Teron, 24, kaksoiselämä johti isoihin vaikeuksiin – 5 tarinaa pahoista rahapeliongelmista - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Teron, 24, kaksoiselämä johti isoihin vaikeuksiin – 5 tarinaa pahoista rahapeliongelmista

Veikkaus kertoi tällä viikolla, että se vähentää tulevina vuosina rahapeliautomaattien määrää.

Veikkaus kertoi tällä viikolla, että se vähentää tulevina vuosina rahapeliautomaattien määrää.

Julkaistu: 3.11. 19:31

Rahapelaaminen ja siihen liittyvät ongelmat ovat olleet viime aikoina paljon esillä. Kun peleihin jää koukkuun, elämä voi saada kovan käänteen. Tässä viisi tarinaa peliongelmista.

Eteläsuomalainen 24-vuotias Tero kertoo ajautuneensa aikanaan peliongelmiin, kun opiskelut eivät liiemmin kiinnostaneet ja tekemisen puutetta esiintyi. Liikennelentäjän poika ei kuitenkaan halunnut näyttää vanhempiensa seurassa ”luuserilta”, ja niinpä hän päätti yrittää rikastumista pelaamalla. Kaikki tapahtui salassa, pikavippien avulla.

– Samaan aikaan olin parisuhteessa ja halusin näyttää paitsi vanhemmilleni myös tyttöystävälleni pystyväni järjestämään ympärilleni makeaa ja materialistista elämää, Tero sanoo.

– Tyttöystävän kohdalla kyse oli ennen kaikkea miellyttämisestä. Vanhempieni silmissä halusin puolestaan näyttää itseohjautuvalta. Isoja, isoja virheitä, mutta koska salaisen kaksoiselämän viettäminen oli lopulta helppoa, siihen myös sen suurempia miettimättä tarttui. Pieneen mieleenikään ei olisi tullut avun pyytäminen esimerkiksi vanhemmiltani.

Tero ajautuu samanlaiseen raastavaan oravanpyörään kuin monet kohtalotoverinsa: velkaantumisen alettua hän yritti paikata velkoja pelivoittojen kautta. Turhaan. Velkapotti tuplaantui nopeasti, ja oli loppujen lopuksi noin 40 000 euroa.

– Toipumiseni alkoi lopulta sitä kautta, että lakkasin salailemasta ongelmaani. Kävin isän kanssa reissussa, ja sen aikana hän pyysi minua miettimään tarkasti, että mistä asioista tulin onnelliseksi ennen peliriippuvuuden puhkeamista. Se oli pysäyttävä hetki, Tero painottaa.

– Aloin oikeasti miettimään, että onko tärkeämpää tyttöystävän miellyttäminen vai esimerkiksi kirjoittaminen, joka on aina ollut suuri intohimoni. Tähän havahduttuani hakeuduin hoitoon ja sittemmin olen pystynyt olemaan pelaamatta.

Tamperelainen Matias uskoi pitkään pystyvänsä pitämään pelihimonsa kurissa. Ensin peliautomaatteihin upposi kymppejä viikossa, sitten satasia kuukaudessa. Lopulta Matias löysi tiensä netin pelimaailmaan. Sinne meni vajaassa kymmenessä vuodessa 60 000 euroa.

– Peliriippuvaisen asema on todella tukala. Sitä velkaantuu nopeasti, ja kun tajuaa, ettei normaali kuukausipalkka riitä velkapotin riittävään lyhentämiseen, sitä uskoo sokeasti mutta itsevarmasti voivansa hankkia tarvittavat rahat vaikkapa vedonlyöntivoitoilla, Matias selvittää.

– Itselle valehteleminen on kunniassaan, eikä sitä itse edes tiedosta. Ne, jotka eivät ole kokeneet peliriippuvuutta, eivät vastaavasti osaa ymmärtää, millaista yksinäisyyttä ja henkistä tuskaa se kaikki paska aiheuttaa.

Matiaksen mielestä rahapeliautomaattien sijoittelussa on pohdittu ainoastaan bisnestä, ei lainkaan peliongelmaisia.

– Rahapelaamiselle saadaan kerrytettyä tuloja, joista esimerkiksi urheilu hyötyy. Se on hienoa ja arvokasta. Kuitenkin kun rahapelaamisesta on tehty kansanharrastus, siitä on hiljalleen puhjennut uusi kansansairaus. Veikkauksen tulisi kantaa vastuuta siitä, etteivät ihmiset voi jättää elämäänsä sattuman varaan.

Haastateltavien nimet on muutettu.

Kolme seuraavaa tarinaa on kerätty Pelirajat’on-sivustolta

Heli huolehti pikkuveljistään pelihimon vietyä äitinsä

Helin äiti oli pienestä pitäen opettanut lapsilleen, että rahan kanssa piti olla fiksu eikä haitannut, jos sitä oli vähän. Siinä tapauksessa raha piti vain käyttää tavallistakin viisaammin. Kuitenkin se oli juuri Helin äiti, joka alkoi tuhlata rahojaan kuin savuna ilmaan – peliriippuvuuden myötä.

Heli asui jo 16-vuotiaana omillaan, kun hän alkoi havaita ongelmia äidissään.

– Äiti suuttu pienemmistä asioista, ja joskus alko ihan tylysti vaan suoraan vittuilemaan, kun pääs ovesta sisään. Siinä sit usein kävi niin, et tuli pyörähettyy kannoillaan takas ja pysyttyy kauan pois. Pikkuveljet kuitenki vielä sillon asu porukoilla ja sen takii siellä sit tuliki käytyy vaikka äitin näkemisen ois voinu jättää välistä, Heli kirjoittaa Pelirajat’on.fi-sivustolla.

Kun pikkuveljet muuttivat omiin asuntoihinsa, Helin äidin pelaaminen paljastui. Äiti kertoi pelaamisesta oma-aloitteisesti miehelleen, jonka jälkeen koko perhe sai kuulla ongelmasta. Vuosien varrella tilanne koko ajan paheni ja paheni.

– Ku äiti kerto kolmannen kerran et se on taas pelannu, soitin suvun läpi ja tiedotin aivan kaikille lähipiirissä, että nyt loppu. Et teiltä joiltaki on lainattu vissii rahaaki ja ootte ollu asiasta hiljaa vaan nyt loppui, Heli kirjoittaa.

– Äiti suuttu sillon ekaa kertaa tosi pahasti, se ei puhunu miulle viikkokausiin. Sillon aloin ekaa kertaa pelkäämään oikein kunnolla.

Monen mutkan kautta ammattimainen hoito alkoi tehota Helin äitiin ja hän pystyi lopettamaan pelaamisen.

– Nyt en enää kanna vastuuta pikkuveljistäni enkä vanhemmistani, Heli kirjoittaa.

Pinja kaipasi jo hautaan, taustalla äidin peliongelma

Aluksi Pinja piti äitinsä rahapeliautomaattipelaamista hauskana juttuna. Automaattien välkkyvät valot ja houkuttelevat äänet vetosivat. Kun Pinja oli 8-vuotias, hän alkoi aistia ongelmia äitinsä toiminnassa.

– Kahdeksanvuotiaana mä aloin pyrkiä näkymättömyyteen. Mä opettelin kävelemään läheltä huonekaluja, sillä lattia narisi silloin vähemmän kuin jos olisin kulkenut tilassa vapaasti. En katsonut juurikaan tv:tä olohuoneessa, vaan luin kirjoja ja leikin hiljaa omassa huoneessani. Opettelin hokemaan ”kukkapenkkiä” omana mantranani iltaisin, kun ahdisti ja teki mieli itkeä, Pinja kirjoittaa Pelirajat’on.fi-sivustolla.

Pinjan ensimmäinen paniikkikohtaus iski kymmenvuotiaana. Sittemmin hänen henkiset ongelmansa kasvoivat kasvamistaan – niin myös äidin peliongelma. Äidillä oli käyttöoikeus aikuiseksi ehtineen Pinjan tilille, jonka hän kertaalleen tyhjensi kokonaan.

– Olin kauhuissani. Olin joutunut skippaamaan aterioita voidakseni ostaa kymmenen euron arvoiset bussiliput, jotta pääsisin Savonlinnaan ensin kirjallisiin ja myöhemmin soveltuvuuskokeisiin, Pinja kirjoittaa.

– Vasta silloin mulle valkeni, miten monta ateriaa mun pitäisi skipata ja mistä kulutushyödykkeistä mun tulisi luopua, että saisin kasaan muuttoon ja takuuvuokraan kuluvat rahat.

Myöhemmin Pinja rohkaistui lähtemään Pelirajat’on-vertaistukiohjaajakoulutukseen. Tästä huolimatta ”lapsuusvuosina järkkynyt perusturvallisuuden tunne” alkoi oireilla uudestaan.

– Huomasin viihtyväni nettikirpputoreilla todella hyvin. Lopulta kotiin tuli laskuja seitsemältä eri kulutusluottofirmalta ja tajusin summien olevan suuria. Aloin miettiä, olenko muuttumassa omaksi äidikseni, joka pelaamisen sijaan tilailee tavaraa. Pääsin irti turhasta kirppisshoppailusta, mutta ahdistus ei hävinnyt mihinkään, Pinja kirjoittaa.

– Tein päätöksen, että jo sen kuukauden sisällä saa ahdistustani kuriin edes vähän, enkä pysty syömään edes yhtä kunnollista ateriaa päivässä pelkäämättä kuolemaa välittömästi, en lähtisi takaisin opiskelemaan. Sen sijaan lähtisin hautaan.

Monet surut ja peliongelma ovat riivanneet Askon elämää

Kymmenvuotiaana pajatsolla ja korteilla pelaamisensa aloittaneen Askon tarinaan mahtuu monta traagista vaihetta. Asko on pelannut nelisenkymmentä vuotta erilaisia rahapelejä. Nyt hän hallitsee pelihimonsa ja elämä hymyilee, mutta vuosien varrella ilme oli usein surullinen.

Asko oli seitsemänvuotias isänsä kuoltua. Siinä vaiheessa Askon äiti alkoi käyttää säännöllisesti alkoholia, ja kun tämä teki lähtöä baariin, hän pelasi korttia rahasta. Pian kuvioihin tulivat ravit, hieman myöhemmin muut rahapelaamisen muodot.

– Ajattelin silloin, että raveista tulee vielä joskus minulle ammatti, Asko kirjoittaa Pelirajat’on.fi-sivustolla.

– 17-vuotiaana tapasin ensimmäisen vaimoni ja lasteni äidin. Seurustelu tasoitti meikäläisen elämää, mutta ravit ja muut pelit jatkuivat normaaliin tapaani. Armeijan jälkeen muutimme omaan asuntoon, menimme naimisiin ja esikoisemme syntyi. ”Miehistyin” pariksi vuodeksi, viina ja pelaaminen jäivät hetkeksi taka-alalle. Mutta sitten alkoivat hullut vuodet.

Vuonna 1987 Askon perheeseen syntyi keskimmäinen tyttö, jonka elämänliekki lepatti vain neljä päivää.

– Lapsen kuolema, talonrakennus, firman perustaminen, avioero ja konkurssi sattuivat kaikki lyhyelle, noin viiden vuoden ajanjaksolle. Ihmettelen, miten edes selvisin hengissä noista vuosista, Asko kirjoittaa.

– Firman alkuvuosina rahaa tuli ovista ja ikkunoista, mutta kyllä sitä myös meni. Pelaamiseni kiihtyi ja käytännössä jokainen yö kului kortinpeluussa tai automaateilla.

Vuonna 1991 Askon elämässä alkoi uusi parisuhde, ja vielä nykyäänkin hän on naimisissa saman rakkaan kanssa. Samoihin aikoihin Askon pelaaminen rauhoittui hetkeksi taloudellisista syistä.

– Vouti vei kolmasosan palkasta ja pääsin velkasaneeraukseen, joka loppui vuonna 2000. Pelit eivät kuitenkaan loppuneet. 2000-luvun alussa löysin nettipokerin ja se oli menoa: pelasin omat ja lainatut rahat, Asko kirjoittaa.

– Itse asiassa en ole ikinä nukkunut kunnolla, koska pelit ovat olleet mielessä 24/7.

Vuonna 2007 Asko heräsi, kun hän pelasi ”hirveän summan nettipokeriin”. Syyllisyys, häpeä ja itseinho kalvoivat.

– Itsetuhoajatukset olivat jo pitkään olleet mielessä ja tekotapakin oli aika lailla selvillä. Oli sunnuntaiaamu, enkä päässyt ylös sängystä. En edes päättämään päiviäni. Jostain sielun syövereistä nousi ajatus, joka kehotti soittamaan kriisikeskukseen, Asko sanoo tekstissään.

– Sain ajan samalle päivälle itsetuhoisten ajatusten vuoksi. Olin poikki ja lopussa. Lopulta sain jackpotin: kriisikeskuksen johtaja otti minut Myllyhoitoon. Ilman häntä, ja tietysti vaimoa ja läheisiäni, en olisi tässä. Tämän sairauden kanssa saa olla koko ajan varpaillaan. Kyseessä on erittäin vaikea riippuvuus, joka ei näy päällepäin.

Lisää tarinoita on julkaistu Pelirajat’on-sivustolla.