin valojen olevan päällä.

Hallituspuolueiden johto teki sunnuntaina alkuillasta täyden katoamistempun.

Puolueiden kärkinimet vetäytyivät salaiseen kokoukseen puimaan kiperään tilanteeseen ajautuneen pääministerinsä Antti Rinteen (sd) asemaa.

Pääministeri oli muille hallituspuolueille lievästi ilmaistuna selityksen velkaa Postin lakkoon liittyvistä tapahtumista. Salailua perusteltiinkin työrauhan tarpeella.

Medialle hallitus järjesti kuitenkin sunnuntaiksi puuhaa, kun toimittajat ja kuvaajat metsästivät salaisen kokouksen pitopaikkaa kissojen ja koirien kanssa pitkin pääkaupunkiseutua.

Ilta-Sanomat ehti päivystää Rovaniemeltä saapuvaa pääministeriä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Viisikko tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen.

Median edustajat hytisivät aikansa kylmässä viimassa pääministeri virka-asunnon Kesärannan edustalla Helsingin Meilahdessa, kunnes hallituksen suunnalta vinkattiin, että turhaan.

Viisikon myönnettiin kyllä kokoustavan jossain muualla päin kaupunkia. Paikkaa ei kerrottu.

Hallituksen karkumatkaa seurattiin huvittuneina myös sosiaalisen median puolella Enid Blytonin Viisikko-kirjojen hengessä.

Lopulta valtioneuvoston linnan nurkalla pääministerin huoneessa huomattiin palavan valo.

Pääministerin työhuoneessa palaneet valot paljastivat lopulta kokouspaikan.

Pääministerin työhuoneessa palaneet valot paljastivat lopulta kokouspaikan.

Pääministerin selityksiä Postin sotkun vaiheista olivat kerääntyneet kuuntelemaan paikan päälle tai videon välityksellä ainakin hallituspuolueiden puheenjohtajat, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr), elinkeinoministerin Katri Kulmuni (kesk), opetusministeri Li Andersson (vas) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) sekä eduskuntaryhmien johto.

Rinteen mukaan tarkoitus oli myös keskustella tiistaina järjestettävästä välikysymyskeskustelusta.

Kulmunin mukaan keskustelua taas tarvittiin hallituksen työllisyystoimista, valtion omistajapolitiikan linjasta sekä siitä, että työmarkkinajärjestöille annetaan rauha käydä neuvottelunsa keskenään.

Kokousmysteeristä paljastui kello 23:n jälkeen sen verran, että Andersson osallistui neuvotteluun Kajaanista käsin.

– Opetusministeri istuu täällä Kajaanissa hotellihuoneen lattialla ja osallistuu kohta kolmatta tuntia erääseen puhelinneuvotteluun, Andersson tviittasi.

Opetusministeri Li Anderssonin tviitti oli ensimmäinen elonmerkki kokouksesta. Hän osallistui kokoukseen Kajaanista.

Opetusministeri Li Anderssonin tviitti oli ensimmäinen elonmerkki kokouksesta. Hän osallistui kokoukseen Kajaanista.

Paikan päältä valtioneuvoston linnasta ensimmäisenä poistui autokyydillä Henriksson.

Kello 23.58 Mercedes Benzin kyydissä porteista lähti itse pääministeri Rinne.

Vain muutamaa tuntia aikaisemmin Ylen toimittaja oli kysynyt Rinteeltä, aikooko tämä erota tehtävästään.

– Hallituksen toimintakyky on aivan täydellinen tällä hetkellä, Rinne vakuutti.

Muiden hallituksen osapuolten kantaa ei kuitenkaan sunnuntaina asiaan saatu. Kysymyksiä jäikin toistaiseksi ilmaan. Sunnuntai herätti niitä vain lisää.

Missä kantimissa hallitusyhteistyö on? Onko hallitus valmis antamaan Rinteelle luottamuksena?

Valtioneuvostolta tuli illasta vain pelkistetty viesti.

– Hallituspuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat kävivät keskustelun poliittisesta tilanteesta. Hallitus valmistautuu vastaamaan välikysymykseen tiistaina, Valtioneuvosto tiedotti.

Maanantaina hallituspuolueiden ryhmät kutsuttaneen koolle ylimääräiseen kokoukseen. Tarkoituksena on käydä Rinteen selvitykset läpi ja vetää niistä johtopäätös tilanteesta.

Peliliikkeiden pitäisi joka tapauksessa olla selvillä viimeistään tiistaina, kun opposition viime viikolla tekemästä välikysymyksestä keskustellaan eduskunnan kello 14 alkavassa täysistunnossa.

Hallituksen luottamuksesta äänestetään keskiviikkona.

Tuoreimmat osastosta