Ulla Appelsinin kommentti: Haukio huomioi eläimet – mutta unohtuiko ihminen?

Julkaistu:

Moni lihantuotannon kanssa töitä tekevä kärsii ja ahdistuu syyllistävästä keskustelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Pikkutyttönä vietin paljon aikaa mummolassa. Mummo ja ukki olivat maanviljelijöitä. Heillä oli (kuten melkein kaikilla viljelijöillä tuolloin) myös eläimiä: mm. navetassa oli 6 lypsävää. Päivittäin näin, miten hyvää huolta mummo ja ukki lehmistä pitivät. Niille juteltiin, niitä taputeltiin, lanta luotiin huolellisesti, ruoka tuli aina ajallaan, koskaan ei eläimiä laiminlyöty. Joka aamu mummo nousi aamuvarhain lypsylle – vasta sitten tuli ihmisten aamupalan vuoro.

Nykyisen ajattelumaailman mukaan tuo mummolan pieni parsinavetta oli kuitenkin vääränlainen. Siellä lehmät eivät päässeet talvisin (kesäisin olivat laitumella) vapaasti kuljeskelemaan, toisin kuin nykyisissä moderneissa pihattonavetoissa. Ja silti – miten kauniisti eläimiä kohdeltiinkaan ja miten rakkaita ne olivat.

On ilman muuta hienoa, että eläinten tiloja kehitetään. Ja perin harvassa ovat toki nykyisin mummolani kaltaiset pientilat. Ala on muuttunut, kuten Suomikin. Silti välillä tuntuu, että nykyisin keskustelussa voimakkaimpia mielipiteitä on niillä, jotka eivät koskaan ole elävää lehmää nähneetkään. On jyrkkiä mielipiteitä parsinavetoista – vaikka niissä ei ole koskaan käyty. Tai sikaloista. Tai kanaloista. Julkinen keskustelu tuotantoeläimistä on ollut paikoin hyvinkin tuomitsevaa ja aiheuttanut ahdistusta niille, jotka alalla tekevät töitä ja päivittäin pitävät näiden eläinten hyvinvoinnista huolta. Heitä on paljon.

Suomessa on noin 1 300 lihasikatilaa, noin 230 broileritilaa ja noin 3 000 naudanlihaan erikoistunutta tilaa. Jos ostaa kotimaista lihaa, työllistää välillisesti mahdollisesti jopa satojatuhansia ihmisiä. Mutta moni taistelee alalla vakavasti toimeentulon ja jaksamisen kanssa: uupumus kaataa varsinkin lypsykarjatiloja kovaa vauhtia.

Tästä näkökulmasta on yllättävää, että presidentin puoliso Jenni Haukio otti poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa tuotantoeläinten puolesta tavalla, jonka tulkittiin sekä vihjaavan että eläimiä Suomessa kohdeltaisiin huonosti että kannustavan luopumaan lihasta. Haukio totesi muun muassa näin: ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää. Viime kädessä näiden eläinten kohtalon – sen, millaisissa olosuhteissa nämä yksilöt ainutkertaisen elämänsä viettävät – ratkaisevat kuluttajat, siis meistä jokainen.”

Kun presidentin puoliso sanoo jotain, sillä on iso merkitys. Kannanotto kuuluu kauas ja kovaa. Kuiskauksestakin tulee helposti jyrähdys.

”Jokainen (tuotantoeläin) olisi halunnut elää” on vahva lausunto monin eri tavoin. Se pitää ensinnäkin sisällään sen ajatuksen, että eläimillä on elämäänsä ja tulevaisuutta koskevia näkemyksiä. Se antaa ymmärtää, että ilman ihmisiä nämä eläimet eläisivät (kuinka kauan?) eivätkä kuolisi vastoin tahtoaan. Ja se herättää hämmentäviä kysymyksiä: pitäisikö jokaisen possun, kanan tai lehmän antaa kuolla ns. vanhuuteen, kunnosta ja voinnista riippumatta?

Arvovaltaiselta taholta tullut lausunto on otettu lihaa vastustavissa piireissä ilolla vastaan. Näkemystä ovat jakaneet innolla esimerkiksi Suvi Auvisen kaltaiset anarkistit, joille lihansyönti edustaa suurta pahaa. Tuoreeltaan Auvinen esimerkiksi vastusti tempausta, jossa kaksi lehmää tuotiin Helsingin yliopiston edustalle näytille vertaamalla tapahtumaa siihen, että joku aikoo ”tulla näyttämään persettä Helsingin keskustaan”.

Ja kuitenkin: ilman ihmistä ei olisi Suomessa vaikkapa juuri niitä lehmiä. Eivät ne pärjäisi ilman ruokaa ja hoivaa. Tuntuu, että moni ei tiedä, että Suomessa huolehditaan kansainvälisesti katsoen tuotantoeläimistä erinomaisesti. Lainsäädäntö on maailman tiukimpia ja vain hyvin harvassa maassa jokainen lihapala voidaan jäljittää tilalle asti – Suomessa voidaan kotimaisen lihan osalta. Eläinten kohtelua valvotaan ja laiminlyönneistä on sanktioita.

On tärkeää muistaa sekin, että Suomen on hyvä varautua omalla ruoantuotannolla myös sellaisiin kriiseihin, joita emme nyt pysty näkemään. Ei siitä historian katsannossa niin kauan ole, kun lypsykarjatalouteen satsattiin juuri siksi, ettei Suomessa enää kuoltaisi nälkään. Pelkkä vilja oli liikaa sään armoilla.

On tietenkin arvostettavaa, että eläinten hyvinvoinnista kannetaan huolta. Ja eläimet ovat Jenni Haukiolle aiemmistakin kannanotoista päätellen sydämen asia: sitä kunnioitettakoon. Mutta soisi, että presidentin puoliso sovittaisi puheensa niin, että hän ei tarjoaisi sanoja niille kuoroille, jotka syyllistäen huutavat jo nyt lihantuotannon kanssa töitä tekeville tavallisille ihmisille.

Ei-niin-kauan-sitten Suomi oli agraariyhteiskunta, jossa maanviljelys oli pääelinkeino ja ammatti nautti suurta arvostusta. Viime vuosina arvostusta on ollut yhä vaikeampaa monen päättäjän ja vaikuttajan puheesta löytää, vaikka maataloustyö – oli sitten kyse viljasta tai eläinten hoidosta tai molemmista – on erittäin vaativaa, sitovaa ja sillä on yhä vaikeampaa ansaita elantoa. Jopa lapsia saatetaan koulussa kiusata vanhempiensa ammatista.

Kuten eräs tilallinen kirjoitti: ”Pakko tunnustaa, että kyllä minua ahdistaa. Tulee tunne, että olemme nykyään pahempia rikollisia kuin pedofiilit ja raiskaajat. Ennen meitä arvostettiin, pidimme Suomea pystyssä osana yhteiskuntaa. Alan vaihtoa olemme miettineet usein, mutta mitä me tehtäisiin? Tila kannattaa juuri ja juuri, ei sitä kukaan osta.”

Niin, moni ihminenkin haluaa – vain elää.

Kommenttia tarkennettu 6.11.2019 kello 11.00: tekstistä sana mielenosoitus on vaihdettu tempaukseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt