Mainilan laukauksista tasan 80 vuotta: Tälle pellolle ammuttiin 7 laukausta ja sitten alkoi talvisota - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mainilan laukauksista tasan 80 vuotta: Tälle pellolle ammuttiin 7 laukausta ja sitten alkoi talvisota

26. marraskuuta 1939 neuvostoliittolaisen rajakylän pellolle ilmestyi seitsemän outoa räjähdyskuoppaa, ja neljän päivän päästä alkoi talvisota. Nykyään Mainilan laukausten jo ennestään vaatimaton muistomerkki on jäänyt korkean tontinaidan ahdistamaksi.

Mainilan laukausten muistomerkki on jäänyt nykyisin tontinaidan katveeseen.

25.11.2019 19:05 | Päivitetty 26.11.2019 8:09

Jos Mainilan laukausten tarina olisi totta ja niihin liittyvä uhrikertomus aito, niin eikö nykyinen Venäjä ottaisi laukausten muistelusta kaiken irti?

Mainilaan pystytettäisiin kenties mahtipontinen muistomerkki, jonka äärelle kokoonnuttaisiin joka vuosi 26. marraskuuta muistelemaan suomalaisten katalaa hyökkäystä neuvostoliittolaiseen rajakylään.

Muistomerkin juurelle kaiverrettaisiin todennäköisesti myös niiden neljän neuvostosotilaan nimet ja kasvokuvat, joiden kerrottiin saaneen surmansa tykinlaukauksissa.

Heitä muisteltaisiin marttyyreinä, joiden kuoleman vuoksi Neuvostoliitto oli pakotettu aloittamaan talvisodan Suomea vastaan.

Tämä kaikki sopisi hyvin Venäjän presidentin Vladimir Putinin nykyiseen politiikkaan, jossa toisen maailmansodan muistelusta on tehty yksi tärkeimmistä yhteiskuntaa yhdistävistä tekijöistä.

Perustavaa laatua oleva ongelma on tietenkin siinä, että Mainilan laukaukset eivät olleet totta, vaan Neuvostoliiton kehittämä tekosyy ja lavastus talvisodan aloittamiseksi.

Mainilassa on runsaasti kesäasukkaita, ja monet viettävät huvilallaan talvetkin.

Mainilan laukausten propagandakäyttöä se ei kuitenkaan sinänsä estäisi, mikäli Venäjä haluaisi pysyä omassa tarinassaan.

Tunteehan nykyaika monia vastaavia tapauksia, joissa Venäjä pitää sinnikkäästi kiinni omasta valeversiostaan – tyyliin: ”Krimin kansanäänestys oli laillinen”; ”Venäjä ei ole osallisena Itä-Ukrainan sodassa” ja ”Venäjällä ei ollut roolia malesialaisen matkustajakoneen alasampumisessa”.

Näyttää kuitenkin siltä, että Mainilan laukaukset ja lavastusta seurannut häpeällinen talvisota ovat yhä edelleen Venäjälle niin vaikeita asioita, että riskiä propagandakäytöstä ei oteta.

Sivullisilla ei ole kylään mitään asiaa.

Sen sijaan paremmin propagandan palvelukseen soveltuu jatkosota, jota Venäjä hyödyntääkin parhaillaan Sandarmohin joukkohautojen historian hämärtämisessä. Koska suomalaiset olivat todistettavasti jatkosodan aikana Itä-Karjalassa miehittäjinä, heidän syykseen yritetään nyt vierittää myös neuvostosotavankien teloittamista samoihin hautoihin, joissa makasi jo ennestään Stalinin teloituttamia poliittisen vainon uhreja.

IS vieraili kesällä 2019 Mainilassa, jonne on noussut varakkaiden pietarilaisten datshakylä nimeltä Mainilo.

Näky kylän pelloilla loi väistämättä vaikutelman siitä, että Venäjällä ei Mainilan laukauksia todellakaan haluta muistella eivätkä Mainilan nykyiset asukkaat myöskään kaipaa paikalle sankkaa suomalaisturistien virtaa.

Mainilan laukauksille kyhätty vaatimaton muistomerkki seisoo kylän hiekkatien varressa ojanpientareella, ja aivan sen viereen on noussut vastikään korkea metallinen tontinaita. Näyttää siltä, että ainakaan aidan pystyttäjä ei ole antanut suurta arvoa muistomerkille.

Muistomerkin tekstitaulu on myös haalistunut lähes lukukyvyttömäksi, eikä tolpan päähän asetetuista lipuista ei ole juuri mitään jäljellä. Suomen lippu on täysin riekaleina, eikä Neuvostoliiton punalippukaan paraatikunnossa ole.

Kun IS kävi samalla paikalla vuonna 2016, muistomerkki oli paremmassa kunnossa. Sen edessä ei tuolloin myöskään ollut korkeaa tontinaitaa, vaan muistomerkiltä saattoi katsella juuri sille pellolle, joka toimi Mainilan laukausten lavastuksen näyttämönä.

Muistomerkin laatassa kerrotaan, että paikalla kajahtivat 26. marraskuuta 1939 laukaukset, jotka johtivat ”neuvostoliittolais-suomalaisen sodan alkamiseen 1939-1940”.

Muistomerkin punaisen laatan teksti oli kolme vuotta sitten myös helpommin luettavissa:

”Tässä entisen Mainilan kylän paikalla kajahtivat 26. marraskuuta 1939 laukaukset, jotka johtivat neuvostoliittolais-suomalaisen sodan alkamiseen 1939–40”, haalistuneessa tekstissä lukee.

Sanamuoto on selvästikin hiottu tarkkaan, sillä siinä ei oteta kantaa siihen, kuka kyseiset laukaukset ampui.

Niin ikään muotoilu laukausten ”kajahtamisesta” on varsin osuva, sillä räjähdysten ääniä Mainilasta todellakin tuolloin kuului. Kuulohavainnoista raportoivat tuolloin tuoreeltaan myös rajaa tarkkailleet suomalaissotilaat.

Suomalaiset tähystäjät näkivät tuolloin tarkkailupaikaltaan Somerikon mäeltä, että Mainilan pelloille oli ilmestynyt myös seitsemän mystistä räjähdyskuoppaa, joiden kohtalokasta merkitystä he eivät silloin tajunneet.

Jo samana sunnuntai-iltana tuli Moskovasta nootti, jonka mukaan Suomen puolelta oli ammuttu Mainilan kylään seitsemän tykinlaukausta, joiden seurauksena surmansa oli saanut kolme rivisotilasta ja yksi aliupseeri. Tämän lisäksi ilmoitettiin, että seitsemän rivimiestä ja kaksi päällystöön kuulunutta oli haavoittunut.

Aluksi Suomessa luultiin, että Mainilassa olisi tapahtunut puna-armeijan omissa harjoituksissa jokin onnettomuus, josta yritettäisiin vierittää syy Suomelle. Mutta jos kuolleita ja haavoittuneita olisi todellisuudessa tullut, vaikkapa vain puna-armeijan omissa harjoituksissa, niin eikö neuvostopropaganda olisi ottanut heistä kaiken irti ilmoittamalla heidän nimensä julki?

Merkit entisestä rajasta ja vanhasta Mainilan kylästä ovat kadonneet.

Venäläiset tutkijat eivät ole myöskään tähän päivään mennessä löytäneet neuvostoarkistoista väitettyjen kuolonuhrien nimiä. Myöskään mitään merkintää ei ole löytynyt siitä, että puna-armeijan miesvahvuuteen olisi tullut tuona päivänä muutoksia Suomen vastaisella rajalla.

Entä millaista elämä on nykyisin Mainilan vanhassa rajakylässä?

Kylän kohdalla Suomen ja Neuvostoliiton raja teki aikanaan pienen mutkan siten, että tuolloinen vanha inkeriläiskylä työntyi kohti Suomea ikään kuin sormella osoittaen. Sijaintinsa puolesta Mainila oli siten ihanteellinen paikka kaikenlaisille provokaatioille ja rajaloukkauksille, joten ei ole ihme, että neuvostojohto valitsi juuri tämän seudun lavastuksensa näyttämöksi.

Mennyttä maisemaa on vaikea kuvitella nykyihmisen silmin. Satunnaiselle kulkijalle ei tulisi mieleenkään, että nyt ollaan entisellä rajaseudulla ja legendaarisella historian näyttämöllä. Kaikki helposti näkyvät merkit entisestä rajasta ja vanhasta Mainilan kylästä ovat aikaa sitten kadonneet.

Mainilassa on runsaasti kesäasukkaita, ja monet viettävät huvilallaan talvetkin.

Talvisodan alkaessa Mainilassa oli nelisenkymmentä taloa, ja Suomen raja kulki vain vajaan kilometrin päässä kylästä. Rajalinjana toimi Rajajoki, joka tunnetaan myös Siestarjokena tai venäläisittäin Sestra-jokena (suom. Sisar, sisko).

Venäläislähteistä käy ilmi, että Mainilassa oli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen enää vain yksi pysyvästi kirjoilla ollut asukas, mutta nykyisin puhaltavat uudet tuulet. Vuonna 2010 Mainilan asukasluku nousi jo yhdeksään, ja tällä hetkellä kylässä on useita kymmeniä, ellei jopa satoja kesäasukkaita, joista monet viettävät huvilallaan talvetkin.

Mainilon nykyinen datshakylä on piiloutunut venäläiseen tapaan korkean aidan taakse, jonka takaa pilkottaa useita mahtipontisen näköisiä, satulinnamaisia huviloita. Sivullisilla ei ole kylään mitään asiaa, sillä dat­shoille johtava ajoportti avautuu vain soittamalla vartijalle, joka tarkistaa tulijan ajoluvan.

Datshakylän raitti on hiljainen keskellä päivää, sillä valtaosa asukkaista on töissä. Paikalla ovat ainoastaan vartiokoirat, jotka nostavat kukin vuorollaan rähäkän heti, kun vieras pysähtyy soittamaan niiden isäntien aitakelloa.

Muutamassa huvilassa on meneillään rakennus- ja remonttityöt, joiden työvoima näyttää tulleen pääosin jostain entisen Neuvostoliiton etelätasavalloista.

Aleksandr Brjuhov on rakennuttanut datshan Mainilaan. Hän on tietoinen kylän merkityksestä historiassa.

Pitkän etsinnän jälkeen haastateltavaksi löytyy Aleksandr Brjuhov, joka suostuu myös kuvattavaksi Fiba-koiransa kanssa. Brjuhov kertoo valinneensa Mainilan datshansa rakennuspaikaksi siksi, että kylä on sopivan kaukana Pietarista, mutta uusia valtateitä pitkin kylästä pääsee silti todella nopeasti Pietariin.

Mainilan roolista Suomen ja Neuvostoliiton välisessä sotahistoriassa Brjuhov on niin ikään tietoinen.

– Netistä löytyy nykyisin paljon tietoa näiden seutujen vanhasta historiasta ja myös paikoista, joissa on yhä edelleen nähtävissä jälkiä suomalaisten asutuksesta. Niitä olen lukenut mielenkiinnolla, Brjuhov kertoo.

Haastattelun aikana Brjuhov on ystävällinen, mutta selkeästi hieman varautunut. Hän antaa myös ymmärtää olevansa perillä Mainilan laukauksiin liittyvistä kiistoista, mutta omat ajatuksensa hän ilmaisee korostetun varovaisesti.

Kun tapaaminen on ohi ja olemme kuvaajan kanssa jo ajamassa poispäin, Brjuhov soittaa perään. Hän esittää hieman pelästyneen oloisena pyynnön, ettei hän esiintyisi jutun kuvissa datshansa edustalla. Lupaamme toteuttaa hänen pyyntönsä.

Talvisodan syttymisestä tulee 30.11. kuluneeksi 80 vuotta. Voit lukea lisää talvisodan suurimmista taisteluista sekä koskettavista ihmiskohtaloista Ilta-Sanomien Talvisota-erikoislehdestä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?