Tii Starck päätyi hirvittävään ratkaisuun – nyt hän on kiitollinen, ettei kuollut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tii Starck päätyi hirvittävään ratkaisuun – nyt hän on kiitollinen, ettei kuollut

Tii Starckilla on viesti kaikille mielenterveysongelmista kärsiville. –Yrittäkää sinnikkäästi hakea apua.

Tii Starckilla on viesti kaikille mielenterveysongelmista kärsiville. –Yrittäkää sinnikkäästi hakea apua.

Julkaistu: 22.11. 6:00

Eräänä kesäkuisena päivänä Tii Starck jättäytyi metron alle. Hänellä kävi tuuri, eikä hän kuollut tai vammautunut pysyvästi. Nyt teko tuntuu täysin järjettömältä. Metrokuskilta Starck haluaisi pyytää anteeksi.

Kesäkuun 17. päivänä metroliikenne pysähtyi henkilövahingon vuoksi. Tii Starck oli jättäytynyt metron alle.

Vammat luetellaan lääkärinlausunnossa tärkeysjärjestyksessä: paikallinen aivovamma, useat rintarangan murtumat, useat kylkiluunmurtumat, traumaattinen ilmarinta, useat pääkopan ja/tai kasvojen luiden murtumat.

Kirurgin mukaan selkärangan murtuma oli niin sirpaleinen, ettei ihminen yleensä enää kävele sellaisen jälkeen.

Päällepäin näkyvät enää arvet otsassa, mutta vammat hankaloittavat arkea. Kaksoiskuva tekee lukemisesta ja esimerkiksi portaiden nousemisesta vaikeaa.

Starck ei osaa selittää, mitä sinä maanantaiaamuna todella tapahtui.

Hän oli kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta parisenkymmentä vuotta, muttei ollut aiemmin ollut itsetuhoinen.

Starck oli jo lukiossa alkanut saada itkukohtauksia. Ongelmat tulkittiin alun perin masennukseksi ja ahdistuneisuushäiriöksi.

Starck oli vuosien mittaan saanut apua, vaikka ei hoidon saaminen helppoa ollutkaan. Hän oli käynyt poliklinikalla ja psykoterapiassa ja ollut välillä osastollakin. Erilaisia lääkkeitä hän on syönyt niin paljon, että ystävä kuvasi lääkekokeiluja joskus koe-eläinpuistoksi.

Diagnoosi saattoi vain olla väärä.

Tämän vuoden alussa Starckilla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkitys vaihtui uuden diagnoosin mukaiseksi ja uusi lääke tuntuu toimivan, Starck sanoo.

Diagnoosin saadessaan hän oli 38-vuotias. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä diagnoosin saaminen kestää yleensäkin pitkään, keskimäärin kahdeksan vuotta.

– Kun tietää, mihin tämä kaikki johti, tuntuu jotenkin kammottavalta. Entä jos olisi aiemmin saanut oikean diagnoosin, tai olisi aiemmin otettu vakavammin?

Starck haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet häntä onnettomuuden jälkeen. Ammattilaiset tekevät valtavasti töitä, jotta Starck tulisi taas kuntoon.

Starck haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet häntä onnettomuuden jälkeen. Ammattilaiset tekevät valtavasti töitä, jotta Starck tulisi taas kuntoon.

Starckilla on kokemuksia siitä, ettei hänen pahaa oloaan oteta vakavasti.

Mieleen on jäänyt etenkin yksi kerta sairaalan päivystyksessä. Starck oli pannut kaiken peliin ja vuodattanut lääkärille ahdistuksensa ja masennuksensa. Viestintäalalla työskennelleenä kirjallisuuden opiskelijana hän uskoi, että osasi ilmaista ahdistuksensa hyvin.

– Lääkäri sanoi, että ”Ai sua vähän ahdistaa”. Muistan, miten vähättelevältä se tuntui.

Toisaalta hän ymmärtää lääkäriä. Hänhän tapaa itsetuhoisia ihmisiä joka päivä.

– Olin nuori, opiskelin ja kävin töissä. Elämä oli sillä lailla järjestyksessä. Eihän se näy päällepäin, kuinka huonosti voi.

Metron alle Starck karkasi Auroran sairaalasta.

Hän oli ollut huonokuntoinen jo kuukausia. Se liittyi ehkä edellisen lääkkeen lopettamiseen.

Starckin miesystävä oli tullut tapaamaan häntä osastolle ja huomannut, ettei Starck ollut oma itsensä.

Sairaalassa hän vei toiselta potilaalta partaterän. Kun kukaan ei nähnyt, hän viilsi sillä ranteitaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän viilsi itseään.

Starck lähetettiin Haartmanin sairaalaan paikattavaksi.

Haartmanissa Starck huomasi, että vessassa oli kaksi ovea. Aamuyöllä hän livahti ulos toisesta.

Onnettomuus tapahtui varhain aamulla.

– Viimeinen muistikuvani on, että katsoin metron näyttötaulua. Siinä luki, kuinka monta minuuttia on seuraavaan metroon. Tunsin helpotusta.

Jälkeenpäin Stackilta on kysytty, miettikö hän ollenkaan kuljettajaa tai muita matkustajia.

– En miettinyt. En muista ajatelleeni edes perhettäni.

Kesti useita päiviä, ennen kuin vanhemmat ja miesystävä saivat tietää. He olivat nähneet uutisen, että joku oli jäänyt metron alle Kampissa.

– Miesystäväni oli arvannut, että se olin minä.

Mies uskoi päiviä, että Starck on kuollut.

Starck kuvaa toimintaansa päämäärätietoiseksi mutta suunnittelemattomaksi.

– En enää pääse siihen mielentilaan. Tuntuu niin järjettömältä, että ihminen tekee itselleen tuollaista.

Sairaalassa kului neljä kuukautta. Ensin teho-osastolla Töölössä, sitten lyhyesti Aurorassa ja lopulta Laakson sairaalassa kuntoutumassa.

Vähät muistikuvat Laaksoa edeltävästä ajasta ovat epämiellyttäviä. Hän muistaa lepositeet ja letkuruokinnan, näkemänsä harhat.

Kuntoutusvaiheessa oli neuropsykologin tapaamisia ja puheterapiaa, fysioterapiaa ja toimintaterapiaa. Vaikka Starck on jo päässyt kotiin, erilaiset terapiat jatkuvat vielä pitkään.

Sairaalassa olon syytä hän ei alkuun muistanut.

Sairaanhoitajan sitä kysyessä hän arveli syyksi yskäänsä. Päänsä kuhmuja hän luuli papiljoteiksi.

Kuvituskuva

Starck haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet häntä onnettomuuden jälkeen.

Jos hänestä joskus aikaisemmin tuntuikin siltä, että kukaan ei välitä eikä mistään saa apua, nyt kokemus on päinvastainen. Ammattilaiset tekevät valtavasti töitä, jotta Starck tulisi taas kuntoon.

Metronkuljettajalle Starck haluaa sanoa, että on pahoillaan.

– Sairaalassa mietin usein, kuinka hän voi.

Starckilla on vielä yksi viesti, ja se on suunnattu isommalle joukolle.

– Yrittäkää sinnikkäästi hakea apua.

Ilta-Sanomat uutisoi tällä viikolla koko viikon ajan nuorten mielenterveysongelmista.