30 toimivaa lahjavinkkiä isälle – hinnat 0–100 euroa

Julkaistu:

Isää voi ilahduttaa yllättävällä, jopa edullisella lahjalla.
Isänpäivänä ei tarvitse kangistua vanhoihin kaavoihin. Isänpäivänä voi antaa lahjaksi muutakin kuin perinteisen sotakirjan tai partaveden. Nekin voivat olla paikallaan, eikä niissä ole mitään väärää, jos lahjan saaja niistä varmasti tykkää.

Krääsää maailmaa on pullollaan. Isää ilahduttaa aito muistaminen.

IS kokosi vinkkejä sopivista isänpäivän lahjoista.


Lahjat, jotka eivät maksa juuri mitään

1. Soita isälle ja onnittele isänpäivästä. Muistaminen ei maksa mitään ja se tuo hyvää mieltä.

2. Tee isälle kortti, jossa on kauniita sanoja. Isän mieltä lämmittää, kun joku on nähnyt vaivaa hänen vuokseen.

3. Laula isälle, ei onnittelemisen tarvitse olla sen kummempaa.

4. Vie isä pienelle talviretkelle luontoon, anna isälle aikaa.


5. Anna isälle lahjakortti, jolla hän saa viikon vapautuksen kotitöistä.

6. Lapset voivat tehdä lipukkeita, joilla isä voi lunastaa lapsilta päivän lumityöt, auton pesun, imurointivuoron, vessojen pesun.

7. Anna isälle vapaa viikonloppu tavata vaikka poikavuosien kavereita tai viettää aikaa rakkaan harrastuksen parissa.

8. Valmista isän lempiruokaa eikä aina sitä, jota neuvotaan ruokapalstoilla.

9. Järjestä isälle saunareissu paikalliselle saunalle.


Edullisia, alle 20 euron lahjoja

10. Vie isä ulos syömään, yhteinen aika on paras lahja isälle.

11. Isänpäivän voi ottaa rennosti ja viedä isä kaljalle.

12. Vanhan ajan partahöylä on varma valinta. Se kestää vaikka isältä pojalle, lisäksi vaihtoterät ovat edullisia. Kun vielä vaahdottaa partavaahdon perinteisellä sudilla, parranajo tuntuu arjen luksukselta.


13. Leuanvetotanko hoitaa isän selkävaivat. Jos leuanveto ei onnistu, roikkuminen tekee hyvää selälle.

14. Tasapainolauta kehittää isän tasapainoa ja lihaskuntoa.

15. Deodoranttia isä tarvitsee aina.

16. Partaöljy saa parran näyttämään paremmalta, parta ei törröttele eri suuntiin. Partaöljyllä voi sutia hiuksetkin kohdilleen.

17. Aran ihon kanssa tuskailevalle isälle voi ostaa partatrimmerin. Se ei tuhoa ihoa samalla tavalla kuin sähkökone.


18. Kirja on varma valinta, esimerkiksi Stalinin kehuttu elämänkerta.

19. Vaateostoksilta vapauttaminen toimii aina, osta isälle muutama pari sukkia ja kalsarit.

20. Hanki hyvää kahvia. Joku tavallisesta poikkeava ja parempi kahvipaketti on hauska lahja. Siitä voi sitten keittää vielä isänpäiväkahvit. Uuden kahvin maistatuksesta saa mukavan puheenaiheen aamuun.


Kalliimpia, 20–100 euron lahjoja

21. Tarjoa isälle illallinen ravintolassa, jonne tulee harvemmin mentyä.

22. Hanki lahjakortti jollekin kunnon vanhan koulukunnan parturille. Kortti sisältää partamuotoilun tai höyläyksen kaikilla herkuilla. Konkreettinen lahja, joka miellyttää luultavasti myös omaisia.

23. Osta lahjakortti jalkahoitoon, hierontaan tai vastaavaan. Miehet nauttivat hemmottelusta siinä missä naisetkin. Kintut voivat olla kipeät ja niska jumissa.

24. Isän voi viedä katsomaan lätkämatsia, koska jääkiekko on Suomen parasta viihdettä. Tätä ennen syödään hyvin ravintolassa.

25. Vaatteet lämmittävät, isälle voi hankkia laadukkaan villapaidan tai kauluspaidan. Paita tuo mieleen lahjan antajan.

26. Osta lahjakortti kokkauskurssille. Kurssit tarjoavat isälle hauskaa, rentoa tekemistä. Niissä hän oppii uusia reseptejä ja ruoanlaittoniksejä.


27. Kokkauksesta innostunut isä ilahtuu, kun saa kunnon hiiliteräspannun, kokkiveitsen tai ison valurautapadan.

28. Aktiivisuusranneke sopii liikunnalliselle isälle, joka haluaa pitää huolta terveydestään.

29. Vie isä keilaamaan. Mikä on sen hauskempaa kuin hohtokeilaus hyvässä porukassa.

30. Leatherman monitoimityökalu on jokaisen isän unelma.

Mikä on sinun mielestäsi hyvä isänpäivälahja? Kerro kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt