Hovioikeus alkaa puida Helsingin hyppyrimäkiturmaa – 16-vuotiaan tytön kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta tuomittiin käräjillä sakkoja

Julkaistu:

Vaijerit oli viritetty hyppyrimäen alastulorinteeseen ilkivallan estämiseksi.
Helsingin hovioikeus alkaa tänään käsitellä Helsingin hyppyrimäkiturmaa. Kolme 16–18-vuotiasta nuorta laski Herttoniemen hyppyrimäen muovitettua alastulorinnettä myöhään illalla elokuussa 2015. He osuivat vaijeriin, jolloin yksi kuoli ja kaksi sai sairaalahoitoa vaatineita vammoja.

Kymmeniä vuosia sitten asennetuilla vaijereilla pyrittiin estämään esimerkiksi mopolla ajelua ja muuta mäkeen kohdistuvaa ilkivaltaa, jotta mäki olisi turvallinen hypätä.

Käräjäoikeus tuomitsi kolme Helsingin kaupungin työntekijänä toiminutta miestä ja kaksi mäkihyppyseuran vastuuhenkilöä sakkoihin. Kaikki tuomittiin kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Yksi virkamies tuomittiin lisäksi tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Oikeuden mukaan vaijerit olisi pitänyt poistaa, merkitä selvemmin tai estää pääsy alueelle paremmin.

Onnettomuuden jälkeen mäkihyppyalue päätettiin aidata kokonaan yli kaksimetrisellä teräsaidalla ja vaijerit poistettiin. Huonoon kuntoon päässyt Herttoniemen mäkihyppytorni on sittemmin purettu.

Yksi tuomari esitti käräjäoikeudessa eriävän mielipiteen tuomiosta. Hänen mukaansa syyte tuli kokonaisuudessaan hylätä, koska onnettomuuden uhrit olivat omalla varomattomuudellaan myötävaikuttaneet heille aiheutuneisiin seurauksiin.

Mäkihyppyseuran aktiivit valittivat tuomiosta

Kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta tuomitut Helsingin mäkihyppääjien sihteeri ja johtokunnan puheenjohtaja valittivat tuomiosta.

Mäkihyppyseuran sihteerinä toiminut yli 80-vuotias mies perustelee valitusta muun muassa sillä, että kukaan syytteessä olleista ei tehnyt päätöstä vaijerin asentamisesta tai ollut sitä asentamassa. Hänen mukaansa samanlaisia vaijereita on käytetty muualla Suomessa sekä muualla maailmassa estämässä mäen luvatonta laskua. Hän pitää tapahtunutta epäonnisena tapaturmana.

– Hyppyrimäki on ollut pimeänä. Sinne päästäkseen on pitänyt ohittaa, ylittää ja kiertää useita esteitä, portteja ja aitoja. Mäen päällä oli varoituskylttejä vaijerista sekä kylttejä kieltämässä oleskelua mäellä. Vaijeriin on ollut kiinnitettynä varoitusteippejä ja värikkäitä muovipussin paloja, hän perustelee.

Niin sihteeri kuin johtokunnan puheenjohtajakin vetoavat vuonna 2001 kaupungin liikuntaviraston kanssa laadittuun sopimukseen, jossa sovitaan, että yhdistys vastaa mäen valvonnasta tiettyinä ajankohtina. Heidän mukaansa seuran aktiivit eivät ole sitoutuneet mäen yölliseen vartiointiin tai sen muuhun käyttöön kuin mäen hyppäämiseen mäkisuksilla.

Sihteerin puolustus perustelee käräjätuomion virheellisyyttä myös sillä, että sen perusteella on vaikeaa ennustaa, mistä vapaaehtoistoimija voi joutua vastuuseen.

– Käräjäoikeuden ratkaisu käytännössä laajentaa sopimukseen perustuvan ja tässä tapauksessa vielä palkattoman vapaaehtoistoiminnan tuottamus- ja vahingonkorvausvastuun kattamaan onnettomuudet ja tapaturmat, jotka harraste- tai vapaaehtoistoiminnan tekopaikalla tapahtuu, tapahtuivatpa ne milloin tahansa tai kenen tahansa toimesta.

Syyttäjä pysyy kannassaan

Syyttäjän mukaan mäkihyppyaktiiveilla on ollut velvollisuus estää vaaratilanteen syntyminen, sillä mäkihyppy-yhdistys on huolehtinut kaupungin kanssa solmitun sopimuksen mukaan mäen hyppykunnosta.

– Tässä tarkoituksessa yhdistyksen edustajat ovat avanneet mäessä olevat vaijerit ennen hyppyharjoituksia ja harjoitusten jälkeen kiinnittäneet ne takaisin paikoilleen. Käytännössä tehtävänä on ollut myös kiinnittää huomiomerkit vaijeriin.

Mäessä oli kaksi vaijeria, ylhäällä ja alhaalla. Syyttäjän mukaan nuoret eivät voineet varautua siihen, että mäen alaosassa on kaulan korkeudella teräsvaijeri.

– Vaijeri ei ollut havaittavissa ylhäältä käsin. Varoituskylteissä mainitaan ainoastaan yksi suojaketju.

Syyttäjän mukaan yhdistystä oli myös varoitettu vaijerin vaarallisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt