Kommentti: Tutkintapyyntöjen tekeminen vanhoista viihdesarjoista on älytöntä – kohta kukaan ei uskalla tehdä huumoria - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Tutkintapyyntöjen tekeminen vanhoista viihdesarjoista on älytöntä – kohta kukaan ei uskalla tehdä huumoria

Jättäkää nyt hyvät ihmiset vanhat viihdeohjelmat rauhaan. Naurakaa niille tai älkää naurako, mutta jättäkää ne rauhaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Riika Nykänen.

23.11.2019 20:58 | Päivitetty 24.11.2019 15:54

Olipa kerran suomalaisia sketsisarjoja. Niissä vitsailtiin milloin saamelaisille, milloin romaneille, milloin eskimoille, milloin naisten tyhmyydelle. Toisaalta niissä vitsailtiin myös suomalaisille juromiehille ja ihan tavalliselle suomalaiselle tuulipukukansalle.

Niissä toisteltiin halpa peruukki, hauska hattu ja kämänen maski päällä vallalla olleita stereotypioita. Vitseille nauroi moni, eikä siinä ollut ajan henkeen heijastettuna mitään sen ihmeellisempää.

Elettiin 80-lukua, sitten 90-lukua. Ei ollut kotimaisessa huumoriviihteessä paljon valikoimaa tarjolla. Ei ollut nettiä, ei ollut YouTubea, ei Netflixiä. Ei ollut stand up-iltamia Kallion kuppiloissa arki-iltaisin. Viihdykkeenä katsottiin sitä, mitä milloinkin oli tarjolla.

90-luvulla Suomeen tuli lama, eikä paljon naurattanut. Itse olin tuolloin pikkulapsi, en minä mistään lamoista mitään tajunnut. Mutta voisin kuvitella, että tv-viihteestä olisi tullut monelle entistä tärkeämpää. Hyvä jos joku asia sai edes välillä nauramaan.

Tänä päivänä on liian helppo kauhistella ja moralisoida 80-90-lukujen sketsejä. Heristellä sormea vitseille, jotka ovat peräisin ajalta, jolloin ihan kaikki oli ihan toisin.

Kohu viihdeohjelmien korrektiudesta alkoi Pirkka-Pekka Peteliuksen (vas.) pyydettyä anteeksi vanhoja saamelaisista pilkkaa tekeviä sketsejään.­

Vanha tv-huumori nousi keskusteluun torstaina, kun kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr) pyysi saamelaisilta julkisesti anteeksi 1980- 90-luvuilla Aake Kallialan kanssa tekemiään saamelaissketsejä. Ja kannattaahan sitä anteeksi pyytää, jos siltä tuntuu.

Perjantaina kuultiin hämmentävä uutinen: kolme eri ihmistä on tehnyt poliisille neljä eri tutkintapyyntöä television vanhoista viihdeohjelmista. Poliisin halutaan selvittävän, esiintyykö niissä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Sitä poliisi ei ole kertonut, mihin viihdeohjelmiin tai henkilöihin tutkintapyynnöt on kohdistettu.

Koska minulla ei ole tietoa siitä, mitä ohjelmia tutkintapyynnöt koskevat, puhun tässä kommenttikirjoituksessa yleisellä tasolla vanhoista suomalaisista tv:n sketsiviihde- ja huumoriohjelmista.

Anteeksi nyt vaan, mutta tuntuuhan tuo nyt jokseenkin älyttömältä. Jopa naurettavalta. Jotkut tuntuvat täysin unohtaneen, että sketsit ovat oman aikansa tuotteita. Sketsiviihteellä heijastetaan sitä aikaa, maailmankuvaa ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa vitsit on kirjoitettu.

En usko, että vanhoja sketsejä on tehty tarkoituksena syvästi loukata tai syrjiä vähemmistöjä, enemmistöjä tai ketään muutakaan.

Sekin joillain tuppaa unohtumaan, että sketseissä ei naureta ainoastaan niiden kohteelle. Niihin voidaan peilata myös suuren yleisön ajatusmaailmaa ja ennakkoluuloja, ja nauraa olemassa olevien stereotypioiden typeryydelle. Niillä voidaan haluta tahallisesti härkkiä hankalina pidettyjä aiheita ja näin herättää keskustelua.

Pulttiboisissa seikkailivat Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala.­

Monien mielissä aika on ajanut eräiden vuosikymmenten takaisten sketsien ohi. Se on ymmärrettävää. Niin se onkin. On tajuttu, että ikivanhojen stereotypioiden toisteleminen ja helpon pilkan heittely ei ole se kaikkein tuorein tai nokkelin lähestymistapa huumoriin.

Komediahörhöily on mennyt sisällöissään eteenpäin muun yhteiskunnan kehityksen mukana. Sekä käsikirjoitusten että muiden piirteiden suhteen. Käsikirjoitukset ovat mietitympiä ja fiksumpia, mutta esimerkiksi myös niin, että puvustuksena on nykyään muutakin kuin ne tekoviikset ja se hauska pörröinen peruukki.

Mutta kuka sen määrittää, kenelle saa nauraa, ja mistä saa vitsailla? Saako kohta millekään ja kellekään enää nauraa? Huumori on makukysymys. Toista naurattaa toinen asia, jotakuta muuta toinen. Joka ikinen suomalaisnainen voisi tuohtua kaikesta vuosikymmenten aikana tuotetusta suomalaisesta viihteestä, jossa naisia on kuvattu seksistisesti ja stereotyyppisesti. Huorina, kotirouvina, tissi-blondi-bimboina sihteereinä, nalkuttavina justiinoina.

Suomalaiset perusmiehet voisivat tuohtua Mankelin (Kummeli) Suomalainen mies -sketsistä.

Ja niin tietenkin: poliitikoista on tehty karikatyyrejä kautta aikojen. Niitä joku voisi pitää ilkeinä ja loukkaavina henkilöön kohdistuvina hyökkäyksinä.

Älykääpiöt esiintyivät Kummelissa.­

Herkästä tuohtumisesta ja loukkaantumisesta uhkaa nyt tulla kierre, joka ei lopu koskaan. Joku loukkaantuu jostain ja joku taas jostain, kun joku teki tai sanoi joskus jotain, mikä ei ollut itsestä kivaa. Ja vaikka asia ei itseen kohdistuisikaan, niin loukkaannutaan varmuuden vuoksi edes jonkun toisen puolesta. Kun joku jossain lienee tästä joskus loukkaantunut, tai jos ei ole, niin varmaan tulee vielä jonain päivänä loukkaantumaan.

Loputtomiin ei voi tai tarvitse pehmentää, silottaa, kaunistaa, kiltteyttää. Huumorin ei tarvitse olla kaikista kivaa, nättiä tai poliittisesti korrektia, joka suuntaan kumartelevalla posin-kautta-meisingillä tehtyä halinallehuttua.

Huumorin ei tulisi olla syrjivää tai kohtuuttoman ilkeää, mutta ei sen tarvitse olla tyylikästä, sisäsiistiä tai miellyttää kaikkia. Huumori kun usein tuppaa olemaan hölmöä. Joskus jopa stereotypioiden viljely voi olla perusteltua ja ihan hauskaa. Parhaimmillaan kuittailua suunnataan tasaisesti vähän kaikkiin suuntiin, ei tiettyihin yksittäisiin ihmisryhmiin.

On myös tärkeä ymmärtää, että nyt käydyssä julkisessa keskustelussa puhutaan yksittäisistä sketseistä. Ne ovat kuitenkin olleet omana aikanaan paitsi aikakautensa tuotteita niin myös osa kokonaisuutta, tv:n sketsiviihdesarjaa. Niitä tulisi siksi tarkastella sekä aikansa viitekehyksessä että kyseisen kokonaisuuden yksittäisinä palasina. On absurdia vaatia, että tekijöiden olisi pitänyt lineaarisen television valtakaudella ennustaa, että yksittäinen sketsi tulisi netin ja sosiaalisen median aikakaudella erotetuksi täysin kokonaisuudestaan ja omasta ajastaan.

Jos jokainen sketsi tai vitsi irrotetaan täysin kokonaisuudesta, voidaan varmasti löytää ja luoda loputtomasti loukkaantumisen aiheita.

Jättäkää nyt hyvät ihmiset vanhat viihdeohjelmat rauhaan. Naurakaa niille tai älkää naurako, mutta jättäkää ne rauhaan. Antakaa niiden vanheta kunnialla ja sitten levätä rauhassa osana suomalaista viihdehistoriaa, joka on huom. historiaa.

Kohta eivät enää stand up-koomikot uskalla astua lavalle, kun joku takarivin perttu-petteri tai ulpukka-unelma tuohtumispäissään tekee vielä tutkintapyynnön. Tätä menoa pian kukaan ei enää uskalla vitsailla ammatikseen. Sitten ketään meistä ei enää naurata. Kysynpähän vaan, että milloin huumoristakin tuli näin vakavaa?

Korjattu artikkelin kuvatekstiä 24.11.2019 klo 15.53.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?