Vakava liikenneonnettomuus Hollolassa: Kaksi henkilöautoa ja täysperävaunurekka kolaroivat - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Vakava liikenneonnettomuus Hollolassa: Kaksi henkilöautoa ja täysperävaunurekka kolaroivat

Julkaistu: 18.11.2019 19:40

Pelastuslaitokselta on kerrottu kolarin aiheuttaneen henkilövahinkoja.

Kaksi henkilöautoa ja täysperävaunurekka kolaroivat Hollolassa Päijät-Hämeessä maanantaina iltapäivällä. Turma tapahtui Hämeenlinnantiellä eli valtatie 12:lla hieman ennen kello 17:ää.

Onnettomuuspaikka sijaitsee runsaan kilometrin Hollolasta Salpakankaan suuntaan.

Päivystävän palomestarin mukaan kolari aiheutti henkilövahinkoja. Poliisin on määrä tiedottaa vammoista myöhemmin.

Toinen henkilöautoista ja tieltä suistunut rekka vaurioituivat palomestarin mukaan turmassa pahoin. Toisen henkilöauton vauriot jäivät lievemmiksi.

Valtatie 12:n liikenne lännen suuntaan ohjattiin kiertotielle onnettomuuden jälkeen.

Palomestari arvioi valtatien liikenteen palautuvan normaaliksi maanantaina iltayhdeksän aikaan.