Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne katsoo kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Husseinin vahingoittaneen valehtelullaan ennemminkin muita maahanmuuttajia kuin Sdp:tä puolueena.
– Surullinen tapaus. Siinä on yksi ihminen kertonut ilmeisesti muunneltua totuutta ja enemmän tästä on varmasti haittaa hänen kaltaisilleen ihmisille Suomessa kuin kenellekään muulle, Rinne vastasi eduskunnassa kysymykseen tapauksen vaikutuksesta Sdp:n julkikuvalle.
Hussein myönsi eilen valehdelleensa sosiaalisen median kirjoituksessaan. Hussein kertoi viikko sitten julkaisemassaan kirjoituksessa jättäneensä rasistisesti käyttäytyneen matkustajan kyydistä Tuusulanväylälle Helsingissä. Tilanne muuttui Husseinin kannalta tukalaksi, kun Taksi Helsingin lokitiedot eivät olleet yhteneväiset hänen kertomuksensa kanssa.
”Husu” Hussein pyrki kansanedustajaksi Sdp:n eduskuntavaaliehdokkaana, mutta ei tullut valituksi. Hän on jo toinen Sdp:n poliitikko, joka jää valehtelusta kiinni puolen vuoden sisällä. Husseinin tapauksessa on samanlaisia piirteitä kuin kansanedustajaksi nousseen Hussein al-Taeen tapauksessa. Tämä jäi vaalien jälkeen kiinni valheesta vanhoja Facebook-päivityksiään koskeneessa jupakassa.
Rinteen mukaan valehtelujupakoita ja niiden käsittelyä puolueessa ei voi rinnastaa toisiinsa.
– En osaa näitä yhdistää laisinkaan. Hussein al-Taee on eduskuntaryhmän jäsen ja hän ei ymmärtääkseni ole niitä kirjoituksiaan tehnyt eduskuntaryhmän jäsenenä eikä kansanedustajan tehtävässä. Nyt on kysymys Helsingin valtuustoryhmän jäsenestä, jolla ei ole mitään tekemistä eduskunnan kanssa, Rinne sanoi.
Miesten saamat rangaistukset eroavatkin toisistaan merkittävästi. Sdp:n valtuustoryhmä erotti ”Husu” Husseinin eilen ryhmän toiminnasta kesäkuun loppuun asti. Hussein al-Taee selvisi omasta jupakastaan ilman rangaistusta. Eduskuntaryhmä tyytyi vain antamaan tälle ohjeistuksen siitä, miten ryhmän jäsenen ja kansanedustajan on toimittava.
Sdp:n valtuustoryhmä erotti kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Husseinin eilen määräajaksi ryhmän toiminnasta.
Sdp:n eduskuntaryhmän kokeneeseen kaartiin kuuluva Jukka Gustafsson katsoo, että Sdp:n valtuustoryhmä toimi mallikkaasti puuttuessaan nopeasti Husseinin toimintaan.
– Pidin oikeana, että siihen reagoitiin välittömästi, koska tämän kaltaista valehtelua ei pidä sietää eikä hyväksyä, siinä ei ole mitään tilaa selityksille. Piste. Ei mitään, Gustafsson sanoo.
Marko Asellin (sd) mielestä ”Husu” Husseinin ja Hussein al-Taeen tapauksia ei voi verrata suoraan toisiinsa, vaikka molemmissa tapauksissa ”on ollut valhetta”.
– Nämä ovat yksilöllisiä tilanteita. Al-Taee otti koko tapahtuman hyvin raskaasti, hän sai aika kovan rankaisun julkisuudessa ja joutui olemaan sairauslomalla.
Asell katsoo, että jokaisessa puolueessa on henkilöitä, jotka ”ovat tavalla tai toisella munanneet asioita”. Asell väittää, että Sdp:n kansanedustajien ja valtuutettujen toimintaan puututaan hanakammin kuin joidenkin muiden puolueiden poliitikkojen toimintaan.
– On totuttu siihen, että Sdp:n kansanedustajat tai valtuutetut toimivat totuuspohjaisesti, omilla arvoillaan ja rehellisesti ja ehkä sitten, kun tulee tällaisia tapauksia, ne aiheuttavat isomman hässäkän.
Sdp:n kannatus oli vajonnut tuoreimmassa Ylen gallupissa 13,9 prosenttiin. Gustafsson arvelee, ettei valehtelukohuilla ole ollut Sdp:n kannatukseen ainakaan positiivista vaikutusta.
– Se on ihan selvä asia, mutta en niitä suurentelekaan. Tärkeintä on saada positiiviset viestit eteenpäin, mitkä liittyvät moniin valmisteilla oleviin asioihin, kuten vanhustenhuoltoon ja eläkeläisten asioihin. Itseäni harmittaa, että koulutus- ja osaamisasiat, esimerkiksi ammatillisen reformin valuvikojen korjaaminen, ovat jääneet toistaiseksi katveeseen.