Opiskelijana Jonne Juntura sairastui ahdistus­häiriöön – auttaa nyt itse lääkärinä muita - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Opiskelijana Jonne Juntura sairastui ahdistus­häiriöön – auttaa nyt itse lääkärinä muita

Jonne Juntura työskentelee nyt 27-vuotiaana itse terveyskeskuslääkärinä Helsingissä.

Julkaistu: 22.11.2019 6:01

Jonne Juntura on nähnyt mielenterveyspalvelujen ongelmat kahdessa roolissa: ensin potilaana ja nyt lääkärinä.

Lääketieteen opiskelija Jonne Juntura kävi juuri psykiatrian kurssia, kun sairastui itse ahdistushäiriöön. Asioista lukeminen on hyvin erilaista kuin niiden kokeminen, hän sai huomata.

Elämässä meni silloin hyvin. Juntura oli aktiivinen opiskelijajärjestöissä ja teki välillä ehkä liikaakin.

Sinä maanantaina oli ollut outo olo. Juntura oli palaamassa kotiin käytyään syömässä sukulaisten kanssa, kun se iski kotitalon rappukäytävässä.

– Muistan kun nousin niitä portaita. Yhtäkkiä ahdistus räjähti.

Juntura meni kotiinsa. Hän ei tiennyt, mitä tapahtuu.

Ahdistus jatkoi voimistumistaan. Neljän päivän kuluttua hän hakeutui päivystykseen.

Junturan mukaan potilaalla on aivan liikaa vastuuta hoitoon hakeutumisesta.

Psykiatrian kurssilla oli juuri käyty läpi kysymyksiä, joita potilaalle esitetään psykiatrisessa arviossa. Yhtäkkiä Juntura löysi itsensä vastaamasta kysymykseen, kuuleeko ääniä.

– Se oli pelottava kokemus. Viisi päivää sitten kaikki oli ok, ja nyt ollaan tässä.

Päivystyksessä todettiin, ettei Juntura ollut itsetuhoinen tai psykoosissa. Hänet lähetettiin kotiin ja häntä ohjeistettiin soittamaan maanantaina terveyskeskukseen tai YTHS:lle.

Juntura ei halunnut olla yksin, vaan vietti viikonlopun äitinsä luona. Pelotti, kun ei tiennyt, mitä tapahtuu.

Maanantaina Juntura sitten soitti sekä terveyskeskukseen että YTHS:lle.

Lääkäriajan sai nopeammin terveyskeskukseen. Diagnoosi ei aivan selvinnyt, mutta hän sai lääkityksen.

Muutaman päivän kuluttua Juntura tapasi psykiatrisen sairaanhoitajan. Hoitaja oli taitava ammattilainen ja tapaaminen avuksi, mutta aikoja oli vaikea saada.

Junturan mukaan se on tyypillistä. Koska terveyskeskuksissa ei ole juuri työvoimaa mielenterveyshäiriöiden hoitoon, potilaalle määrätään lääkitys ja odotetaan, vaikuttaako se.

Junturan tapauksessa lääkkeen odotettiin alkavan vaikuttaa aikaisintaan kuukauden päästä. Hän tunsi edelleen ahdistusta, mutta onnistui käymään yliopistolla ainakin vähän.

– Minua helpotti, että oli jokin rutiini. Pahinta oli istua yksin kotona.

Juntura pitää huonona sitä, että hoidon alussa tapaamisia on hyvin harvassa. Silloin ongelmat pääsevät vain pahenemaan. Myös aloitettavan lääkityksen mahdollisia sivuvaikutuksia pitäisi seurata tarkemmin.

Hänen mielestään tapaamisia pitäisi olla useammin juuri hoitosuhteen alussa. Silloin lyhytkestoisempi keskusteluapu voisi riittää.

Terveyskeskuksessa hoito ei Junturan mukaan edennyt, mutta Juntura sai ajan YTHS:lle. Siellä kaikki alkoi taas uudestaan.

Puhuttuaan ensin hoitajan kanssa Juntura sai ajan lääkärille. Jossain kohtaa tapahtui kuitenkin virhe.

Juntura oli odottanut hartaasti, että pääsisi vihdoin purkamaan tuntojaan lääkärille.

– Puhuin puoli tuntia. Sitten lääkäri sanoi, että on korvalääkäri.

Hän sai uuden ajan seuraavalle päivälle.

– Odotin lääkärin oven ulkopuolella ja ihmettelin, kun kukaan ei tullut hakemaan minua. Aika oli jo mennyt ohi, kun lääkäri tuli ulos huoneestaan. Hän sanoi, että ai oletkin täällä, aika meni jo.

Junturan mukaan potilaalla on aivan liikaa vastuuta hoitoon hakeutumisesta.

– Olin käynyt psykiatrisessa päivystyksessä, terveyskeskuksessa ja YTHS:llä. Edelleen tuntui, että olen itse vastuussa siitä, että saan apua.

Lääkärin jälkeen Juntura tapasi vielä YTHS:n psykologin ja sitten psykiatrin. Oli kulunut jo kolme kuukautta diagnoosin laatimisesta. Siksi psykiatri pystyi kirjoittamaan Kelalle lausunnon, jossa suositteli Junturalle Kelan kuntoutuspsykoterapiaa.

Kela myönsi tuen, ja Juntura etsi itselleen terapeutin.

Hän pitää huonoja järjestelmää, jossa potilaan täytyy etsiä terapeutti itse ja omalla kustannuksellaan.

– Olisi eri juttu käskeä pitkäaikaisesta lonkkakivusta kärsivää etsimään itselleen fysioterapeutin, koska lonkkakipu ei vaikuta kognitiiviseen kykyyn. Mielenterveyden häiriössä aloitekyky on muutenkin huono.

Juntura ehti käydä terapiassa muutaman kuukauden ennen uutta takaiskua.

– Terapeutti lähetti yhtenä aamuna tekstiviestin, että tämä olikin tässä. Olimme juuri sopineet seuraavan puolen vuoden terapiakäynnit.

Seuraavaksi Junturan olisi pitänyt vielä selvittää Kelalta, miten toimitaan, jos terapia päättyy hänestä itsestään riippumattomista syistä.

– Luottamukseni oli petetty ja olin kyllästynyt kaikkeen. Se vain jäi.

Onneksi lääkitys toimi. Enää Juntura ei tarvitse sitäkään.

Juntura työskentelee nyt 27-vuotiaana itse terveyskeskuslääkärinä Helsingissä. Hän törmää järjestelmän ongelmiin nyt toiselta puolelta pöytää.

Järjestelmä on elitistinen ja palvelut pirstaleisia, hän sanoo. Hoitoon pääsy on liiaksi potilaan oman aktiivisuuden varassa. Apua eniten tarvitsevien on vaikeinta saada sitä.

Hyvästä perheestä tuleva työssä käyvä opiskelija voi käydä terveyskeskuksessa, työterveydessä, YTHS:llä ja yksityisen sairausvakuutuksen myötä yksityisellä. Syrjäytymisvaarassa oleva pääsee vain terveyskeskukseen, ja sekin on hankalaa.

Kelan tukea kuntoutuspsykoterapiaan taas ei saa, jollei hakijan uskota pysyvän sen ansiosta työ- tai opiskelukykyisenä.

– Jollet ole opiskelija tai töissä, saat vähemmän apua, vaikka pitäisi saada enemmän.

Toisaalta työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä olevista vain pieni osa on käynyt läpi kuntoutuspsykoterapian. Ihminen joutuu siis työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikkei ole saanut kaikkea mahdollista apua sen välttämiseksi.

Jonne Junturan mukaan järjestelmä on elitistinen ja palvelut pirstaleisia. Apua eniten tarvitsevien on vaikeinta saada sitä.

Palveluiden pirstaleisuuteen potilas törmää esimerkiksi siirtyessään nuorten psykiatrisista palveluista aikuisten puolelle.

Nuori jätetään hakemaan apua, vaikka hänen tilanteensa ei ole muuttunut, ainoastaan ikänsä. Junturan mukaan nuori päätyy usein oireilevana terveyskeskukseen, kun ei tiedä, mistä apua pitäisi hakea.

Juntura hämmästelee myös hoitojonoja. Helsingissä erikoissairaanhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan yli puoli vuotta.

Kaupunki kehottaa hakeutumaan yksityiselle, jos odotusaika on liian pitkä.

– Ei diabetespotilaillekaan tehdä niin. Tämä on minusta ihan käsittämätön asia, eikä kukaan puutu siihen.

Diabetespotilaalle ei myöskään sanota kolmen vuoden hoidon jälkeen, että nythän sinä pärjäät, kun olet jo saanut apua. Tukea kuntoutuspsykoterapiaan ei kuitenkaan saa kuin kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja sitä seuraa viiden vuoden karenssi. Vaikka diagnoosi olisi toistuva masennus.

Juntura oli ehdolla viime eduskuntavaaleissa Sdp:n ehdokkaana. Hän kertoo poliittisen työnsä keskittyvän juuri mielenterveysongelmiin.

Ilta-Sanomat uutisoi tällä viikolla koko viikon ajan nuorten mielenterveysongelmista. Lue kaikki aihepiirin artikkelit tästä.

Lisää aiheesta