Suomesta löytyi entuudestaan täysin tuntematon Helene Schjerfbeckin teos – aihe yllätti asiantuntijan

Julkaistu:

Tyttö Barösundista saa maailman ensi-iltansa 15. marraskuuta Ateneumissa.
Ateneumin taidemuseo kertoo kotisivuillaan löytäneensä uuden Helene Schjerfbeckin (1862–1946) maalauksen, jonka olemassaolosta ei ole tiedetty aikaisemmin mitään.

Se ei ole ollut mukana maailman tuntemien 730 Schjerfbeckin teoksen luettelossa.

Toisin sanoen kyseessä ei ole kadonnut teos, vaan aivan uusi.

– Satoja saattaa olla vielä teillä tietymättömillä, arvioi Ateneumin pian avautuvan suuren Schjerfbeck-näyttelyn kuraattori Anna-Maria von Bonsdorff.

Nyt ”Suur-Helsingin alueelta” löytynyt ja yhden suvun hallussa pitkään ollut työ on Bonsdorffin mukaan poikkeuksellisen kiinnostava.

Tyttö Barösundista on tuottanut iloa pienelle piirille yksityishenkilön seinällä. Se on työn nimi.

– Sillä nimellä se on omistajan mukaan heillä kulkenut, Bonsdorff kertoo.

Ateneum ei katsonut olevan mitään syytä lähteä ristimään työtä uudelleen.

Omistaja innostui ottamaan yhteyttä Ateneumiin, kun Schjerfbeck oli paljon esillä Lontoon Royal Academyn näyttelyn yhteydessä. Hän soitti kesällä 2019 ja sai kontaktin Bonsdorffiin, joka kuvailee Ateneumin kotisivuilla jännittävää lähtötilannetta näin:

”Ateneum saa toki jonkin verran yhteydenottoja Schjerfbeckiin liittyen, mutta useimmiten teos on jo ollut tiedossamme tai se ei ole aito. Kun sain sähköpostia tästä teoksesta kuvan kera, kiinnostuin heti, sillä aihe oli Schjerfbeckille aika poikkeuksellinen – kotimaan maisema, jossa talonpoikaistyttö seisoo hirsiaitan edessä polulla. Alkukesän heleässä vihreydessä ja luonnon yksityiskohtaisessa kuvaamisessa on jotain herkkää ja siinä voi jopa nähdä kauan ulkomailla asuneen taiteilijan kotimaan kaipuuta. Teoksen aihe poikkeaa Schjerfbeckin henkilökuvista tai maisemateoksista.”

Bonsdorff matkusti yhdessä konservaattori Kirsi Hiltusen kanssa tapaamaan omistajaa ja tutkimaan teosta. Matka ei ollut pitkä maantieteellisesti, mutta sitäkin antoisampi schjerfbeckiläisen maalaustaiteen aikajanalla.

Pienikokoinen työ todettiin nopeasti aidoksi Schjerfbeckiksi, haettiin Ateneumiin ja puhdistettiin alkuperäisiin, heleisiin väreihinsä.

– Yllättävä aihe. Sellaisia ei seurannut enää myöhemmin, Bonsdorff sanoo.

– Ehkä se kertoo kotimaan kaipuusta.

Löytö ajoitettiin Schjerfbeckin ulkomaan matkavuosille, jonnekin Ranskan ja Iso-Britannian matkojen väliin, jolloin hän maalasi kesällä eri tahoilla Suomea. Yksi paikka oli Suomen läntisellä etelärannikolla, jossa Barösund oli jo tuolloin, 1800-luvun lopulla, vilkas kesäsatama ja lomakohde.

Nykyisin Inkoon Barösund on tuttu erityisesti matkaveneilijöille vilkkaana sisäväylänä Helsingistä länteen.

Teoksen omistajan mukaan Schjerfbeck oli vieraillut huvilalla ja antanut maalauksen kiitoslahjaksi.

– Se on siitä lähtien ollut heidän sukunsa hallussa, Bonsdorff kertoo.

Ateneumin mukaan samalta aikajaksolta ei ole tiedossa monia schjerfbeckejä, mikä lisää nyt löytyneen työn kiinnostavuutta. Se kertoo Schjerfbeckin taiteellisesta kehittymisestä.

Teos ajoitettiin vuodelle 1890 tai ”1885–90”.

Vuonna 1890 Schjerfbeck teki toisen matkansa St Ivesiin palattuaan keväällä Pariisiin, jossa oli esiintynyt Pariisin Salongissa maalauksella Matin eli Aamu.

Kesäkuun 1890 alussa Schjerfbeckin tiedetään maalanneen Siuntiossa, Snappertunassa (liitettiin Tammisaareen), Nothamnissa (Tammisaaren saaristoa) ja Tammisaaressa (nykyisin Raasepori).

Tyttö Bärösundista esitellään yleisölle Ateneumin Schjerfbeck-näyttelyssä Maailmalta löysin itseni, joka avautuu 15. marraskuuta ja on auki 26. tammikuuta 2020 asti.

Siellä nähdään muun muassa samoja töitä, jotka olivat esillä Royal Academyn näyttelyssä Lontoossa viime kesänä.

Mukana on viisi työtä, joita ei ole ennen nähty Suomessa.

Niitä ovat Tyttö madonnankuvan edessä (1881), Kanat heinäsuovien edessä, St Ives (n. 1887), Punatukkainen tyttö, sininen asu (n. 1894) ja teoksen Pukukuva I (1908–1909) takaa löytynyt Narsissit (1908–09).

Sekä viidentenä nyt löytynyt Tyttö Barösundista, joka saa maailman ensi-iltansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt