Varusmiesten videosta tuli hitti ja asian piti olla loppuunkäsitelty – torstaina Merivoimien komentaja heitti lusikan soppaan

Merivoimien komentaja Jori Harju palkitsi varusmiehet epävirallisella huomionosoituksella.

Varusmiesten video levisi TikTokissa.

29.11.2019 12:05 | Päivitetty 29.11.2019 14:41

Suomalaisten Merivoimissa palvelevien varusmiesten tanssivideo levisi viime viikolla lyhyisiin videoihin keskittyvässä sosiaalisessa mediassa Tiktokissa kulovalkean lailla.

Lyhyellä videolla varusmiehet tanssivat Disney-musiikin tahdissa ja esittävät tuttuja hahmoja, muun muassa Mikkiä, Minniä, Hessu Hopoa ja Plutoa. Merimiesten tanssit kuvaavat hahmoja osuvasti, sillä Pluto esimerkiksi pomppaa polvilleen maahan ja läähättää.

Video on herättänyt valtavasti huomiota videopalvelu Tiktokissa ja siitä on tykätty jo yli 1,5 miljoonaa kertaa. Laivastoasuisten varusmiesten videota on myös kommentoitu tuhansia kertoja ja siitä on tehty omia versioita.

Nyt myös maailmankuulu juontaja, stand up -koomikko ja mediapersoona Ellen DeGeneres on huomannut videon. Omaa talk show’ta juontava DeGeneres innostui merimiesten tanssista niin, että hän päätti tehdä siitä oman versionsa.

Asiaa selvitettiin alkuviikosta myös Merivoimissa. Merivoimat ei havainnut videolla havaittu seikkoja, jotka olisivat vaarantaneet operaatioturvallisuuden. Merivoimien esikunnassa päätettiin, ettei tapauksessa ole tarpeen suorittaa esitutkintaa. Videota pidettiin viattomana ja varsin hauskana.

– Varusmiehiä on puhutettu ja heitä on muistutettu Puolustusvoimien kuvausohjeista sekä tietoturvasta. Merivoimien näkökulmasta asia on loppuunkäsitelty, Merivoimien esikunnan tiedottaja Markus Malila kertoi IS:lle.

Vaan sitten ei ollutkaan. Merivoimien komentaja Jori Harju heitti oman lusikkansa – tarkemmin ottaen kolikkonsa – soppaan torstaina.

– Komentaja luovutti varusmiehille Merivoimien komentajan kolikon. Se on komentajan henkilökohtainen, vähän epävirallisempi huomiointi hyvästä suorituksesta, Merivoimien Malila kertoo.

Komentaja päivitti Twitter-tililleen kuvan, jossa videon tehneet varusmiehet suorittavat sotilastehtäviä ja lastaavat merimiinaa laivaan. Kuvassa näkyy myös, että varusmiehet pitävät käsissään komentajan antamaa kolikkoa.

Kolikon luovuttamisen perusteena oli, että varusmiehet toivat videollaan merivoimia ja asevelvollisuusjärjestelmää esiin positiivisella tavalla.

– Se oli harmiton ja hauska video. Sota-aluksilla kuvaaminen on kyllä luvanvaraista, mutta tässä kokonaisharkinta oli tämän kaltainen, Malila lisää.

Merivoimien komentajan kolikko.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?