Taksinkuljettajana osa-aikaisesti työskentelevä kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (sd) on myöntänyt valehdelleensa taksiyön tapahtumista.
Hussein kertoi Twitterissä jättäneensä häntä solvanneen matkustajan bussipysäkille kesken ajon.
Taksi Helsinki kertoi maanantaina, että tehtyjen selvitysten jälkeen on käynyt ilmi, ettei Husseinin kertoma tarina pidä paikkaansa. Hussein myönsi Helsingin Sanomille, että hänen väitteensä ei ollut totta.
Valehtelun paljastuttua Hussein kirjoitti tapauksesta myös Facebookiin ja esitti uuden version tapahtumista.
– Puolitoista viikkoa sitten tapahtui yöllä keissi, jossa asiakas haukkui minua törkeän rasistisesti. Ajoin keskustasta Tuusulan väylän kautta kotiin. Pysäytin auton hetkeksi ja kun asiakas rauhoittui, jatkettiin matkaa ja vein hänet kotiin.
Husseinin mukaan hän joutui kyseisenä viikonloppuna kolmesti rasistisen haukkumisen kohteeksi. Hänen mukaansa asiakkaista yksi jäi itse pois kyydistä, koska tällä ei ollut rahaa, ja kaksi muuta hän vei kotiin.
– Tämä kaikki jäi kummittelemaan ja minulle jäi sellainen olo, että olisi pitänyt heittää heidät kaikki pois kyydistä. Ja erityisesti se Tuusulanväylän tyyppi.
Husseinin mukaan hän halusi alkuperäisellä twiitillään herättää keskustelua ulkomaalaistaustaisten taksikuskien kokemasta rasismista.
– Tarkoitus ei ollut tehdä rasisteille salapoliisitehtävää, vaan yhteen vetävä kertomus taksikuskin rasistisesta arjesta.