Ex-ministerit pesevät kätensä Veijo Baltzarista varoittaneen raportin hautautumisesta – ”Ilmi ei tullut rituaalista ja kulttimaista toimintaa...” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ex-ministerit pesevät kätensä Veijo Baltzarista varoittaneen raportin hautautumisesta – ”Ilmi ei tullut rituaalista ja kulttimaista toimintaa...”

Kuvituskuva
Julkaistu: 26.11.2019 20:25

Istuva tiede- ja kulttuuriministeri sanoo ministeriön epäonnistuneen Veijo Baltzarin opetusmenetelmiä kritisoineen raportin käsittelyssä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tilasi vuonna 2011 Humanistiselta ammattikorkeakoululta (Humak) selvityksen Veijo Baltzarin kehittämien opetusmenetelmien soveltumisesta laajemmin ammattikorkeakoulujen taideopetukseen.

Seuraavana vuonna valmistunut raportti kritisoi Baltzarin kokemuksellisia menetelmiä voimakkaasti, nostaen esiin eettisiä ongelmia ja vaaroja jotka liittyivät opettajan ja ohjattavien väliseen valtasuhteeseen.

Rikoksiin viittaavaa toimintaa opetuksessa ei tuolloin havaittu. Silti jälkeenpäin on herännyt kysymys, miksi ministeriö jatkoi Baltzarin Drom-yhdistyksen rahallista tukemista huolestuttavista tiedoista huolimatta. OKM ja sen alaisuudessa toimiva Taiteen edistämiskeskus tukivat toimintaa vuodesta 2013 vuoteen 2019 saakka kaikkiaan 126 000 eurolla.

Istuva tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) myönsi tiistaina Helsingin Sanomille opetus- ja kulttuuriministeriön epäonnistuneen Baltzaria koskeneen raportin käsittelyssä. Kososen mukaan ministeriö aikoo tarkastaa käytäntöjään tapahtuneen vuoksi.

– Tiedon olisi ollut syytä kulkea paremmin sisäisesti, joten katsomme, että tulevaisuudessa se kulkee paremmin. Ilman muuta näiden Humakin selvityksessä olleiden tietojen olisi tullut olla kaikkien virkamiesten käytettävissä, Kosonen sanoo HS:lle.

Arhinmäki: tieto ei kulkenut ministeriön sisällä

Ilta-Sanomat tavoitti raportin julkaisun aikaan opetus- ja kulttuuriministeriön ministereinä toimineet poliitikot. Kulttuuriministerinä tuolloin työskennellyt Paavo Arhinmäki (vas) kertoo pyytäneensä ministeriöltä selvitystä siitä, mitä avustuksia Drom ry:lle on hänen aikanaan myönnetty.

Humakin selvitystä hän ei omien sanojensa mukaan koskaan nähnyt, sillä sen teetti ministeriön koulutuksesta vastaava puoli. Drom ry:n saamien apurahojen myöntäjä taas oli nimenomaan Arhinmäen johtama kulttuuriministeriö.

– Ministeriön jako on sellainen, että emme me käsitelleet koulutuspuolen asioita millään lailla emmekä olleet toisen puolen virkamiesten kanssa juurikaan tekemisissä. Kysyin ensimmäisenä itsekin, miksi asia ei herättänyt siellä heissä huomiota, ja olisiko asiaa pitänyt viedä eteenpäin ja informoida kulttuuripuolta, Arhinmäki sanoo IS:lle.

Ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sanoo pyytäneensä selvityksen Veijo Baltzarin saamista avustuksista.

Ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sanoo pyytäneensä selvityksen Veijo Baltzarin saamista avustuksista.

Arhinmäki muistaa olleensa ministerinä avaamassa Drom ry:n tuottamaa mustalaisten holokaustista kertovaa näyttelyä Kansallismuseossa sekä Pikkuparlamentissa Euroopan omatunto -seminaarissa, jossa paikalla olivat Baltzarin lisäksi muun muassa kaikkien eduskuntaryhmien edustajat.

Vuonna 2013 toimintansa aloitti Taiteen edistämiskeskus, jonka ensimmäiseksi johtajaksi Arhinmäki nimitti vasemmistovaikuttaja Minna Sirnön. Taiken ideana oli tuoda lisää asiantuntemusta taidehankkeille myönnettävien avustusten tueksi.

Tavoite ei ilmeisesti toteutunut Baltzarin tapauksessa, sillä vuosina 2015–2019 Taike myönsi Drom-yhdistykselle yleis- ja eritysavustuksia yhteensä 80 000 euroa. Vuoteen 2018 saakka keskuksen johdossa toiminut Sirnö esitti maanantaina anteeksipyynnön.

– Pahoittelen, että Taiken johtajana ollessani Taike tuki päätöksilläni toimintaa, mihin nykytiedolla on mitä ilmeisemmin liittynyt nuorten ja naisten hyväksikäyttöä, Sirnö kirjoitti Twitter-tilillään.

Sirniön mukaan hänellä tai päätöksen esittelijällä ei ollut tiedossa ministeriön teettämää selvitystä tai sen sisältöä.

– Tieto epäeettisestä tai lainvastaisesta toiminnasta olisi vaikuttanut päätöksiini, Sirnö kommentoi.

”Myös johtopäätöksiä tehtiin”

Opetusministerinä vuosina 2011–2013 toiminut Jukka Gustafsson (sd) sanoo, ettei hänellä ole ”muistijälkeä” Humakin raporttiin perehtymisestä ministerinä ollessaan. Selvityksen esiin tuomat epäkohdat eivät hänen mukaansa myöskään olleet yhtä rajuja kuin nyt esillä olevat syytökset.

– Ilmi ei tullut selkeitä yksilöön kohdistuvia alistamisia tai tällaista rituaalisuutta ja kulttimaista toimintaa, jota Helsingin Sanomien haastatteluissa on käynyt ilmi.

Entinen opetusministeri Jukka Gustafsson sanoo, ettei hän muista Veijo Baltzaria käsitellyttä raporttia.

Entinen opetusministeri Jukka Gustafsson sanoo, ettei hän muista Veijo Baltzaria käsitellyttä raporttia.

Gustafsson huomauttaa, että raportin seurauksena Baltzarin yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa ei jatkettu.

– On rehellistä sanoa että kyllä siitä myös johtopäätöksiä tehtiin.

Olisiko hälytyskellojen pitänyt tuolloin soida ja ministeriön pitäytyä tukemasta Baltzarin toimintaa?

– Minulla ei ole edessäni tätä raporttia eikä OKM:n vastausta, joten olisi vähän epätahdikasta lähteä viisastelemaan asialla. Mutta näiden tietojen valossa olisi varmaan ollut syytä reagoida asiaan.

Veijo Baltzar ja hänen alaisuudessaan Drom ry:ssä työskennellyt 36-vuotias nainen vangittiin torstaina epäiltyinä törkeästä ihmiskaupasta. Baltzar on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Sunnuntaina Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa Baltzarin teatteriyhteisön toimintaa kuvaillaan kulttimaiseksi. Baltzarin kerrotaan houkutelleen nuoria naisia asumaan luokseen ja lähennelleen ja manipuloineen heitä osana opetustaan.

Tuoreimmat osastosta