Poliisi: Kadoksissa ollut Janne Malinen on löydetty

Julkaistu: , Päivitetty:

Janne Malinen on löydetty Helsingistä. Hän oli löydettäessä fyysisesti hyvässä kunnossa.
Kadoksissa ollut Janne Malinen on löydetty Helsingistä. Poliisi kiittää kaikkia havainnoista ilmoittaneita.

– Hän oli löydettäessä fyysisesti hyvässä kunnossa, Oulun poliisin johtokeskus kertoo Ilta-Sanomille.
Kolarilainen Janne Malinen, 30, oli ollut kadoksissa sunnuntaista lähtien, kun hän nousi Kolarissa junaan kohti Tamperetta. Hänen oli tarkoitus vaihtaa maanantaiaamuna Tampereella Humppilaan vievään junaan.

Keskiviikkoaamuna Malisesta tehtiin varma havainto Tampereen keskustassa sijaitsevassa majoitusliikkeessä. Poliisi ei kuitenkaan ehtinyt hänen jäljilleen.

Nähtiin Helsingissä keskiviikkona

Nyt katoamistapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki kertoi keskiviikkona, että Malisesta oli tehty uusi havainto Helsingissä.

– Hänet nähtiin noin kello 16.30 kauppakeskuksessa Helsingin keskustassa, Huhtamäki sanoi tuolloin.

Malinen oli jo poistunut, kun poliisi saapui paikalle.
Poliisi tiedotti keskiviikkona, että se kaipaa Malisesta havaintoja, vaikka poliisi oli kertonut tiistaina lopettavansa etsinnät.

– Hänen käyttäytymisestään on saatu lisätietoja ja sillä perusteella on päätetty aloittaa etsinnät uudelleen. On hänelle poikkeuksellista, että hän on näin monta päivää kateissa, Huhtamäki perusteli.

Omainen kertoi Ilta-Sanomille aiemmin, että Malisen matkatavarat ja puhelin olivat jääneet junaan ja päätyneet talteen Helsingin rautatieasemalle.