Surkeiden teiden ja pusikoiden takaa Venäjän Karjalasta löytyi Aira Samulinin vanha kotipaikka – tältä näyttää Hyrsylän mutkassa, jonka kauneus lakastui - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Surkeiden teiden ja pusikoiden takaa Venäjän Karjalasta löytyi Aira Samulinin vanha kotipaikka – tältä näyttää Hyrsylän mutkassa, jonka kauneus lakastui

Julkaistu: 21.11.2019 9:16

Aira Samulin teki vuonna 2015 ikimuistoisen etsintämatkan lapsuutensa Hyrsylän mutkaan. Venäjän Karjalasta löytyikin monta mutkaa ja kuoppaa – sekä perheen vanha asuintalo rankkoine muistoineen.

Aira Samulin on haastateltavana torstaina 21.11. Sanomatalossa Ilta-Sanomien Talvisota-tapahtumassa, jossa hän kertoo evakkomuistoistaan. Voit katsoa suoraa lähetystä täältä klo 13 alkaen.

IS oli Samulinin mukana Karjalassa muutamia vuosia sitten. Tämä juttu on julkaistu alun perin vuonna 2015.

Aira Samulin lienee nykyisin Suomen tunnetuin yhä elossa oleva evakko, jolla on nimenomaan omat selkeät muistikuvat luovutetusta Karjalasta ja eritoten syrjäisestä Hyrsylän mutkasta.

Hän oli 88-vuotiaana kesällä 2015 lisäksi mitä energisimmässä kunnossa – sen saivat huomata myös IS:n 24-vuotias kuvaaja ja 48-vuotias toimittaja, jotka olivat lopen uupuneita Hyrsylän mutkan kuoppaisilla teillä ravisteltujen päivien päätteeksi.

– Ai, miten te nyt sillei, Samulin kysyi hämmästyneenä, kun matkan kaikkein rankin päivä oli illassa ja tuli valitetuksi väsymystä.

Aira itse oli siinä vaiheessa iltaa vielä täynnä energiaa, vaikka takana oli 10-tuntinen rupeama etsintöjä risukoissa ja matkantekoa paikoin viiden kilometrin tuntivauhtia sellaisilla teillä, ettei kukaan Venäjän Karjalassa käymätön suomalainen uskoisi sellaisia olevan olemassakaan.

Mutta siinä vaiheessa Airaa ajoi suorastaan ylimaallinen energialataus, sillä hän oli johdattanut seurueemme löytämään Hyrsylän mutkan ”pussinperältä” kaiken sen, mitä löytää vielä voi.

Karjalan-matkalla Aira palasi Laatokan rantaan.

Karjalan-matkalla Aira palasi Laatokan rantaan.

Matkalla Hyrsylän mutkaan pysähdyttiin Sortavalassa. Kuvassa ollaan Lyseon pihassa.

Matkalla Hyrsylän mutkaan pysähdyttiin Sortavalassa. Kuvassa ollaan Lyseon pihassa.

Aira Samulin ei palannut Hyrsylän mutkaan ensimmäistä kertaa, mutta edellisestä matkasta oli ehtinyt vierähtää aikamoinen tovi. Maan nimi oli silloin vielä Neuvostoliitto ja ajankohta marraskuu 1989 – eli edellisestä käynnistä oli tullut kuluneeksi 26 vuotta.

Neuvostoaikana Hyrsylän mutkan kylät oli päästetty jo pahasti rappiolle, joten ennakkoon jännitti eniten nyt se, löytyisikö ehjänä enää mitään, mikä liittyisi suoranaisesti Airan oman perheen historiaan?

Kun matkanteossa oli edetty Suojärvelle asti ja tehtäväksi tuli hankkia paikallinen kuljettaja viemään meidät Hautavaaran, Ignoilan ja Hyrsylän kyliin, vaikutelma rappion syvenemisestä vain vahvistui.

– Kukaan suojärveläinen taksikuski ei suostu edes yrittämään sinne, paikallinen opas varoitti ensin puhelimessa.

Lopulta kuljettajaksi järjestyi Aleksandr Pavlov, joka oli ennenkin ajanut suomalaisia kotiseutuseikkailijoita maasturillaan.

– Moni ei lähtisi mistään summasta hajottamaan niille teille autoaan. Ymmärrätte sen pian, Pavlov evästi matkan aluksi.

Ja niin seikkailu alkakoon!

Vanhaan Hyrsylän mutkaan johtava niin sanottu päätie on pelkkää pientä kuoppaa kuopan perään, mutta kuljettaja tuntuu tietävän, mitä hän tekee: hän ajaa isorenkaisella maasturillaan kovaa vauhtia, joten auto ikään kuin lentää kuoppien yli.

Hyrsylän mutkaan meni aiemmin lossi, mutta sittemmin sen tilalle on rakennettu silta.

Hyrsylän mutkaan meni aiemmin lossi, mutta sittemmin sen tilalle on rakennettu silta.

Pian ylitetään Suojoki tai toiselta nimeltään Suojunjoki, venäläisittäin Shuja. Aikanaan raja teki erikoisen jyrkän vinkkelin juuri Suojoen kohdalla, sillä siinä kohdassa Neuvostoliitto olikin yhtäkkiä lännessä ja Suomi idässä!

Aira muistaa, kuinka hän nuorena tyttönä keksi erikoisen tavan käydä Neuvostoliitossa.

– Rajan kohdalla oli pieni oja, jonka yli hyppäämällä oli hetken Neuvostoliiton puolella. Minä hyppäsin kerran, vaikka mielessäni ajattelin, että ammutaankohan minut, hän muistelee.

Hautavaaran kylä on vuorossa seuraavana, kunhan ensin osaamme kääntyä oikean puskan kohdalta ylös mäelle. Vanhoista suomalaistaloista moni näyttää olevan jo täysin asumiskelvottomassa kunnossa, mutta muutaman talon pihassa olevat autot kertovat siitä, että joitakin taloja käytetään yhä kesämökkeinä.

Kesällä 2015 Aira oli käymässä toista kertaa vanhalla kotiseudullaan sodan jälkeen.

Kesällä 2015 Aira oli käymässä toista kertaa vanhalla kotiseudullaan sodan jälkeen.

Suunnistamme ensin Usmitsajärven rannalle, josta pitäisi löytyä vanha ortodoksinen hautausmaa. Liejuisen metsätien päässä odottaakin yllätys: hautausmaa erottuu jo kaukaa, sillä siellä näyttää olevan todellinen kukkameri.

– Täällähän on enemmän elämää kuin itse Hautavaarassa, Aira hämmästelee.

Tarkempi tarkastelu paljastaa näyn salaisuuden: kukat ovatkin venäläiseen tapaan tekokukkia. Monet haudoista ovat kuitenkin yllättäen samalta keväältä.

Kuljettajalla on tiedossaan selitys tähän. Hänen mukaansa lähikylissä asuneet venäläiset haluavat nyt tulla haudatuksi Hautavaaraan, vaikka olisivat sittemmin muuttaneet vaikkapa Petroskoihin. Sama suomalaisia vaivaava kaipuu vanhoille kotiseuduille näyttää siis siirtyneen nyt Hyrsylän mutkan venäläisiin asukkaisiin.

Airalla on yksi tärkeä syy päästä käymään hautausmaalla, vaikka hän itse onkin luterilainen. Jonnekin hautausmaan ulkolaidalle on nimittäin haudattu Sulo ja Toivo – eli kaksi hänen vanhinta veljeään, jotka ehtivät kuolla pikkuvauvoina ennen kuin Aira syntyi.

– Hyrsylän mutkaan ei ollut vielä ennen vuotta 1927 edes tietä, vaan kuljettiin jalan tai hevosella pitkospuita pitkin, joten matka luterilaiselle hautausmaalle olisi ollut vaivalloinen. Niinpä äiti teki ratkaisun, että hän hautasi vauvat ortodoksisen hautausmaan vierelle, siunaamattomaan maahan, Aira kertoo.

Hautavaarassa löytyi koulukaverin hauta.

Hautavaarassa löytyi koulukaverin hauta.

Hautavaara on pitkällä idässä.

Hautavaara on pitkällä idässä.

Tarkkaa veljiensä hautapaikkaa Aira ei tiedä, mutta vaikutuksen tekee hautausmaan vanha puoli. Hautavaaran entisten asukkaiden haudat erottuvat ensin rautaristeistään, mutta sitten silmä alkaa poimia mustikan- ja puolukanvarpujen seasta täysin maatuneita hautakumpuja toinen toisensa perään.

Haudoista osa näyttää kuuluvan Maljan kauppiassuvun jäsenille, joista osan Aira muistaa tunteneensa. Erityisesti pienen tytön mieleen jäi tuolloin kauppias Aleks Malja, jonka hyvinvoinnin tunnusmerkkinä oli valtava vatsa.

Pian silmiin osuu nimi Klaudia Hämynen.

– Hämyn Klaudia! Hänhän oli minun koulutoverini, Aira huudahtaa.

Lue lisää: Evakko Aira Samulin kävi etsimässä veljiensä hautapaikkaa – katso video Karjalan vanhasta Hyrsylän mutkasta

Matkamme jatkuu takaisin Hautavaaran kylään, jossa parin venäläisen mökkiläisen avulla selviää, että kylässä asuu yhä ”nainen, joka puhuu suomea”. Pian tapaammekin naisen, jonka karjalaisuudesta ei voi erehtyä.

Aira Samulinin ei tarvitse kuin sanoa muutama sana karjalaksi, jota hän osaa yhä lapsuutensa peruina, niin jo on käynnissä iloinen pajatus.

Olga Aldohina ja Galina Shembeljanova tarjosivat matkalaisille evästä.

Olga Aldohina ja Galina Shembeljanova tarjosivat matkalaisille evästä.

Nainen kertoo olevansa Olga Aldjohina, ja hän lähtee viemään meitä muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsevalle toiselle hirsitalolle, jossa asuu hänen siskonsa Galina Shembeljanova.

– Siskon talo on entinen Ignoilan tsasouna, joka siirrettiin tänne aikanaan traktorilla, Olga selittää, kun mennään sisälle harvinaisen ryhdikkääseen hirsitaloon.

– Ignoilan tsasouna! Minähän olen syntynyt Ignoilan kylässä, Aira ihastelee.

Kaikesta näkee, että entisessä tsasounassa asuva Galina on Hautavaaran todellinen voimanainen, joka pitää pihansa siistinä ja matotkin roikkuvat ulkona vastapestyinä.

Pystyssä oli yhä koulu, jota Aira oli käynyt pienenä.

Pystyssä oli yhä koulu, jota Aira oli käynyt pienenä.

Sisällä pirtissä käy juuri niin kuin aina käy, kun kunnon karjalaiset naiset saavat vieraita. Tulijoille katetaan pöytä täyteen herkkuja eikä tarjoilusta voi kieltäytyä.

– Juuri näin Hyrsylän mutkassa otettiin aina vieraat vastaan. Jopa sota-aikana, kun venäläiset tulivat pirtteihin aseen kanssa, emäntä laittoi teepannun tulelle ja tarjosi ruokaa. Ehkä juuri siksi vihollinen ei heitä niin vain surmannut, Aira pohtii.

Samaan aikaan, kun pöytään ilmaantuu leipää ja leikkeleitä, Aira, Olga ja Galina pistävät lauluksi: "Ruskie neitsyt, valgie neitsyt sano sinä, sano sinä..."

Lue lisää: Aira Samulin palasi rajan taakse Hyrsylän mutkaan – kuuntele laulu karjalaisnaisten kanssa

Kun kuvia otetaan, Galina valittelee pirtin lattian olevan likainen ja paitansa mustikkaretken jälkeisissä tahroissa. Mutta todellisuudessa Galinan kodissa on juuri sellaista siisteyttä, jota Aira muistaa myös oman äitinsä vaalineen.

Kuvituskuva

Airan mieleen on jäänyt erityisesti se, kun perhe lähti Suojärveltä evakkoon talvisodan jo puhjettua 1939. Aira oli tuolloin vasta 12-vuotias, mutta äidin siisteysoppien mukaisesti hän kääntyi vielä viimeiseksi pyyhkimään tuvan lattian luudalla – että olisi sitten mukavampi tulla takaisin kotiin, kun on puhdasta.

Mutta takaisin siihen Suomeen ei rajajääkäri Viktor Suvion perhe enää koskaan tullut asumaan, vaikka jatkosodassa Hyrsylän mutka valloitettiinkin väliaikaisesti takaisin.

– Sotaan päättyi myös minun nuoruuteni, sillä jouduin siirtymään heti suoraan aikuisuuteen ilman mitään murrosikää. Sen jälkeen en ole myöskään enää unelmoinut, vaan olen vain tarttunut avoimiin tilaisuuksiin, Aira kuvailee.

Seuraavaksi Aira haluaisi nähdä, onko Hautavaaran entinen koulutalo vielä pystyssä, ja Galina lähtee innolla oppaaksi. Vaikka maisema on muuttunut kovasti, tyhjillään seisova koulu näyttää uhmaavan yhä urheasti ajan hammasta.

Koulun vieressä sijaitsi aikanaan Hautavaaran vanha tsasouna, joka oli jo Airan nuoruudessa käyttökiellossa huonon kunnon vuoksi ja purettiin sittemmin. Vuonna 1938 eli juuri ennen sotaa sen viereen rakennettiin kuitenkin uusi tsasouna. Nyt Aira ei uutta tsasounaa näe ja häntä huolestuttaa, onko sekin purettu pois tai romahtanut.

– Kyllä se on yhä olemassa, sitä ei vain huomaa tuolta puskien takaa, Galina kertoo ja lähtee opastamaan meitä kivikkoisen petollisessa heinikossa. Yllättävän läheltä tuleekin esille harmaa hylätty rakennus, jonka seinään suomalaiset kotiseutumatkailijat ovat kiinnittäneet ristin muistuttamaan rakennuksen historiasta.

Airalle tsasounan näkeminen on tärkeä hetki, sillä sen vihkijäisissä hän aikanaan lauloi ja joutui jopa vahingossa laulukulkueen mukana ortodoksiselle ehtoolliselle, vaikkei ollut vielä edes rippikoulua käynyt.

– Lauloin haltioituneena ’Kellot kaikuu, kellot temppelin’, Aira muistelee.

Seuraavana on vuorossa Hautavaaran kylän viimeisen ja tärkeimmän kohteen etsintä. Kyse on rajavartioston silloisesta päämajatalosta, jossa Airan perhe asui Viktor-isän työkomennuksen vuoksi vuosina 1935–1937.

Käännytään jälleen yhdestä puskankulmasta – ja siellähän talo näyttää yhä olevan. Pihalla näkyy yllättäen myös liikettä: nainen kerää vastaniitettyä heinää pois pihalta ja perheen nuoriso on ryhtymässä ulkohuussin maalaushommiin.

– Tämä on nykyisin meidän perheemme kesämökkinä, joten yritämme nyt laittaa paikkoja kuntoon, talon isäntä Oleg Kuznetsov kertoo.

Oleg Kuznetsov otti vieraat vastaan.

Oleg Kuznetsov otti vieraat vastaan.

Ulkopuolelta talo näyttää nykyään erilaiselta kuin Suomen aikana, koska hienot hirret on peitetty laudoilla ja entinen avokuisti on rakennettu umpinaiseksi. Talon sisällä Airaa odottaa kuitenkin aikamatka lapsuuteen.

Aira uppoutuu muistoihinsa ja selittää, missä kohtaa keittiön nurkkaa hän itse aikanaan nukkui ja missä nukkuivat olohuoneen puolella isä ja äiti.

– Meidän aikanamme tämä huone oli yhtä isoa tilaa, mutta väliverhot erottivat isän ja äidin makuusopen. Me Inkerin kanssa tykkäsimme järjestää ohjelmanumeroita sotilaille, joten väliverhot toimivat esirippuna, kun me tulimme tanssimaan ja laulamaan heille, Aira kertoo.

Nyt iso huone on jaettu kahtia häthätää kyhätyllä väliseinällä – Kuznetsovin mukaan väliseinä rakennettiin hänen nuoruudessaan, jotta perheen pojille saatiin oma huone.

Aira astelee nykyiseen takahuoneeseen ja osoittaa sitten paikkaa, jossa sijaitsi hänen isänsä kirjoituspöytä. Muistojensa silmin Aira näkee nurkassa yhä edelleen pöydän ja pöydän päällä pienen Ritva-siskonsa arkun.

– En ole koskaan unohtanut sitä näkyä, kun Ritva lepäsi tässä pöydällä peräti viikon verran ennen kuin hänet päästiin hautaamaan, Aira kertoo syvän tunnekuohun vallassa.

Ritva kuoli puolivuotiaana keuhkokuumeeseen, kun Aira oli 10-vuotias. Pienestä siskosta oli kuitenkin ehtinyt tulla Airalle jo kuin oma vauva, sillä hän tunsi jotain selittämätöntä läheisyyttä juuri tämän kanssa.

– Olin Ritvan vierellä ja todella näin sen, kuinka hänen sielunsa poistui ruumiista.

Vanhat talot herättivät muistot pintaan.

Vanhat talot herättivät muistot pintaan.

Tuohon aikaan Hyrsylän mutkassa oli tapana, että vainajaa säilytettiin avonaisessa arkussa myös luterilaisissa perheissä. Niinpä Ritvalle hankittiin kaunis arkku, jossa tämä lepäsi hautausta odottaen.

– Ritva oli niin uskomattoman terveen näköinen, kuin olisi vain nukkunut. Mutta loppuvaiheessa kalman haju tuntui jo selvästi.

Valeri Polozov esitteli nykyistä elämänmenoa Hyrsylän mutkassa.

Valeri Polozov esitteli nykyistä elämänmenoa Hyrsylän mutkassa.

Hautavaaran kylä jää lopulta matkamme kohokohdaksi, sillä Ignoila on kadonnut liki kokonaan eikä Hyrsylän kylän kauneudestakaan ole enää jäljellä kuin rappio.

Airan mielessä alkaa kuitenkin pian elää jo uusi suunnitelma.

– Lapsenlapsenlapsille haluaisin näyttää vielä tämän kaiken!

Aira Samulin on haastateltavana Ilta-Sanomien Talvisota-tapahtumassa torstaina 21.11. Suora lähetys tilaisuudesta alkaa ISTV:ssä kello 13.

Voit lukea lisää talvisodan ratkaisutaisteluista ja kiinnostavista ihmiskohtaloista Ilta-Sanomien Talvisota-erikoislehdestä.

Kuvituskuva

Tuoreimmat osastosta