”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa

Abdirahim ”Husu” Hussein (sd) myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista.

Abdirahim ”Husu” Hussein (sd) myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista.

Julkaistu: 11.11. 10:10

Taksi Helsingin mukaan keskustelut Husseinin kanssa on käyty.

Taksinkuljettajana osa-aikaisesti työskentelevä kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (sd) myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa valehdelleensa taksiyön tapahtumista.

Tapaus on herättänyt ihmetystä sen jälkeen, kun Hussein kertoi Twitterissä jättäneensä häntä solvanneen matkustajan bussipysäkille kesken ajon.

Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen kertoo, että tehtyjen selvitysten jälkeen on käynyt ilmi, ettei Husseinin kertoma tarina pidä paikkaansa. Tuusulanväylällä ei ole yrityksen tietojen mukaan tapahtunut kerrotunlaisia tapahtumia.

– Uhkasin rasistista asiakasta pois jättämisellä, mutta en jättänyt. Olisi pitänyt jättää, Hussein sanoo HS:lle.

Hän kertoo lehdelle halunneensa twiitillään herättää keskustelua taksikuskien kohtaamasta häirinnästä.

– Kirjoitin twiitin sunnuntaina, koska olin vihainen.

Hussein vahvistaa myös Facebook-kirjoituksessaan, ettei hänen kertomansa tarina pitänyt kaikilta osin paikkaansa.

Kantonen vahvistaa IS:lle, että Hussein on jättänyt yhtiölle sen pyytämän selvityksen tapahtumista. Yrityksen mukaan kertomus ei käynyt yhteen lokitietojen kanssa.

Taksi Helsinki tarkasti ajonvälitysjärjestelmästä Husseinin ajaman taksin lokitietoja. Niiden perusteella Husseinin taksi ei ole ollut sunnuntaina aamuyöllä noin neljän aikaan Tuusulanväylän kohdalla.

– Ketään ei ole jätetty pois kyydistä kuten Husu kertoi, Kantonen sanoo.

– Keskustelut Husun kanssa on käyty ja asia näiltä osin loppuun käsitelty, yhtiö twiittaa.