Neliraajahalvauksesta toipunut Pekka Hyysalo tapasi kenialaisen kummipoikansa: ”Älä ikinä luovuta!” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Neliraajahalvauksesta toipunut Pekka Hyysalo tapasi kenialaisen kummipoikansa: ”Älä ikinä luovuta!”

Pekka Hyysalo tapasi kummipoikansa Evansin tämän kotikylässä Keniassa.

Pekka Hyysalo tapasi kummipoikansa Evansin tämän kotikylässä Keniassa.

Julkaistu: 24.11.2019 11:47

Pekka Hyysalo, 29, tietää kokemuksesta, että ihmisen ei pitäisi antaa koskaan periksi. Vakavasta onnettomuudesta toipunut urheilija matkusti Kenian Ngoswetiin tapaamaan köyhyyden keskellä elävää kummipoikaansa, Evansia.

Vuonna 2010 suomalainen Pekka Hyysalo ja kenialainen Evans Kipsat olivat uuden alussa. 19-vuotias freeski-laskija Hyysalo makasi neliraajahalvaantuneena Oulun keskussairaalassa ja yritti liikuttaa varvastaan. Reilun kolmen kuukauden ikäiseltä Evansilta jalkojen ja käsien heiluttelu sujui, mutta ensiaskeliin oli vielä matkaa.

Niin Pekallakin. Lääkärit varoittelivat, ettei Pekka kävele välttämättä ikinä. Epäonnistunut hyppy Ylläksen laskettelurinteessä oli aiheuttanut aivovamman ja tuhonnut niin paljon hermoratoja, että toipumisennuste näytti huonolta.

– Siinä sairaalan vuoteessa oli aikaa ajatella. En suostunut uskomaan, että kaikki toivo olisi mennyt. Päätin tehdä kaikkeni, että vielä kävelen. En halunnut luovuttaa, Pekka muistaa.

Hyysalo on ollut sanojensa mittainen mies.

Halusin päästä auttamaan lasta, jolla on positiivinen elämänasenne ja taistelijan sielu.

Lääkärien ihmeeksi Pekka käveli vain puoli vuotta lasketteluonnettomuuden jälkeen, nousi seuraavana talvena suksille ja opetteli sen jälkeen juoksemaan.

Ensin horjahdellen ja kaatuen, mutta itsensä aina uudelleen pystyyn kammeten.

– Hyväksyn sen, ettei kukaan katso minua enää niin kuin normaalia ihmistä. Puheestani ja liikkumisestani huomaa yhä, että olen vammautunut.

– Tavallaan se on helpottavaakin. Nuorempana keskityin kiillottamaan kuorta ja mietin imagoani. Enää se ei kiinnosta. Uskallan olla oma itseni.

Onnettomuuden jälkeen Pekka on halunnut auttaa muitakin päävamman saaneita ja luoda suomalaisiin taistelutahtoa. FightBack-yritystään pyörittävä Pekka kiertää luennoimassa kouluissa ja yrityksissä periksi antamattomuuden voimasta. Parhaillaan hän kirjoittaa myös kirjaa.

– Joka kerta, kun saan ihmiset havahtumaan siihen, kuinka siistiä elämä on vaikeuksista huolimatta, koen onnistuneeni, Pekka sanoo.

Kehitysyhteistyöhankkeet kestävät yhdellä alueella yleensä viisi vuotta. Tavoitteena on, että paikalliset itse jatkavat kyliensä kehittämistä.

Kehitysyhteistyöhankkeet kestävät yhdellä alueella yleensä viisi vuotta. Tavoitteena on, että paikalliset itse jatkavat kyliensä kehittämistä.

Kun Pekka pari vuotta sitten ryhtyi Suomen World Visionin kummityöhön, hänellä oli vain yksi toive.

– Halusin päästä auttamaan lasta, jolla on positiivinen elämänasenne ja taistelijan sielu.

Pekka sai kummilapseksi yhdeksänvuotiaan Evans Kipsatin.

Vettä sataa kaatamalla, kun nelivetomaasturi laskeutuu vuorelta iltahämärässä Ngoswetin laaksoon.

Pekka katsoo ulos ristiriitaisin tuntein. Hän odottaa Evansin tapaamista, mutta potee yhä huonoa omatuntoa pitkästä lennosta Amsterdamin ja Nairobin kautta Länsi-Keniaan.

– Kävin kovan henkisen taistelun ennen kuin sallin itseni lähteä tälle matkalle. Olen lopettanut lentämisen lähes kokonaan, sillä haluan minimoida omat hiilidioksidipäästöni. Pitää olla todella hyvä syy, että suostun enää nousemaan lentokoneeseen, Pekka pohtii, mutta ymmärtää, että pienen kummipojan tapaaminen on sellainen.

Evans on lähettänyt Pekalle kirjeitä, valokuvia ja World Visionin työntekijöiden avustuksella jopa videon.

Kuvituskuva

Poika asuu yhdeksänhenkisen perheensä kanssa Segon kylässä, Ngoswetissa. Äiti Emily Misoi ja isä Pius Kiprop viljelevät maata, jonka sato menee lähinnä oman perheen käyttöön.

Ilmastonmuutos näkyy Ngoswetissakin, jossa säätä on nykyään yhä vaikeampi ennustaa. Sadekausi on lyhentynyt ja kuivuutta voi kestää kesäkuusta helmikuuhun saakka.

– Ihmiset elävät täällä aivan toisessa todellisuudessa kuin me Suomessa. Me emme vielä edes tajua ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mutta täällä Keniassa se näkyy jo, Pekka pohtii seuraavan päivän valjetessa.

Yö on kulunut pienessä maaseutuhotellissa moskiittoverkon alla. Herätyskelloa täällä ei tarvita: kylän kukot, vuohet ja tropiikin linnut aloittavat äänekkään konserttinsa jo ennen auringonnousua. Pekka verryttelee kipuamalla hotellin puutarhaan. Hän istahtaa maahan, sulkee silmät ja tekee hengitysharjoituksen.

Tänään on tärkeä päivä.

Pekka pääsi tutustumaan Evansin kouluun. Opetuksen taso Ngoswetissa vaihtelee: kaikilla opettajilla ei ole alansa koulutusta.

Pekka pääsi tutustumaan Evansin kouluun. Opetuksen taso Ngoswetissa vaihtelee: kaikilla opettajilla ei ole alansa koulutusta.

Sana kunniavieraan tulosta on kiirinyt. Hämmästyneitä kyläläisiä seisoo tienvarressa taaperosta vaariin, kun Pekka Hyysaloa kyyditään Kipsatin perheen kotiin.

Kapean, liki umpeen kasvaneen polun päässä odottaa joukko sukulaisia ja naapurustoa. Rytmikäs laulu ja taputus alkavat heti, kun Pekka astuu ulos autosta.

190-senttinen suomalainen herättää varsinkin lapsissa hämmennystä. Pienimmät piiloutuvat äitien ja isosiskojen taakse ja kurkkivat vaaleaihoista jättiläistä ihmeissään. Pekka tietää, kuinka jännittynyt tunnelma laukaistaan.

– Jambo! hän tervehtii swahilin kielellä ja hymyilee leveästi.

– Jambo! Karibu sana, tervetuloa! vastaavat kyläläiset.

Pian joukon keskeltä ilmestyy ujo pieni poika ja ojentaa Pekalle kätensä.

Evans ei uskonut että suomalaiskummia on olemassakaan, ennen kuin näki Pekan.

Evans ei uskonut että suomalaiskummia on olemassakaan, ennen kuin näki Pekan.

– Evans epäili, ettei Pekkaa ole oikeasti olemassakaan. Että kaikki tarinat suomalaisesta kummista ovat vain sepitystä, kertoo pojan opettaja, tärkeää tapaamista todistamaan tullut Pauline Kangogo.

Tunnustus on liikuttava, sillä moni kehitysmaiden lapsia kuukausilahjoituksillaan avustava suomalainen on pohtinut taatusti samaa. Meneekö apuni oikeasti perille? Onko kummilasta olemassa?

Aamun lempeä lämpö on muuttumassa keskipäivän paahteeksi. Evansin isä, 54-vuotias Pius Kiprop ohjaa Pekan suuren puun alle varjoon.

Äiti, Emily Misoi haluaa välttämättä tarjota vieraalle kotitilan banaaneja ja mangoja, vaikka kymmenhenkisen perheen ruokkimisessakin on melkoinen urakka. Kahdella vanhimmalla tyttärellä on jo lapset, jotka asuvat myös isovanhempien luona.

Ruokavalio on yksipuolinen: pihalla juoksentelevista kanoista saadaan munia, vuohista ja lehmistä maitoa ja pellolta maissia, hirssiä, papuja ja durraa.

Pekka näytti kummipojalleen lasketteluvideoitaan Suomesta. Evans näki lunta ensimmäistä kertaa.

Pekka näytti kummipojalleen lasketteluvideoitaan Suomesta. Evans näki lunta ensimmäistä kertaa.

– Kuivina kausina ruokaa on välillä niin niukasti, että tarjottavaa riittää vain yhteen ateriaan. Silloin ei auta muu kuin mennä nälkäisenä nukkumaan, Pius Kiprop harmittelee.

Evans ottaa Pekkaa kädestä ja vie kummin tutustumaan perheen taloihin. Peltikatolla suojatuissa savimajoissa on maalattia ja pienet ikkunat lautaluukkuineen. Vanhemmat nukkuvat toisessa rakennuksessa, jonka seinät on koristeltu ornamenttikuvioin. Huoneen nurkassa nököttää risainen sohva.

– Täällä on minun huoneeni, Evans sanoo ja näyttää Pekalle toisen, muutaman neliön kokoisen majan.

Oviaukko on niin matala, että Pekan on kyyristyttävä mahtuakseen sisään. Vastaan lehahtaa voimakas savun tuoksu: maissit porisevat avotulen päällä kattilassa. Lämpötila hipoo suomalaisen saunan lukemia, mutta Evansia se ei häiritse. Hän pyytää Pekkaa sängylle viereensä ja lukee kummille englanniksi kirjoittamaansa tarinaa.

– Tykkään käydä koulussa. Kielet ja matematiikka ovat lempiaineitani, Evans sanoo.

Evans nauttii matematiikasta ja kielistä. Pekalle hän luki englanniksi kirjoittamiaan tekstejä.

Evans nauttii matematiikasta ja kielistä. Pekalle hän luki englanniksi kirjoittamiaan tekstejä.

– Tiedätkö mitä, nuo olivat minunkin suosikkejani. Hieno juttu, että satsaat koulunkäyntiin. Uskon, että sinulla on kaikki mahdollisuudet saada hyvä elämä, jos maltat opiskella, Pekka jutustelee.

– Haluaisin isona kirurgiksi, poika vastaa.

– Se on hieno tavoite. Älä ikinä luovuta! kummi kannustaa, vaikka tietää sisimmässään, että pojan matkassa voi olla vielä monta mutkaa.

Ngoswetin alueen kymmenestätuhannesta lapsesta 80 prosenttia aloittaa koulun, mutta yläkouluun heistä jatkaa enää 60 prosenttia. Monilla maatiloilla on niin paljon työtä, että vanhemmat haluavat lasten auttavan sadonkorjuussa tai karjan hoitamisessa. Toisinaan opiskelun lopettamisen syyksi voi riittää koulun univormu, joka on perheelle liian kallis hankinta.

Evanskin auttaa isää ja äitiä koulupäivien jälkeen.

Kuivuudesta kärsivään Ngoswetiin on rakennettu kehitysyhteistyön avulla vesijärjestelmiä. Nyt jo 70 prosenttia kotitalouksista saa puhdasta vettä.

Kuivuudesta kärsivään Ngoswetiin on rakennettu kehitysyhteistyön avulla vesijärjestelmiä. Nyt jo 70 prosenttia kotitalouksista saa puhdasta vettä.

– Pesen astioita, kerään maissia tai hoidan lehmiä tai vuohia.

Pitkien päivien jälkeen yhdeksänvuotiaalla on harvoin aikaa leikeille.

Evansin perhe on ollut silti onnekas, sillä vanhemmat ja lapset ovat välttyneet pahoilta sairauksilta.

Terveyden kannalta mullistavin muutos on ollut kastelujärjestelmän ja vesipisteen saaminen kodin kupeeseen. World Visionin avustaman ja kunnan rakentaman putkiston ansiosta ylärinteiltä pystytään johtamaan nyt puhdasta juomavettä alas kylään.

Evans haluaa näyttää Pekalle vielä jotain.

Parisataa lasta tungeksii pihalla nähdäkseen vilauksen kuuluisasta suomalaisesta. Evans on tuonut Pekan vierailulle vajaan kilometrin päässä sijaitsevaan kouluunsa.

Hän istuu korokkeella kumminsa vieressä ja on silmin nähden ylpeä.

Segon kyläkoulu toivotti suomalaisen kummin tervetulleeksi.

Segon kyläkoulu toivotti suomalaisen kummin tervetulleeksi.

”Tervetuloa sponsorimme Pekka”, lukee isossa käsin kirjoitetussa plakaatissa. Sanoissa on perää, sillä jokainen World Visionin kummi rahoittaa kuukausilahjoituksillaan myös alueen yhteisiä hankkeita: vesijärjestelmää, terveydenhuoltoa ja koulua.

– Tämä on niin ainutlaatuista. En tule ikinä unohtamaan tätä, liikuttunut Pekka saa sanotuksi, kun satapäinen lapsijoukko laulaa, vilkuttaa ja tanssii.

Lähdön hetki vetää Pekan mietteliääksi. Päivä on ollut täynnä tunneryöppyjä, mutta mieli on yllättävän toiveikas.

– Vaikka ihmiset Ngoswetissa asuvat alkeellisesti ja kaikesta on pulaa, he osaavat olla vähään tyytyväisiä. Heille ylellisyyttä on se, että seuraavaksi päiväksi riittää ruokaa. Meillä olisi täältä paljon opittavaa.

Evansin perheen koti on rakennettu savesta ja peltikatosta, joka nostaa sisätilan lämpötilan päivisin hurjiin lukemiin.

Evansin perheen koti on rakennettu savesta ja peltikatosta, joka nostaa sisätilan lämpötilan päivisin hurjiin lukemiin.

Viime aikoina Pekkaa on mietityttänyt erityisesti väestönkasvu. Se, että kehitysmaissa perheet kasvavat isoiksi ja länsimaissa syntyvyys laskee kiihtyvällä tahdilla.

– Mutta ei meidän auta norsunluutorneistamme huudella kehitysmaihin, että älkää lisääntykö. Meidän pitäisi perehtyä enemmän Afrikan maiden kulttuuriin, jotta ymmärtäisimme ihmisten ratkaisuja. Koulutukseen ja valistustyöhön satsaaminen muuttaa kyllä ajallaan perhekokojakin, hän uskoo.

Evansin tulevaisuuteen Pekalla on vankka usko.

– Hän on ahkera ja päättäväinen poika, jolla on tavoitteita. Näen Evansissa paljon samoja piirteitä kuin itsessäni. Vaikka asumme erilaisissa oloissa, tarvitsemme molemmat apua. Se onkin elämässä oleellisinta: kenenkään ei pitäisi joutua pärjäämään yksin, Pekka miettii ja tuntee pienen pojan kädet ympärillään.

Lähdön hetkellä ei tarvita sanoja.

Tuoreimmat osastosta