Päivi Räsäsen vanha kirjoitus etenee esitutkintaan – kansanedustaja kiistää syyllistyneensä rikokseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtakunnansyyttäjä: Syytä epäillä, että Räsänen on halventanut homoseksuaaleja ihmisarvoa alentavalla tavalla ja syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt, että kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta. Asia koskee Suomen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemaa kannanottoa, joka käsittelee seksuaalisuutta, avioliittoa ja Raamatun tulkintaa.

Parikymmentä sivua pitkässä "kirjasessa" Räsänen muun muassa väittää, että nykyinen seksuaalikasvatus yhdistettynä homoseksuaalisuuden hyväksyntään saattaa avata väylän seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Valtakunnansyyttäjän mukaan on syytä epäillä, että Räsänen on halventanut homoseksuaaleja ihmisarvoa alentavalla tavalla ja syyllistynyt näin kansanryhmää vastaan kiihottamiseen.

Poliisi päätti aiemmin, ettei esitutkintaa aloiteta. Valtakunnansyyttäjä kertoo punninneensa sananvapautta, uskonnonvapautta ja syrjimättömyyttä koskevia perus- ja ihmisoikeuksia eri tavoin kuin poliisi. Esitutkinnan asiassa tekee Helsingin poliisi.

Räsänen STT:lle: Kiistän ehdottomasti rikoksen

Kyseessä on toinen Räsäseen kohdistuva rikosepäily. Poliisi epäilee häntä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan myös kesäkuussa julkaistun tviitin takia. Tviitissä kirjoitetaan, että Helsinki Pride -tapahtuma on synnin ja häpeän nostamista ylpeyden aiheeksi. Räsänen myös arvosteli kirkon osallistumista tapahtumaan. Rikosilmoituksen mukaan Räsäsen viesti on vähemmistöihin kohdistuva suvaitsemattomuuden ilmaus.

Räsänen kiistää ehdottomasti syyllistyneensä rikokseen tviitissään saati pamfletissaan.

– Kyllä minun täytyy sanoa, että on tämä jonkinasteinen järkytys. Tässä selvästi nyt sitten valtakunnansyyttäjä hakee näitä tietynlaisten perusoikeuksien rajoja, uskonnonvapauden rajoja. Siltä tämä näyttää. Ehdottomasti kiistän syyllistyneeni rikokseen, Räsänen sanoo STT:lle.

Hän kertoo puolustautuvansa uskonnonvapaudella. Hän oli perjantaina poliisikuulustelussa tviittinsä takia. Siellä hän kertoi maininneensa myös sen, että poliisi ei aloittanut esitutkintaa pamfletista tehdystä tutkintapyynnöstä.

– Yllätyin sen perjantaisen kuulustelun perusteellisuudesta. Yllätyin, miten pitkä lista oli kysymyksiä, melkein neljä tuntia meni. Poliisihan kysyi minulta, että suostunko poistamaan tviitit kahden viikon sisällä. Vastasin, että en suostu. Nämä ovat kirjoituksia, jotka ankkuroituvat Raamattuun, mikä on minulle elämän ja kuoleman kysymys. Näillä linjataan suomalaista uskonnonvapautta, Räsänen sanoo.

Poliisi katsoi, että kyse on laillisesta konservatiivisesta arvopuheesta

Poliisi päätti syyskuussa, ettei rikostutkintaa pamfletista aloiteta.

Päätöstä perusteltiin sillä, että Räsäsen pamfletti on konservatiivinen, kirkkopoliittinen ja hengellisesti motivoitunut puheenvuoro, joka käsittelee suomalaisen yhteiskunnan tilaa 2000-luvun alussa.

– Räsänen on kirjoittanut pamflettinsa sellaisesta positiosta, josta katsottuna konservatiivisen kristillisen arvomaailman vaikutus suomalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan on ohenemassa, poliisi perustelee päätöstä.

Poliisin mukaan päätöksenteossa oli kyse siitä, missä määrin uskovainen henkilö tai uskonnollinen yhteisö voi esittää omaan uskonnolliseen vakaumukseensa palautuvia moraalisävytteisiä tulkintoja yhteiskunnassa vallitsevista perhearvoista.

– Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava, poliisi päätteli.

Lopulta poliisi totesi, että asiassa on kyse sallitusta sananvapauden käytöstä.

Alkuperäisen tutkintapyynnön tekijän mukaan Räsäsen pamfletti levittää, ylläpitää, luo ja vahvistaa niin sanottua homovihaa yhteiskunnassa.
Juttua päivitetty kello 15.32.