Karkumatkalle lähtenyt Simo-sonni liittyi yllättäen osaksi Niinan ja Eeron hevoslaumaa – ”Kuukauden päästä se varmaan jo istuu ja antaa sorkkaa”

rac

Julkaistu:

Syksyn mittaan arasta sarvipäästä on kuoriutunut rapsutuksista nauttiva hevoslauman ”kakkosmies”, jonka elämälle yritetään nyt neuvotella jatkoaikaa.
Pöytyällä asuvat Niina Manninen ja Eero Toikka harrastavat päivätöidensä ohella hevosten kasvattamista. Tilan eläinlaumaan kuuluu myös poneja, aaseja sekä joukko pienempiä kotieläimiä.

Kesäkuun alkupuolella tila sai uuden asukkaan, kun hevoslaitumen aidan taakse ilmestyi yllättäen musta sonni. Tosin siinä vaiheessa Manninen ja Toikka eivät vielä tienneet, että Simo-nimisestä sonnista tulisi vielä erottamaton osa neljän hevosen laumaa.

Viikkoa aiemmin sonni oli niin sanotusti ottanut hatkat noin seitsemän kilometrin päässä sijaitsevalta kotitilaltaan. Sonnin omistaja oli joutunut luopumaan eläintenpidosta, ja se oli jäänyt tilan viimeiseksi sonniksi toisen sonnin lähtiessä teuraalle.

– Se oli ehkä yksinäisyyttään lähtenyt aitojen läpi, Toikka arvelee.


Toikalla on myös talo muutaman kilometrin päässä tilasta, ja sen lähellä pellolla yöllä työskennelleet ruiskuttajat olivat nähneet sonnin liikkumassa lähistöllä hieman sen katoamisen jälkeen.

– Seuraavana päivänä käytiin katsomassa, mutta ei sitä näkynyt. Tytöt käyvät siellä ratsastamassa, ja sanoin heille, että lähtevät pois, jos hevoset alkavat käyttäytyä oudosti, sillä syynä voisi olla sonni. Asia kuitenkin unohtui. Sitten se olikin viikon päästä ilmestynyt siihen laitumen reunalle, Manninen muistelee.

Sonni arkaili ensin, eikä päästänyt ihmisiä lähelleen. Se lähti heti karkuun, mutta hevosen kanssa lähestyessä tilanne oli toinen. Silloin sonni päästi ihmisetkin viiden metrin etäisyydelle.

– Hevoset eivät sonnia säikkyneet. Välissä oli aita, ja sekä hevoset että sonni olivat rauhallisia. Ne menivät siinä vähän kuin yhtä matkaa, yksi toisella puolella aitaa ja muut toisella puolella, Manninen kertoo.

Toikka uskoo, että hevoset eivät ehkä pitäneet sonnia uhkana, koska ne ovat sitä kookkaampia.

Löysi itse tiensä uudelle laitumelle

Muutaman päivän päästä saatiin yhteys sonnin omistajaan, joka tuli paikalle katsastamaan tilanteen. Oli aika siirtää hevoset totuttelulaitumelta isommalle laitumelle, ja sonnin aran käytöksen vuoksi kolmikko katsoi parhaaksi, että sitä ei yritettäisi ottaa kiinni.

– Eihän se sonni ymmärtänyt sitä siirtymistä ollenkaan, vaan juoksi suolle neljän kilometrin päähän. Omistajan pojalla oli drone, jolla sitä etsittiin. Sieltä suolta se löytyi, olin mukana sitä ajamassa ja sain puhelimessa tietoja sen liikkeistä. Siinä se lampsi minun edelläni hevosille päin, mutta sitten se hävisi, Manninen kertoo.

Seuraavana aamuna sonni kuitenkin seisoi uuden laitumen laidalla. Se oli siirtynyt sinne itse, ja sinne sen annettiin myös jäädä.

– Ainoa vaihtoehto olisi ollut, että se olisi ammuttu siihen pellolle ja hätäteurastettu metsästysseuran toimesta. Ei sitä kukaan halunnut, Toikka sanoo.

– Isolla laitumella oli tilaa. Kyllä siellä mahtui neljä hevosta ja yksi sonni olemaan koko kesän, Manninen lisää.


Toikka ja Manninen sanovat, etteivät olisi koskaan uskoneet sonni voivan kesyyntyä niin kuin Simo-sonnille on käynyt. Ratkaiseva hetki koitti syyskuun lopulla, kun hevosten laidunkausi päättyi ja ne tuotiin kotitilalle taluttamalla.

– Siinä se sonni tuli mukana, kahden hevosen välissä kävellen. Ihan vapaana ja oma-aloitteisesti. Ei se ollut tässä meidän kotitilalla edes käynyt ennen sitä, mutta niin vain se käveli hevosen perässä aitaukseen sisään, Manninen sanoo.

Sonnin suhtautuminen naapuriaitauksen aasiin hieman arvelutti, sillä sillä on tapana ilmaista itseään äänekkäästi.

– Mutta ei siinä mitään. Siellä se aasi huusi kurkku suorana, mutta sonni vain vähän vilkaisi. Kun kerran hevoset menivät aitaukseen, se meni perässä.

”Simo-sonni, joka kodin onni”

Toikan mukaan siirtyminen laitumelta kotitilalle sujui hienosti, kun tajuttiin ottaa huomioon laumassa kesän aikana muotoutunut arvojärjestys. Manninen käveli edellä johtajahevosen kanssa, sitten tuli sonni, ja perässä Toikka muiden hevosten ja sonnin omistajan kanssa.

Mannisen mukaan sonni oli vielä kesällä lauman sisäisessä arvojärjestyksessä toiseksi alimpana, mutta sittemmin se näyttää nousseen lauman ”kakkosmieheksi” johtajahevosen jälkeen. Yhteiselo sujuu sulassa sovussa edelleen.

– Ne makaa tuolla pihatossa tietyillä paikoilla pahnojen päällä. Kukaan ei kiusaa ketään, ei härki, eikä törki. Kaikki ovat niin kuin ne olisivat aina olleet yhdessä, Manninen kuvailee.

Simoksi sonni ristittiin, koska nimi sointui hyvin sonnin kanssa yhteen.

– Se tuli sanonnasta ”Simo-sonni, joka kodin onni”. Meidän kaikilla hevosilla ja muilla eläimillä on nimet, niin tarvitsihan sekin jonkin nimen, Manninen kertoo.

Arkuus on Simo-sonnista sittemmin karissut, ja nykyään se ottaa ihmisiltä vastaan mielellään myös rapsutuksia.

– Ollaan viittä vailla siinä tilanteessa, että sillä pystyisi ratsastamaan. Jos kehityskäyrä jatkuu tällaisena, kuukauden päästä se varmaan jo istuu ja antaa sorkkaa, vitsailee Toikka.

– Ruoalla näköjään pystyy aika paljon tekemään, Manninen lisää naureskellen.

Pariskunta arvelee, että kesyyntymistä on edesauttanut se, että Simo on huomannut ihmisten olevan arvojärjestyksessä vielä hevosiakin ylempänä.

”Aika rotevaksi on tullut”

Noin 1,5-vuotiaan sonnin hyvästä voinnista kertoo myös sen fyysinen kehitys.

– Sanoisin, että se on lihonut kesästä varmaan sata kiloa. Aika rotevaksi on tullut, Manninen sanoo naurahtaen.

Rotevan sonnin käsittelemiseen liittyy myös riskejä, jotka Manninen ja Toikka hyvin tiedostavat.

– Tähän mennessä ei ole yhtään yrittänyt teloa ihmistä sarvillaan, eikä ole ollut yhtään häijy meitä kohtaan. Mutta se päivähän voi vielä tulla. Kun viedään traktorilla hevosille heinäpaalia, niin sen se puskee ihan surutta traktorin perästä, Manninen kertoo.

– Kysymys on siis suurpaalista, joka painaa 400–500 kiloa, Toikka tarkentaa.


Sonnien tiedetään toisinaan teloneen omistajiaan, ja sen vuoksi myös Simoa hoidetaan aina kaksistaan. Näin apu on aina lähellä, jos jotakin sattuu.

– Kyllä siinä saa toinen jalka olla koko ajan ponnistusvalmiudessa. Hullunrohkea ei kannata olla, Toikka muistuttaa.

Ketteryyttäkin Simolla on noin 600 kilon elopainosta huolimatta. Kesällä laitumella ollessaan se vieraili muutaman kerran naapurin kaurapellossa herkuttelemassa, ja silloin tämä kävi selvästi ilmi.

– Aidassa voi olla joskus lanka irronnut kiinnikkeistä. Mutta sitten kun mentiin sinne ruokakipon kanssa, se hyppäsi takaisin aidan toiselle puolelle syömään. Silloin nähtiin, kuinka se loikkasi 90 sentin yli kepeästi, Manninen kuvailee.

– Kun sitä kerran ajettiin kaurapellosta pois ja se ei meinannut tulla, uhattiin sitä vakuumikoneella. Kaurapellossa käynti loppui jostain syystä siihen, Toikka naureskelee.

”Astetta järeämpi vahtikoira”

Sittemmin Simo ei ole rajojaan kyseenalaistanut, vaan on kiltisti pysynyt muun lauman seurassa. Jos se ei olisi tullut hevosten mukana laitumelta sopuisasti, omistaja olisi joutunut tekemään ratkaisun sen päivien päättämisestä.

Omistaja on tosin nytkin suunnitellut sonnin teurastamista, mutta Manninen ja Torikka yrittävät neuvotella sille lisäaikaa.

– Jos se pysyy tuollaisena kivana, niin olkoon, mutta jos rupeaa häijyksi, niin silloin on pakko tehdä päätös, Manninen sanoo.

– Yksi vaihtoehto on muuttaa se häräksi ja vähän rauhoitella sitä. Joku päivä se päätös on kuitenkin tehtävä, että se lähtee paremmille laitumille, Toikka miettii.


Pariskunta on vitsaillut sonnin ostamisella. Omistajakin on ollut Toikan mukaan helpottunut siitä, että sonnilla on paikka jossakin toisaalla.

Manninen huomauttaa, että Simolla voi olla vielä hyvinkin paljon päiviä jäljellä, jos yhteiselo sujuu sovussa.

– Se olisi periaatteessa teurasikäinen ja kokoakin riittää. Mutta jos se tuollaisena pysyy, niin kyllä me tykättäisiin katsoa sitä, hän sanoo.

– Se olisi kiva lemmikki. Yksi kaveri sanoikin, että minulla on nyt täällä astetta järeämpi vahtikoira, Toikka kertoo.

”Tämä on ollut kiva ja todella mielenkiintoinen kesä”

Ylimääräistä vaivaa Simosta ei pariskunnalle juuri koidu, sillä sen hoito menee siinä sivussa hevosten hoidon ohessa. Toikka kuitenkin huomauttaa, että ammattimaisilla karjankasvattajilla ei ole vastaavanlaista mahdollisuutta tarjota eläimille yksilöllistä hoitoa, koska hoidettavien määrä on suuri.

Hän toivoo, että myös muut ymmärtävät tämän, sillä kyse ei ole yksiselitteisestä asiasta.

– Meille kaikki ovat yksilöitä tässä kotipihassa, koska meillä on aikaa niin paljon enemmän kuin tätä ammatikseen tekevillä ihmisillä.

Simo-sonnin seikkailuista ovat kertoneet aiemmin Maaseudun tulevaisuus ja MTV. Toikka uskoo, että julkisuus auttaa sitä mahdollisesti saamaan lisäaikaa elämälleen.

– Siitä on nyt tullut nyt ilmeisesti koko kylän julkkis. Ei tajuttu sitä etukäteen ollenkaan. Tämä on ollut kiva ja todella mielenkiintoinen kesä. Ei tällaista käy kenellekään. Yleensä kun karjaa pääsee vapaaksi, se villiintyy ja se joudutaan lopettamaan. Tässä on käynyt hirvittävä munkki, sen kanssa on ollut kiva touhuta, Manninen sanoo.

Simosta on tullut jo Pöytyään kuuluvan entisen Yläneen kunnan mannekiini, sillä sonni käytiin varta vasten tilalla kuvaamassa sen Facebook-sivulla jaettavaa sähköistä korttia varten. Manninen vitsailee, että sonni saatetaan myös valita vuoden positiivisimmaksi kuntalaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt