Postin mukaan pakettien kulussa saattaa lakon takia olla päivien viiveitä, mutta osa paketeista kulkee normaalisti. Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja kertoo STT:lle, että paperisen postin osalta viiveet voivat sen sijaan olla useita viikkoja. Siten osa kirjeistä ja lehdistä saattaa tulla perille vasta tammikuussa, jos lakko kestää 2–4 viikkoa, kuten Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) on ilmoittanut.
Ainasojan mukaan lakkoon osallistuvien määrä vaihtelee eri alueilla. Siten myös postinkulussa on alueellisia eroja. Muutamilla yksittäisillä toimipaikoilla on tänään ollut käytännössä normaalimiehitys.
Postilakko alkoi tänä aamuna.